Lohjan kaupunkiLohjan kaupunki

Orkesterin Ystävien Syyssoitto

25.9.2026 15:48:44 EEST | Lohjan kaupunki | Tiedote

Jaa

Lohjan Orkesterin Ystävät kutsuvat yleisön Syyssoittoon Puu-Anttilaan sunnuntaina 25. lokakuuta kello 14. Konsertissa kuullaan syksyn tunnelmiin sopivaa musiikkia Lohjan kaupunginorkesterin muusikoilta. Solisteina esiintyvät baritonit Juha ja Juhana Kotilainen. Liput maksavat 25 euroa, ja ennakkomyynti Kahvila Liisassa sekä Konditoria St. Honoressa.

Muotokuva oopperalaulaja Juha Kotilaisesta.
Juha Kotilainen on suomalainen oopperalaulaja, baritoni, bassobaritoni.

Syyssoitto on vakiinnuttanut paikkansa Orkesterin ystävät ry:n pitkään järjestämän keväisen Omenankukkien aikaan -konsertin rinnalla. Siinä missä kevätkonsertti juhlistaa valoisampaa vuodenaikaa, Syyssoitto tuo Puu-Anttilaan syksyn sävyihin sopivaa musiikkia.

Konsertissa kuullaan Lohjan kaupunginorkesterin muusikoiden esittämiä kepeitä ja kenties myös vakavampia syyssäveliä. Laulumusiikista vastaavat kaksi baritonia, isä ja poika, Juha ja Juhana Kotilainen.

Lipunmyynnistä vastaa Orkesterin ystävät ry. Liput maksavat 25 euroa, ja niitä on ennakkoon myynnissä Kahvila Liisassa ja Konditoria St. Honoressa.

Syyssoitto
Puu-Anttila, sunnuntaina 25.10.2026 klo 14
Solisteina baritonit Juha Kotilainen ja Juhana Kotilainen
Liput 25 euroa
Ennakkomyynti: Kahvila Liisa ja Konditoria St. Honore

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lohjan kaupunki

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye