VAKE kehittää neurokirjon lasten ja nuorten palveluja – Kela rahoittaa monialaista yhteistyötä
13.10.2026 08:00:00 EEST | Vantaan ja Keravan hyvinvointialue | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue (VAKE) kehittää neurokirjon lasten ja nuorten palveluja osana valtakunnallista Kuntoutus neurokirjon lasten ja nuorten arjessa -projektia (Kirjo-projekti). Tavoitteena on sujuvoittaa perheiden arkea ja vahvistaa oikea-aikaista tukea lasten ja nuorten omissa kasvuympäristöissä.

Kelan myöntämä kehittämisrahoitus mahdollistaa sosiaali- ja terveydenhuollon, varhaiskasvatuksen ja koulujen välisen yhteistyön kehittämisen vuosina 2025–2027.
Neurokirjon piirteet koskettavat suurta määrää lapsia ja nuoria. Palvelujärjestelmässä haasteita on tunnistettu erityisesti tuen oikea-aikaisuudessa, palvelujen yhteensovittamisessa sekä eri toimijoiden välisessä yhteistyössä. Kirjo-projektin tavoitteena on vahvistaa moniammatillista, riittävän varhaista tukea lapsen ja perheen arkeen sekä selkiyttää palvelukokonaisuuksia.
– Monella hyvinvointialueella ja monessa koulussa pohditaan samoja neurokirjon lapsiin ja nuoriin liittyviä kysymyksiä. Kirjo-projektissa haluamme rohkaista ammattilaisia yhteiskehittämiseen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon että kasvatuksen ja koulutuksen välillä – ja myös eri alueiden kesken, kertoo Kirjo-projektin projektipäällikkö Riina-Maria Leskelä.
– Hyviä, tutkittuja interventioita ja hoitomalleja on jo olemassa, ja esimerkiksi Käypä hoito -suosituksista löytyy linjauksia siitä, millaista tuen ja hoidon tulisi olla. Alueet tarvitsevat kuitenkin tukea erityisesti suositusten käytännön toteuttamiseen lapsi- ja nuorilähtöisesti arjen kiireessä, jossa eri ammattilaiset ja palvelut tarkastelevat asioita helposti omista näkökulmistaan.
Kehittämistyössä keskitytään muun muassa ammattilaisten yhteiseen oppimiseen, pitkäjänteisten toimintamallien rakentamiseen sekä Kelan kuntoutuspalvelujen roolin selkiyttämiseen osana lapsen ja nuoren kokonaisvaltaista tukea. Mukana on sosiaali- ja terveydenhuollon lisäksi kasvatuksen ja koulutuksen ammattilaisia eri puolilta Suomea.
Kukin hyvinvointialue on voinut määritellä kehittämistyön painopisteet ja kohdentamisen eri ikäryhmiin alueellisten erityispiirteiden mukaan.
VAKEssa kehitetty varhaisen tuen toimintamallia perheille
VAKE on keskittynyt kehittämistyössä erityisesti perusopetusikäisten lasten ja nuorten sekä heidän perheidensä tukemiseen NEPSY-kysymyksissä. Yhdessä Vantaan ja Keravan opetustoimien kanssa luotu varhaisen tuen toimintamalli tarjoaa moniammatillista tukea varhain ja osana perheiden arkea. Kouluille on laadittu yhtenäinen toimintaohjeistus, jonka avulla eri alojen ammattilaiset voivat tarjota perheille tukea, neuvontaa ja ohjausta jo ennen mahdolliseen tarkempaan selvittelyyn ja diagnosointiprosessiin ohjaamista. Tavoitteena on ollut luoda tasavertainen ja yhdenmukainen toimintatapa, jossa myös oppilaan huoltajilla on oma osuutensa, varhaisen tuen toteutumisen, seurannan ja arvioinnin varmistamiseksi kaikille perusopetuksen oppilaille. Malli on otettu syksyllä 2026 käyttöön kaikissa alueen perusopetuksen kouluissa.
– Koulun ammattilaisten yhteiset toimintamallit ja niiden kautta entistäkin parempi yhteisymmärrys helpottavat sekä perheiden että ammattilaisten työtä, kertoo erityisasiantuntija Marju Salovaara Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelta.
Kela myönsi maaliskuussa 2025 kehittämisrahoitusta kaikille hyvinvointialueille sekä Helsingin kaupungille neurokirjon lasten ja nuorten palvelujen sujuvoittamiseen. Rahoituksella mahdollistetaan kehittämistyö, jolle arjessa ei välttämättä muuten ole riittävästi ammattilaisten työaikaa.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen saamalla rahoituksella on palkattu erityisasiantuntija ajalle 1.7.2025–31.10.2026. Erityisasiantuntijan tehtäviin kuuluvat esimerkiksi VAKE-alueen perusopetuksen opiskeluhuollon ja Vantaan ja Keravan opetuksen järjestäjien varhaisen tuen yhteisten toimintamallien kehittäminen, niiden pilotoiminen sekä käyttöönotossa tukeminen, koulujen ammattilaisten koulutukset, palveluohjauksen vahvistaminen ja tarjolla olevista tuen, hoidon ja kuntoutuksen vaihtoehdoista informoiminen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marju SalovaaraErityisasiantuntija, Esi- ja perusopetuksen opiskeluhuoltoVantaan ja Keravan hyvinvointialue
Puh:040 705 0338marju.salovaara@vakehyva.fiMediapuhelin arkisin klo 9-15Viestintäpalvelut
Puh:09 4191 0221viestinta@vakehyva.fivakehyva.fi/fi/medialleRiina-Maria LeskeläProjektipäällikköKela
Puh:050 433 9841Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
Vastaamme Vantaan ja Keravan alueen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista. Tavoitteenamme on olla asukkaalle ja työntekijälle Suomen paras hyvinvointialue. Kaksi kaupunkia, monta kylää, 280 000 asukasta, yksi hyvinvointialue. Lue lisää: www.vakehyva.fi

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
Våra kunder rekommenderar våra tjänster allt mer – rekommendationsindexet blev rekordhögt8.10.2026 14:30:00 EEST | Pressmeddelande
Vanda och Kervo välfärdsområdes (VAKE) kunder rekommenderar våra tjänster mer än tidigare. I den färska rapporten om kvalitet och program för egenkontroll steg NPS-indexet för kundupplevelse till rekordhöga 53. Motsvarande resultat under samma granskningsperiod år 2025 var 27.
Asiakkaat suosittelevat palvelujamme aiempaa enemmän – suositteluindeksi nousi ennätyslukemiin8.10.2026 14:30:00 EEST | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen (VAKE) asiakkaat suosittelevat palvelujamme aiempaa enemmän. Tuoreessa laadun ja omavalvontaohjelman raportissa asiakaskokemuksen NPS-suositteluindeksi nousi ennätykselliseen 53:een, kun vastaava tulos oli vuoden 2025 samalla tarkastelujaksolla 27.
Räddningsnämnden godkände Mellersta Nylands räddningsverks budget för 20278.10.2026 08:26:31 EEST | Pressmeddelande
Vanda och Kervo samt Mellersta Nylands välfärdsområdenas räddningsnämnd godkände 6 oktober Mellersta Nylands räddningsverks budget för 2027. På sammanträdet behandlades bl.a. räddningsverkets delårsrapport och rapporten om egenkontroll för januari–augusti 2026.
Pelastuslautakunta hyväksyi Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen vuoden 2027 talousarvion8.10.2026 08:26:31 EEST | Tiedote
Vantaan ja Keravan sekä Keski-Uudenmaan hyvinvointialueiden pelastuslautakunta hyväksyi 6. lokakuuta osaltaan Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen vuoden 2027 talousarvion. Kokouksessa käsiteltiin myös mm. pelastuslaitoksen osavuosikatsausta ja omavalvontaraporttia vuoden 2026 tammi–elokuulta.
VAKEn lastensuojelun päivystystiimi palkittiin sosiaalialan tunnustuksella8.10.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen (VAKE) lastensuojelun päivystystiimin lapseen kohdistuvan väkivallan tunnistamisen ja käsittelyn kehitystyö palkittiin sosiaalialan tunnustuksella CGI:n, Esperin ja Hyvil:in järjestetämässä Sosiaalitoimen Vaikuttajaforumissa 7.10.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme