Greenpeace

Tuhannet marssivat Viiankiaavan suojelualueen puolesta eri puolilla Suomea – ”Hallituksen on asetettava luonto kaivosyhtiöiden edun edelle”.

26.9.2026 15:45:10 EEST | Greenpeace | Tiedote

Jaa

Pelastetaan Viiankiaapa -mielenosoitukset keräsivät lauantaina 26. syyskuuta väkeä useille paikkakunnille puolustamaan kansainvälisesti arvokasta Viiankiaavan luonnonsuojelualuetta. Helsingissä marssille osallistui arviolta 3500 ihmistä. Mielenosoittajien selkeä viesti on, että eduskunnan on torjuttava AA Sakatti Miningin kaivoshanke eikä hallitus saa myöntää sille poikkeusta Natura 2000 -suojelusta. Mielenosoituksia järjestettiin Helsingissä, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Joensuussa, Kuopiossa, Vaasassa, Oulussa, Sodankylässä ja Rovaniemellä.

Helsingissä mielenosoitus marssi Rautatientorilta Mannerheimintien kautta Eduskuntatalolle.
Helsingissä mielenosoitus marssi Rautatientorilta Mannerheimintien kautta Eduskuntatalolle. Mathias Foster / Greenpeace

Viiankiaapa on yksi Suomen arvokkaimmista aapasuoalueista, ja se on suojeltu sekä Natura 2000 -verkostossa että soidensuojelulaissa. Alue on uhanalaisten lintujen ja suolajien merkittävä elinympäristö ja arvostettu retkeilykohde. Sakatti Miningin suunnittelema monimetallikaivos vaarantaisi toteutuessaan alueen herkän ekosysteemin ja vedenkierron.

Toteutuessaan kaivoshanke loisi vaarallisen ennakkotapauksen:

“Kaivostoiminnan salliminen Viiankiaavalla avaisi portit myös muille kaivoshankkeille, jotka uhkaavat suojelualueita. Viiankiaavassa on lopulta kyse koko suomalaisen luonnonsuojelun pitävyydestä. Pidetäänkö sovitusta kiinni vai taivutaanko kansainvälisten kaivosyhtiöiden tahtoon?”, Greenpeacen maajohtaja Touko Sipiläinen kommentoi.

“Tämä päivä vain vahvisti viestiä, että suomalaisten enemmistö ei halua kaivoksia suojelualueille. Ne on tarkoitettu luonnon pysyväksi turvaksi. Hallituksen ja eduskunnan tulee pitää jo sovitusta kiinni ja asettaa luonto kaivosyhtiöiden edun edelle”, Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Hanna Halmeenpää kommentoi.

Mielenosoitukset kutsuivat koolle Suomen luonnonsuojeluliitto, Greenpeace, Suomen luonnonsuojeluliiton Lapin piiri, WWF Suomi, Luontoliitto, Kaivoskriittinen kansanliike ja BirdLife Suomi.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Helsingissä mielenosoitus marssi Rautatientorilta Mannerheimintien kautta Eduskuntatalolle.
Helsingissä mielenosoitus marssi Rautatientorilta Mannerheimintien kautta Eduskuntatalolle.
Mathias Foster / Greenpeace
Lataa
Greenpeacen Suomen maajohtaja Touko Sipiläinen puhui mielenosoituksessa. "Viiankiaavassa on lopulta kyse koko suomalaisen luonnonsuojelun pitävyydestä. Pidetäänkö sovitusta kiinni vai taivutaanko kansainvälisten kaivosyhtiöiden tahtoon?", Sipiläinen sanoi.
Greenpeacen Suomen maajohtaja Touko Sipiläinen puhui mielenosoituksessa. "Viiankiaavassa on lopulta kyse koko suomalaisen luonnonsuojelun pitävyydestä. Pidetäänkö sovitusta kiinni vai taivutaanko kansainvälisten kaivosyhtiöiden tahtoon?", Sipiläinen sanoi.
Mathias Foster / Greenpeace
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Greenpeace

Viiankiaavan suojelualueen puolesta osoitetaan mieltä eri puolilla Suomea lauantaina 26.9. – hallitusta vaaditaan torjumaan Sakatti Miningin kaivoshanke24.9.2026 09:38:07 EEST | Tiedote

Pelastetaan Viiankiaapa -mielenosoitukset kokoontuvat eri puolilla Suomea lauantaina 26. syyskuuta. Mielenosoituksissa vaaditaan eduskuntaa torjumaan Sakatti Miningin kaivoshanke ja hallitusta olemaan myöntämättä Sakatille poikkeusta Natura 2000 -suojelusta. Kaivoshanke uhkaa Viiankiaavan kansainvälisesti arvokasta luonnonsuojelualuetta Sodankylässä. Mielenosoituksia järjestetään kahdeksalla paikkakunnalla: Helsingissä, Turussa, Tampereella, Joensuussa, Kuopiossa, Vaasassa, Oulussa ja Rovaniemellä. Niistä odotetaan syksyn merkittävintä kannanottoa suomalaisen luonnonsuojelun puolesta.

Raportti: Maailman rikkaimmalla 0,01 prosentilla arviolta lähes biljoonan dollarin vuotuinen ilmastovelka11.6.2026 12:14:07 EEST | Tiedote

Nairobi/Bonn, 10. kesäkuuta 2026 – Erittäin pienen upporikkaiden joukon toiminta kytkeytyy suhteettoman suureen ilmastohaittaan. Ilmiötä paisuttavat omistukset ja sijoitukset runsaasti päästöjä tuottavaan toimintaan sekä hiili-intensiivinen elämäntapa, paljastaa Greenpeacen tuore kansainvälinen raportti. Vuonna 2022 maailman rikkaimman 0,01 prosentin sijoitukset kytkeytyivät arviolta 992 miljardin Yhdysvaltain dollarin suuruiseen summaan, jota raportti kuvailee ilmastovelaksi. Tämä tarkoittaa rahaksi muutettuja ilmastovahinkoja, jotka johtuvat päästöistä, jotka ylittävät oikeudenmukaisen osuuden Pariisin ilmastosopimuksen 1,5 °C:n polun mukaisesta jäljellä olevasta hiilibudjetista. Vertailun vuoksi raportti arvioi maailman rikkaimman 0,01 prosentin kulutukseen perustuvan ilmastovelan olleen 405 miljardia dollaria vuonna 2022.[1]

Vuoden huiputus -kilpailun ylivoimaiseksi voittajaksi Atrian ja Arman Alizadin lihantuotantoa markkinoiva sarja “Oodi suomalaiselle ruoalle”.6.6.2026 21:29:41 EEST | Tiedote

Vuoden törkeimmästä viherpesuteosta jaettavan Vuoden Huiputus -palkinnon voittaja on Atrian ja tv-kasvo Arman Alizadin sarja “Oodi suomalaiselle ruoalle”. Voittaja julkistettiin lauantaina 6.6. Greenpeacen Nousu-festivaalien yhteydessä Helsingin Tekstin talolla. Greenpeacen järjestämässä Vuoden Huiputus -kilpailussa palkitaan viestintä- tai markkinointiteko, joka esittää katteettomia ympäristö- tai ilmastoväittämiä tai luo muuten harhaanjohtavia mielikuvia toiminnan kestävyydesta ja luontovaikutuksista. Voittaja päätettiin kilpailun verkkosivuilla yleisöäänestyksellä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye