Vihreiden Tynkkynen puoluevaltuustossa Oulussa: suoraa puhetta ilman syrjintää ja ratkaisuja ilman rasismia
26.9.2026 10:40:00 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen moitti hallituksen kylmää maahanmuuttopolitiikkaa, joka on johtanut kohtuuttomiin ihmiskohtaloihin. Hän myös varoitti Ruotsin ja Tanskan tiestä, jolla vanhat puolueet päätyvät toteuttamaan äärioikeiston tavoitteita.

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen kävi puheenvuorossaan Vihreiden puoluevaltuuston kokouksessa Oulussa läpi kohtuuttomia ihmiskohtaloita, joihin kylmä maahanmuuttopolitiikka on johtanut.
”Kohta neljän vuoden ajan hallitus on tehnyt hartiavoimin töitä sen eteen, että Suomeen olisi mahdollisimman vaikea tulla ja mahdollisimman vaikea jäädä. Heikennykset ovat iskeneet niin Suomesta turvaa hakeviin kuin tänne työn tai opiskelun perässä tuleviin, niin tänne pyrkiviin kuin täällä jo asuviin”, Tynkkynen tiivisti.
Tynkkynen arvosteli myös SDP:n puoluejohdon kokouksessa esittämiä lisäkiristyksiä maahanmuuttopolitiikkaan.
”Demarit esittivät mm. maahanmuuttajien sosiaaliturvan sitomista kielen opiskeluun. Kotoutumiskoulutus on kuitenkin jo nyt työttömälle maahanmuuttajalle velvoittavaa työttömyysetuuden menettämisen uhalla. On myös erikoinen ajatus sitoa sosiaaliturva kielikursseihin – siis kursseihin, joille moni maahanmuuttaja haluaisi mutta ei pääse”, Tynkkynen kommentoi.
Tynkkynen viittasi Ruotsin ja Tanskan varoittaviin esimerkkeihin.
”Vanhat puolueet kallistuvat kylmään maahanmuuttopolitiikkaan, kun ne yrittävät liehitellä äänestäjiä takaisin oikeistopopulisteilta. Taktiikan menestys vaaleissa on kyseenalainen, mutta yksi asia on varma: jos äärioikeisto saa tavoitteensa läpi, se on jo voittanut”, Tynkkynen varoitti.
Tynkkynen kuvasi vihreiden tarjoavan ”suoraa puhetta ilman syrjintää ja ratkaisuja ilman rasismia”.
”Naisten pakottaminen pukeutumaan – tai olemaan pukeutumatta – jollain tavalla on aina väärin riippumatta siitä, harrastaako sitä islamisti vai äärioikeistolainen. Raiskaus on aina hirvittävä rikos riippumatta siitä, kuka siihen syyllistyy tai kehen se kohdistuu. Asuinalueiden eriytyminen on ongelma riippumatta siitä, minkä värisiä ihmisiä kerrostaloissa asuu”, Tynkkynen totesi.
Yhteyshenkilöt
Oras TynkkynenVihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Puh:050 512 1584oras.tynkkynen@eduskunta.fiLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Tiina Elo: Datakeskustyömaiden työoloihin on puututtava25.9.2026 10:03:43 EEST | Tiedote
Julkisuuteen on tullut tietoja Googlen Haminan datakeskuksen työmaalla olevista epäkohdista. Vihreiden kansanedustaja Tiina Elo vaatii datakeskustyömaille tarkempaa valvontaa ja uutta lainsäädäntöä, jolla saadaan työhön liittyvä hyväksikäyttö loppumaan.
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta: Pääministerin kutsuttava puheenjohtajat koolle, jos riskiarviot asehankinnoista ovat muuttuneet23.9.2026 15:42:10 EEST | Tiedote
Puolustusministeri Antti Häkkänen on perustellut eduskunnan täysistunnossa vierailuaan Israeliin sillä, että ilman sitä Suomen ilmapuolustushankinnat olisivat voineet vaarantua. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaatii pääministeri Petteri Orpoa kutsumaan eduskuntapuolueiden puheenjohtajat koolle ja kertomaan heille luottamuksellisesti, onko hankintaan liittyvä riskiarvio muuttunut.
Kouluruokailusuositus ei toteudu eikä sitä valvota – useissa kouluissa syödään hätäisesti jo klo 10. Vihreiden Mari Holopainen vaatii opetusministeri Adlercreutzilta toimia22.9.2026 13:21:29 EEST | Tiedote
Kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Mari Holopainen (vihr.) vaatii kirjallisessa kysymyksessään hallitusta selvittämään, kuinka monessa Suomen peruskoulussa kouluruokailusuosituksen mukainen vähintään 30 minuutin ruokailuaika ei toteudu. Holopainen esittää myös, että selvitetään, kuinka suuri osuus oppilaista saa lounaan suosituksen mukaisesti klo 11-12 välisenä aikana. Hän edellyttää myös konkreettisia toimia niiden koulujen tilanteen korjaamiseksi, joissa suositus ei toteudu.
Tynkkynen vihreiden ryhmäpuheenvuorossa: pitäisikö budjettikirjan kannessa olla lastensuojelunuoren kuva?22.9.2026 11:33:01 EEST | Tiedote
Embargo, kunnes puhe on pidetty. Puhuttu versio pitää. Hallituksen ja vihreiden välillä vallitsee perustavanlaatuinen arvoero, kuvasi vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen. Ryhmäpuheenvuorossa hän arvosteli ankarasti hallituksen talouspolitiikan linjaa – ja kysyi inhimillisyyden perään.
Virta vetoaa SDP:hen: Ihmisoikeuksien puolustajia tarvitaan nyt vastapainoksi Orpon hallituksen linjattomuudelle21.9.2026 19:09:30 EEST | Tiedote
Vasemmistoliitto on ilmoittanut tukevansa Vihreiden esittämää epäluottamusta puolustusministeri Antti Häkkäselle tämän Israel-vierailun vuoksi. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kutsuu nyt myös SDP:tä mukaan rintamaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme