Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Multala: SDP:n budjettiviikko surullinen osoitus siitä, miten vähissä puolueen eväät ovat

26.9.2026 12:53:45 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Jaa

Kokoomuksen varapuheenjohtaja, ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multalan mukaan budjettiviikko oli surullinen osoitus siitä, miten vahvasti SDP on rakentanut oppositiopolitiikkansa sen varaan, että taloudessa ja työllisyydessä menisi huonosti.

– Suomalaisten kannalta politiikassa on jotain pahasti pielessä, jos hyvät uutiset Suomelle ovat huonoja uutisia oppositiopuolueelle. SDP:n budjettiviikko herättää kysymyksen, mitä puolueen politiikasta jää jäljelle, kun talous ja työllisyys kääntyvät parempaan, Multala sanoo.

Tilastokeskuksen maanantaina julkaisemien lukujen mukaan Suomessa oli elokuussa 34 000 työllistä enemmän kuin vuotta aiemmin ja työttömiä 5 000 vähemmän. Tilastokeskus kuvasi lukuja merkeiksi odotetusta käänteestä.

– Talous on lähtenyt vauhdilla kasvuun jo aiemmin, ja nyt työllisyys näyttää seuraavan perässä, aivan kuten on ennustettu. Hallituksen tekemien uudistusten vaikutukset näkyvät taloudessa viiveellä. Työ ei ole valmis, mutta suunta antaa aihetta varovaiseen optimismiin, Multala sanoo.

Multalan mukaan SDP on kuukausikaupalla käyttänyt heikkoa kasvua ja työllisyyttä todisteena hallituksen epäonnistumisesta.

– Saman mittarin pitäisi kelvata myös silloin, kun luvut paranevat. Jokainen uusi työpaikka tarkoittaa jollekin suomalaiselle toimeentuloa ja uskoa tulevaan. Siitä pitäisi pystyä iloitsemaan riippumatta siitä, istuuko hallituksessa vai oppositiossa, Multala sanoo.

Multala nostaa esimerkiksi SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Tytti Tuppuraisen kommentin, jonka mukaan ”kasvu vähitellen saattaa käynnistyä”, kun valtiovarainministeriö tiistaina kaksinkertaisti tämän vuoden kasvuennusteensa.

– Olisiko SDP:ssäkin aika myöntää, että kokoomuksen reseptillä talous on vihdoin saatu kasvamaan ja pian yhä useammalla suomalaisella on työtä? Ja aikooko SDP edelleen perua hallituksen tekemät uudistukset, jos kasvu vahvistuu ja työllisyys seuraa perässä, Multala kysyy.

Multala muistuttaa, että Suomen talouden tilanne on edelleen vaikea ja työttömyys korkealla.

– Siksi kasvun edellytyksiä pitää vahvistaa, ei purkaa. SDP puhuu yritysten ennakoitavan toimintaympäristön puolesta, mutta olisi samalla perumassa yhteisöveron alennuksen. Yrityksille jäisi alennuksen ansiosta enemmän niiden itse tekemästä tuloksesta rahaa investointeihin, kasvuun ja uusien työntekijöiden palkkaamiseen. Kokoomus luottaa siihen, että yrityksissä tiedetään valtiota paremmin, miten nämä eurot kannattaa käyttää, Multala sanoo.

– Budjettiviikko on opposition tärkeimpiä tilaisuuksia kertoa oma vaihtoehtonsa. SDP:llä oli siihen koko viikko. Edelleen jäi epäselväksi, mitä puolue tekisi kasvun ja työpaikkojen lisäämiseksi, paitsi peruisi kokoomuksen tekemiä kasvutoimia, Multala sanoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Sarkomaa: Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä – laaturekisteri tukemaan ennaltaehkäisyä ja hoitoa26.9.2026 10:24:20 EEST | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen Sari Sarkomaa esittää 25.9. jättämässään toimenpidealoitteessaan pilottia valtakunnallisen muistisairauksien laaturekisterin perustamiseksi. Rekisteri vahvistaisi muistisairauksien ennaltaehkäisyn, hoidon ja kuntoutuksen seurantaa ja antaisi samalla työkalun vaikuttavaksi osoitetun FINGER-toimintamallin systemaattiseen käyttöönottoon.

Kokoomuksen Valtola: Suoratoistojättien on investoitava myös suomalaisiin tarinoihin25.9.2026 11:08:14 EEST | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja Oskari Valtola pitää hallituksen esitystä tilausohjelmapalveluiden investointivelvoitteesta tärkeänä askeleena kotimaisen audiovisuaalisen alan kasvun vahvistamiseksi. Valtolan mukaan nykytilanne asettaa kotimaiset toimijat epäreiluun asemaan. On kohtuullista, että Suomesta tuloja saavat kansainväliset suoratoistopalvelut osallistuvat myös suomalaisen sisällön rahoittamiseen ja tuotantoon.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye