Nimlas

Nimlas ostaa talotekniikkayritykset Meri-Lapista – LVI-Vanhatalo ja Sähköasennus Kivilompolo liittyvät konserniin

16.10.2026 12:00:00 EEST | Nimlas | Tiedote

Jaa

LVI-Vanhatalo Oy ja Sähköasennus Kivilompolo Oy liittyvät osaksi Nimlasta, joka on yksi Suomen johtavista talotekniikka-alan konserneista. Yritykset jatkavat omilla nimillään ja nykyisen johdon vetäminä. Kauppojen jälkeen Nimlas koostuu Suomessa 56 yrityksestä ja lähes 2 000 ammattilaisesta.

Neljä miestä seisoo Kukkolankosken rannalla Lauttamies-patsaan edessä.
Kuvassa vasemmalta LVI-Vanhatalon Janne ja Kimmo Vanhatalo, Nimlaksen Pohjois-Suomen liiketoimintajohtaja Janne Korhonen sekä Sähköasennus Kivilompolon Antti Kivilompolo Tornion Kukkolankoskella.

Torniolaisen LVI-Vanhatalon historia ulottuu vuoteen 1982. Yhtiö toteuttaa LVI-urakointia ja -asennuksia eri puolilla Lappia. Yhtiön asiakkaita ovat muun muassa julkisen sektorin toimijat, yritykset, taloyhtiöt ja teollisuus. Yhtiön liikevaihto on noin 3,7 miljoonaa euroa ja se työllistää 15 ammattilaista.

LVI-Vanhataloa vetävät veljekset Kimmo ja Janne Vanhatalo, jotka jatkavat yhtiön vetovastuussa myös yrityskaupan jälkeen.

– Meille oli tärkeää, että saamme jatkaa omalla nimellämme ja omalla tavallamme. Haalarit eivät vaihdu, vaan jatkamme tuttuna paikallisena yrityksenä. Nimlas tuo oman tekemisemme rinnalle uusia mahdollisuuksia ja laajemman verkoston, jonka kanssa voimme kehittää ja kasvattaa toimintaa, LVI-Vanhatalon toimitusjohtaja Kimmo Vanhatalo sanoo.

Yhteistyö laajentaa mahdollisuuksia

Sähköasennus Kivilompolon juuret ulottuvat vuoteen 1991 ja Pelloon. Toiminta on sittemmin laajentunut Keminmaahan ja Rovaniemelle, ja nykyisin yhtiö palvelee asiakkaita laajasti eri puolilla Pohjois-Suomea.

Yhtiö toteuttaa sähköurakointia ja -asennuksia muun muassa julkisiin kohteisiin, liiketiloihin ja taloyhtiöihin sekä hotelleihin, loma-asuntoihin ja muihin matkailurakentamisen kohteisiin. Lisäksi se asentaa ja huoltaa ilmalämpöpumppuja. Yhtiön liikevaihto on noin 3,2 miljoonaa euroa ja se työllistää 13 ammattilaista.

– Nimlas avaa meille mahdollisuuksia osallistua entistä suurempiin hankkeisiin. Voimme yhdistää omaa osaamistamme muiden yhtiöiden osaamiseen ja tarjota yhdessä laajempia kokonaisuuksia. Juuri tällainen joukkovoima kiinnostaa meitä, Sähköasennus Kivilompolon toimitusjohtaja Antti Kivilompolo sanoo.

Yhtiö on tehnyt yhteistyötä jo aiemmin Nimlas-yhtiöiden, kuten Rovaniemen Sähkö- ja Säätöpalvelun sekä Capconin kanssa.

Paikallisten yritysten verkosto kasvaa Pohjois-Suomessa

LVI-Vanhatalo ja Sähköasennus Kivilompolo ovat työskennelleet vuosien varrella useissa samoissa hankkeissa. Nimlaksen Pohjois-Suomen liiketoimintajohtaja Janne Korhosen mukaan molemmilla yrityksillä on vahva asema ja hyvät asiakasverkostot Lapissa.

– Molemmat ovat hyvin johdettuja yrityksiä, jotka tuntevat alueensa ja asiakkaansa. Ne ovat rakentaneet vahvat verkostot Lapissa, ja niiden tekemiseen luotetaan. Meille on tärkeää, että yritykset jatkavat tätä hyvää tekemistä omilla nimillään ja nykyisen johdon vetäminä, Korhonen sanoo.

Yrityskaupoista on sovittu ja kaupat toteutetaan marraskuussa 2026.

Tähän mennessä tänä vuonna sovitut yritysostot tuovat toteuduttuaan Nimlakselle yhteensä yli 70 miljoonaa euroa vuotuista liikevaihtoa. Viimeisimpiin yritysostoihin kuuluvat kolme LVI-yhtiötä Itä-Suomessa, LVI-Lipsosen liiketoimintakauppa osaksi Quattroservices Tamperetta sekä tietoliikenne- ja sähköverkkoasentaja Netion Pohjanmaalla. Lisäksi pirkanmaalaisen Tammelan Talotekniikan yrityskaupan toteutuminen edellyttää Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksyntää.

LVI-Vanhatalon ja Sähköasennus Kivilompolon myötä Nimlas koostuu Suomessa 56 yhtiöstä ja työllistää lähes 2 000 teknisten palveluiden ammattilaista.

Nimlas tavoittelee Suomessa noin 800 miljoonan euron liikevaihtoa vuoteen 2031 mennessä. Kasvua haetaan yritysostojen lisäksi nykyisten yhtiöiden orgaanisesta kasvusta, uusilta palvelualueilta sekä perustamalla uusia yrityksiä yhdessä yrittäjien kanssa. Tänä syksynä Nimlas perusti Jyväskylään sähkötöitä tekevän PrimeTec Oy yhdessä yrittäjä Markus Hämäläisen kanssa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kimmo Vanhatalo, toimitusjohtaja, LVI-Vanhatalo Oy, 040 7431 346, kimmo.vanhatalo@lvi-vanhatalo.fi

Antti Kivilompolo, toimitusjohtaja, Sähköasennus Kivilompolo Oy, 050 302 6482, antti@kivilompolo.net

Janne Korhonen, liiketoimintajohtaja, Pohjois-Suomi, Nimlas Finland Oy, 050 352 8720, janne.korhonen@nimlas.fi

Kuvat

Neljä miestä seisoo Kukkolankosken rannalla Lauttamies-patsaan edessä.
Kuvassa vasemmalta LVI-Vanhatalon Janne ja Kimmo Vanhatalo, Nimlaksen Pohjois-Suomen liiketoimintajohtaja Janne Korhonen sekä Sähköasennus Kivilompolon Antti Kivilompolo Tornion Kukkolankoskella.
Lataa
Kuvassa vasemmalta LVI-Vanhatalon Janne Vanhatalo, Sähköasennus Kivilompolon Antti Kivilompolo ja LVI-Vanhatalon Kimmo Vanhatalo Tornion Kukkolankoskella. Taustalla Lauttamies-patsas.
Kuvassa vasemmalta LVI-Vanhatalon Janne Vanhatalo, Sähköasennus Kivilompolon Antti Kivilompolo ja LVI-Vanhatalon Kimmo Vanhatalo Tornion Kukkolankoskella. Taustalla Lauttamies-patsas.
Lataa

Linkit

Nimlas Finland Oy

Nimlas on yksi Pohjoismaiden johtavista teknisten asennusten ja palveluiden toimijoista. Kasvava konserni muodostuu Suomessa lähes 50 paikallisesta yhtiöstä, joissa työskentelee yli 1 600 ammattilaista. Nimlaksen yhtiöt tarjoavat projekteja ja palveluita muun muassa sähkö-, LVI-, automaatio-, kylmätekniikka-, paloturva- ja turvatekniikan aloilla koko Suomessa. Nimlas yhdistää paikallisen yrittäjyyden ja suuremman organisaation vahvuudet osana Pohjoismaista konsernia, joka kasvaa myös Euroopassa. Vuonna 2025 Nimlaksen liikevaihto Suomessa oli noin 334 miljoonaa euroa (pro forma). Lisätietoja: nimlas.fi

LVI-Vanhatalo Oy

LVI-Vanhatalo Oy on vuonna 1982 perustettu torniolainen LVI-alan yritys, joka palvelee asiakkaita eri puolilla Lappia. Yhtiö toteuttaa LVI-urakointia ja -asennuksia muun muassa julkisen sektorin toimijoille, yrityksille, taloyhtiöille ja teollisuuden asiakkaille. Yhtiö työllistää 15 ammattilaista, ja sen liikevaihto on noin 3,7 miljoonaa euroa. Lisätietoja: www.lvi-vanhatalo.fi

Sähköasennus Kivilompolo Oy

Sähköasennus Kivilompolo Oy on sähköalan yritys, jolla on toimipisteet Keminmaassa, Pellossa ja Rovaniemellä. Yhtiö toteuttaa sähköurakointia ja -asennuksia muun muassa julkisiin kohteisiin, liiketiloihin, taloyhtiöihin sekä matkailurakentamisen kohteisiin. Lisäksi yhtiö asentaa ja huoltaa ilmalämpöpumppuja. Yhtiö työllistää 13 ammattilaista, ja sen liikevaihto on noin 3,2 miljoonaa euroa. Lisätietoja: www.kivilompolo.net

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Nimlas

Nimlas laajentaa tietoliikenneverkkojen rakentamiseen – Pohjanmaalla toimiva Netion liittyy konserniin15.10.2026 12:00:00 EEST | Tiedote

Nimlas on ostanut Pohjanmaalla toimivan Netion Oy:n. Tietoliikenne- ja sähköverkkojen rakentamiseen erikoistunut Netion toteuttaa verkkohankkeita kokonaisuutena maanrakennuksesta kaapelointiin, kytkentöihin ja käyttöönottoon. Kauppa tuo Nimlakselle uudenlaista osaamista kiinteistöjen ulkopuolisten tietoliikenne- ja sähköverkkojen rakentamisesta. Netionin liikevaihto on noin 1,8 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää 13 ammattilaista.

Nimlas ostaa kolme LVI-yritystä Itä-Suomesta18.9.2026 13:30:00 EEST | Tiedote

Teknisten asennuspalveluiden konserni Nimlas vahvistaa verkostoaan Itä-Suomessa ostamalla Kiteellä ja Tohmajärvellä toimivan LVI-Bioneerit Oy:n, Joensuussa toimivan LVI-Myller Oy:n sekä Savonlinnan LVI-Palvelu Oy:n. Yritykset jatkavat toimintaansa omilla nimillään osana Nimlas-konsernia, ja paikalliset ammattilaiset vastaavat niiden liiketoiminnasta myös jatkossa. Yritykset työllistävät yhteensä noin 70 talotekniikan ammattilaista ja niiden yhteenlaskettu liikevaihto on noin 12 miljoonaa euroa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye