Skills Finland ry

Suomelle kultaa ammattitaidon MM-kilpailusta

27.9.2026 16:59:51 EEST | Skills Finland ry | Tiedote

Jaa

WorldSkills Shanghai 2026 -kilpailu päättyi sunnuntai-iltana 27.9. Shanghaissa, Kiinassa. Suomen ammattitaitomaajoukkue saavutti yhden kultamitalin ja kahdeksan Medal for Excellence -kunniamainintaa.

Neea Kerttula voitti MM-kultaa lajissa Retail Sales. Kuva: Emmi-Maria Miles/Skills Finland.
Neea Kerttula voitti MM-kultaa lajissa Retail Sales. Kuva: Emmi-Maria Miles/Skills Finland.

Joka toinen vuosi järjestettävä ammattitaidon MM-kilpailu päättyi tänään sunnuntaina näyttävään päättäjäisseremoniaan. WorldSkills Shanghai 2026 -kilpailuviikko alkoi maanantaina 22.9. avajaisseremonialla, jota seurasi neljä intensiivistä kilpailupäivää. Viikko huipentui palkintojen jakoon.

Suomea MM-kilpailussa edusti 18 nuorta kilpailijaa, jotka ovat kaikki huippuammattilaisia omalla ammattialallaan. Mukana oli muun muassa parturi-kampaaja, CNC-koneistaja, hitsaaja, maalari ja kokki.

Kilpailuun osallistui 1400 nuorta yli 70 maasta. Ikäraja kilpailussa on 22 vuotta.

Suomi saavutti kilpailussa hienon tuloksen: yhden kullan ja kahdeksan Medal for Excellence -kunniamainintaa. Medal for Excellence -kunniamaininnat myönnetään lajin keskitasoa paremmista suorituksista.

Kultamitalilla palkittiin:

  • Neea Kerttula (Helsinki Business College Oy), Retail Sales

Neea sai myös Best of Nation -kunniamaininnan koko joukkueen parhaiten menestyneimpänä kilpailijana.

Kunniamaininnalla lajin keskitasoa paremmista suorituksista palkittiin:

  • Alexander Häggman (Optima), Cabinetmaking
  • Eerika Rautiala (Keuda), Beauty Therapy
  • Lauri Mutka (Savon ammattiopisto), Welding
  • Lotta Lehtokumpu (Luksia), Hairdressing
  • Väinö Miettinen (Ammattiopisto Gradia), Cooking
  • Elja Saraluoto (Koulutuskeskus Salpaus), Fashion Technology
  • Alex Puurunen (Koulutuskuntayhtymä OSAO), Autobody Repair
  • Anna Kuivala (Stadin ammattiopisto), 3D Digital Game Art

Suomen ammattitaitomaajoukkue ja WorldSkills Shanghai 2026

  • Ammattitaidon MM-kilpailu WorldSkills järjestetään Kiinan Shanghaissa 22.–27.9.2026.
  • Suomesta kilpailuun osallistuu virallinen ammattitaitomaajoukkue, johon kuuluu 18 kilpailijaa, jotka osallistuvat 18 lajiin.
  • Suurimmassa osassa lajeista kilpailijat voivat täyttää kilpailuvuonna korkeintaan 22 vuotta.
  • Lisäksi Suomesta osallistuu 18 eksperttiä, jotka toimivat kilpailussa asiantuntijoina ja tuomareina. Ekspertit ovat usein ammatillisia opettajia, ja kilpailuvalmennusta tehdäänkin osana ammatillisen koulutuksen ja työelämän yhteistyötä.
  • WorldSkills Shanghai 2026 -kilpailussa on yhteensä 64 lajia, jotka edustavat ammatillisen koulutuksen eri ammatteja lähihoitajasta hitsaajaan ja kokista sähköasentajaan. 
  • Kilpailuun osallistuu 1400 kilpailijaa 70 eri maasta.
  • Suomen joukkueen kilpailuun kokoaa ja lähettää Skills Finland ry tiiviissä yhteistyössä ammatillisten oppilaitosten kanssa.
  • Suomen osallistumisen tavoite WorldSkills-kilpailuissa on suomalaisen huippuosaamisen kehittäminen ja ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen.
  • WorldSkills-kilpailun lisäksi ammattitaitomaajoukkue osallistuu myös Abilympics- ja EuroSkills -kilpailuihin. Seuraava Abilympics-kilpailu järjestetään toukokuussa 2027 Helsingissä ja EuroSkills-kilpailu syyskuussa 2027 Düsseldorfissa.
  • Suomenmestaruuskilpailu Taitaja järjestetään seuraavaksi toukokuussa 2027 Helsingissä. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Viestintäsuunnittelija Roosa-Maria Jylhä
puh. 050 329 7661
roosa-maria.jylha@skillsfinland.fi

Kuvat

Alexander Häggman. Kuva: WorldSkills.
Alexander Häggman. Kuva: WorldSkills.
Lataa
Lauri Mutka. Kuva: WorldSkills.
Lauri Mutka. Kuva: WorldSkills.
Lataa
Anna Kuivala. Kuva: WorldSkills.
Anna Kuivala. Kuva: WorldSkills.
Lataa
Alex Puurunen. Kuva: WorldSkills.
Alex Puurunen. Kuva: WorldSkills.
Lataa
Väinö Miettinen. Kuva: WorldSkills.
Väinö Miettinen. Kuva: WorldSkills.
Lataa
Elja Saraluoto. Kuva: WorldSkills.
Elja Saraluoto. Kuva: WorldSkills.
Lataa
Lotta Lehtokumpu. Kuva: WorldSkills.
Lotta Lehtokumpu. Kuva: WorldSkills.
Lataa
Eerika Rautiala. Kuva: WorldSkills.
Eerika Rautiala. Kuva: WorldSkills.
Lataa

Linkit

Skills Finland ry

Skills Finland kokoaa ammatillisen koulutuksen ja työelämän asiantuntijoiden verkostoja, joiden kanssa yhdessä edistämme ammatillisen koulutuksen laatua, vetovoimaa ja huippuosaamista kilpailutoiminnan avulla. Jokainen toimija tuo verkostoon tietoja ja taitoja, jotka yhdistämällä ammatillisen koulutuksen laatu kehittyy.

Järjestämme yhdessä yhteistyökumppaniemme kanssa ammattitaidon suomenmestaruuskilpailun Taitajan ja lähetämme maajoukkueen kansainvälisiin WorldSkills-, EuroSkills- ja Abilympics-kilpailuihin. 

Yhdistyksen taustavoimia ovat opetus- ja kulttuuriministeriö, Opetushallitus ja ammatilliset oppilaitokset sekä keskeiset työmarkkina- ja opetusalan järjestöt.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Skills Finland ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye