Tampereen yliopisto

Uusi Corelab-tutkimuskeskus kytkee tekoälyn koko rakennetun ympäristön elinkaaren tutkimukseen

12.10.2026 09:00:00 EEST | Tampereen yliopisto | Tiedote

Jaa

Tampereen yliopistoon on perustettu rakennus- ja kiinteistöalan tutkimuskeskus Corelab. Neljän professorin tutkimusaloja yhdistävässä keskuksessa työskentelee 38 henkilöä. Corelab kokoaa yhteen rakennuksen elinkaaren eri vaiheisiin liittyvää tutkimusta kiinteistöliiketoiminnasta ja kaupunkikehittämisestä suunnitteluun, rakentamiseen ja talotekniikkaan.

Corelabin johtoryhmän jäsenet Jukka Puhto, Antti Kurvinen ja Jenni Poutanen kirjahyllyjen edessä.
Corelabin johtoryhmä suunnittelee yhdessä tutkimuskeskuksen tulevaisuutta. Kuvassa johtoryhmän jäsenistä Jukka Puhto (vas.), Antti Kurvinen ja Jenni Poutanen. Tampereen yliopisto

Vaikka rakennuksen elinkaaren eri vaiheet liittyvät tiiviisti toisiinsa, on alan toiminta, tieto ja tutkimus edelleen pitkälti siiloutunutta. Corelab yhdistää eri vaiheiden tutkimusta sekä kehittää koko elinkaaren kattavia toimintamalleja, tiedonhallintaa ja arvonluonnin prosesseja.

– Rakennetun ympäristön keskeiset haasteet, kuten vähähiilisyys, tuottavuus ja rakennuskannan uudistaminen, eivät ratkea tarkastelemalla rakennuksen elinkaaren eri vaiheita erillään. Corelab yhdistää eri vaiheiden tutkimusta ja tarkastelee rakennuksen elinkaarta kokonaisuutena, tutkimuskeskuksen johtaja Jukka Puhto sanoo.

Corelab AI tarjoaa yhteisen tutkimusympäristön tekoälyn tutkimiseen ja hyödyntämiseen

Keskeistä Corelabissa on tekoälyn systemaattinen hyödyntäminen tutkimuksessa. Tätä varten rakennetaan Corelab AI – tutkimus-, kehitys- ja kokeiluympäristö, jossa tutkijat, yritykset ja muut yhteistyökumppanit voivat testata tekoälyn mahdollisuuksia käytännön aineistoilla ja rakennetun ympäristön todellisissa kehittämishaasteissa.

Yksi esimerkki on käynnissä oleva AI Champion -hanke, jossa kehitetään 100 tekoälyagenttia parantamaan tiedonkulkua ja purkamaan datasiiloja rakennus- ja talotekniikan toimitusketjuissa. Hankkeessa tutkitaan, miten eri järjestelmiin ja toimijoille hajautunutta tietoa voidaan tekoälyn avulla hyödyntää nykyistä paremmin. Käynnistymässä on myös InvestAI-tutkimushanke, jossa tekoälyä hyödynnetään kiinteistösijoittamisen prosessien kehittämisessä.

– Haluamme päästä tekoälystä puhumisesta sen systemaattiseen tutkimiseen ja kokeilemiseen. Olennaista on selvittää käytännössä, missä tekoäly voi parantaa alan toimintaa ja auttaa hyödyntämään rakennuksen elinkaaren aikaista tietoa, Puhto sanoo.

Corelab pohjautuu Tampereen yliopistossa vuodesta 2017 toimineeseen rakennetun ympäristön yhteiskehittämisalustaan. Tutkimuskeskus kokoaa yhteen kiinteistöliiketoiminnan, kiinteistö- ja kaupunkikehittämisen, arkkitehtuurin ja rakennussuunnittelun, rakentamistalouden sekä talotekniikan tutkimusta. Tekoäly, digitalisaatio ja kestävä kehitys puolestaan ovat tutkimusalueita yhdistäviä teemoja.

Corelabin johtoryhmään kuuluvat Puhton lisäksi kiinteistökehittämisen apulaisprofessori Antti Kurvinen, arkkitehtuurin ja rakennussuunnittelun apulaisprofessori Jenni Poutanen, rakentamistalouden professori Arto Saari sekä talotekniikan apulaisprofessori Piia Sormunen.

Lue lisää Corelabista: https://sites.tuni.fi/corelab/

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jukka Puhto, TkT
Corelab-tutkimuskeskuksen johtaja
Rakennetun ympäristön tiedekunta
Tampereen yliopisto
+358 50 550 1234
jukka.puhto@tuni.fi

Kuvat

Corelabin johtoryhmän jäsenet Jukka Puhto, Antti Kurvinen ja Jenni Poutanen kirjahyllyjen edessä.
Corelabin johtoryhmä suunnittelee yhdessä tutkimuskeskuksen tulevaisuutta. Kuvassa johtoryhmän jäsenistä Jukka Puhto (vas.), Antti Kurvinen ja Jenni Poutanen.
Tampereen yliopisto
Lataa

Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 23 200 opiskelijaa ja henkilöstöä noin 4 200. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto

Kutsu medialle: Johtajuussymposium pohtii johtajuuden ja liiketoiminnan murrosta30.9.2026 13:06:00 EEST | Tiedote

Tämänvuotinen Johtajuussymposium järjestetään 22. lokakuuta teemalla johtajuuden ja liiketoiminnan murros. Digitalisaatio, energiamurros, geopoliittinen epävarmuus ja kestävyyshaasteet muokkaavat sekä johtamista että liiketoimintaa. Johtajuussymposium tarkastelee, miten muutosta voidaan johtaa strategisesti ja vastuullisesti sekä millaisia uusia toimintamalleja tämä aika edellyttää.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye