Huippunäyttelijöiden tähdittämä Karavaanarit saa ensi-iltansa helmikuussa – ensimmäinen maistiainen julki
12.10.2026 11:48:26 EEST | Nelonen Media | Tiedote
Maamme eturivin näyttelijöiden tähdittämä elokuva Karavaanarit saa ensi-iltansa helmikuussa 2027. Kari Ketosen ohjaamasta elokuvasta on julkaistu nyt ensimmäinen maistiainen.

Karavaanarit kertoo ystävistä, jotka kokoontuvat Porin Yyteriin viettämään oman karavaanariyhteisönsä vuosipäivätreffejä. Täydellisesti suunniteltu juhlaviikko kuitenkin järkkyy, kun vakiporukan jäsen tuo paikalle uuden miesystävänsä, joka kaataa jokaisen henkilökohtaiset kulissit. Alkaa paljastusten ja tahattomien kommellusten sävyttämä viikonloppu, jonka aikana jokainen yrittää säilyttää kasvonsa.
Nyt julkaistussa teaserissa nähdään esimakua elokuvasta. Kohtauksessa nähdään kahden hyvin erilaisen persoonan hyvin erilaiset näkemykset karavaanarielämästä.
VIDEO: Karavaanarit-elokuvan teaser
Elokuvan tähtinä nähdään joukko maamme kirkkaimpia tähtiä. Mukana ovat Antti Luusuaniemi, Kari Ketonen, Heli Sutela, Mimosa Willamo, Joonas Nordman, Ria Kataja, Linnea Leino, Heikki Kinnunen, Miitta Sorvali, Maria Kuusiluoma ja Juuso ”Köpi” Kallio.
Elokuvan on ohjannut Kari Ketonen. Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Kari Ketosen lisäksi Mauri Ahola, Joonas Nordman, Ninni Saajola ja Tatiana Elf. Tuottajina toimivat Jonna Enroth ja Paavo Tervonen ja Antti Luusuaniemi, tuotantoyhtiönä RC Film & TV. Nelonen Media levittää elokuvan.
Elokuvan rahoitusta on tukemassa Elokuvasäätiön lisäksi yhteistyökumppaniverkosto. Elokuvan kumppaneita ovat Porin kaupunki, Kesko/Naughty Street Food, Kultakiertue, Rinta-Joupin Autoliike, Villi sekä Tactic Games.
Karavaanarit saa ensi-iltansa 12.2.2027.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antero AlhonenViestinnän asiantuntija, Nelonen Media
Puh:0503231014antero.alhonen@nelonenmedia.fiKuvat
Nelonen Media
Nelonen Media on Suomen suurin viihdetalo, jonka portfoliosta löytyvät suoratoistopalvelu Ruutu sekä televisiokanavat Nelonen, Jim, Liv ja Hero. Nelonen Mediaan kuuluvat myös radiokanavat Suomipop, Radio Rock, HitMix, Loop, Aito Iskelmä, Classic Hits, Easy Hits ja Kantriradio sekä monipuolinen audiopalvelu Supla.
Nelonen Media levittää kotimaisia elokuvia ja osana Nelonen Mediaa toimii musiikkiyhtiö Kaiku Entertainment, joka julkaisee ja kustantaa kotimaista musiikkia.
Nelonen Media Live on yksi Suomen suurimmista festivaali- ja tapahtumajärjestäjistä, joka tuottaa vuosittain yli 20 suurtapahtumaa, konsertteja ja risteilyjä eri puolilla maata. Suurimpiin tapahtumiin kuuluvat mm. Rockfest, Tammerfest, Suomipop-festivaalit, Tikkurila Festivaali ja RMJ.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nelonen Media
Diplomi-insinööri vaihtoi tutkijan työn stand up -lavoille – uusi Stand up Klubi tuo Ruutuun 40 koomikkoa12.10.2026 09:37:32 EEST | Tiedote
Uusi Stand up Klubi tuo Ruutuun syksyn aikana kaikkiaan 40 suomalaista stand up -koomikkoa. Lavalle nousevat muun muassa Fathi Ahmed, Iikka Kivi, André Wickström, Ursula Herlin ja Fabe. Ensimmäisen jakson juontajana nähdään Tomi Haustola, joka jätti aikanaan tutkijan työnsä tehdäkseen stand upia ammatikseen. Sarja alkaa Ruudussa ja Nelosella torstaina 15. lokakuuta.
Burgerimiehet törmäsivät sattumalta suomalaiseen supertähteen – yllättävä kohtaaminen päätyi ohjelmaan9.10.2026 09:19:03 EEST | Tiedote
Ruudussa 15. lokakuuta alkava Burgerimiehet kesälomalla vie Akseli Herlevin ja Ossi Lahtisen ruokamatkalle halki Suomen. Tällä kertaa kaukomaat kotimaan kesään vaihtaneen kaksikon yllättää niin Suomen monipuolinen ruokatarjonta kuin Ruisrockissa sattumalta vastaan tullut jääkiekkolegenda Saku Koivu.
Tuija Ernamo jättäytyi pois Kyllä isä osaa Espanjassa -elokuvasta: äidin roolissa nähdään Jussi-palkittu Sanna-Kaisa Palo – traileri julki8.10.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Suositut Kyllä isä osaa -elokuvat saavat jatkoa, kun Kyllä isä osaa Espanjassa -elokuva valloittaa elokuvateatterit joulupäivänä. Lauri Nurksen ohjaaman elokuvan traileri on nyt julki.
Korkeasaaren uusi tulokas sai anopiltaan jäätävän vastaanoton – ”Ei oo hirveesti tuntunut arvostavan”8.10.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Korkeasaaren eläintarhan elämää seuraava Korkeasaari palaa ruutuihin neljännen tuotantokauden jaksoin 14. lokakuuta. Uudella kaudella Villieläinsairaalassa hoidetaan jälleen monenlaisia potilaita, saarelle saapuu uusia asukkaita ja eläinten keskuudessa nähdään jopa kolmiodraamaa.
KUTSU: Tervetuloa Taivaan kansalaiset ja Kylmään kadonneet -sarjojen pressitilaisuuteen Korjaamon Vintille ke 28.10. klo 10.308.10.2026 08:00:00 EEST | Kutsu
Elisa Viihteen uudet alkuperäissarjat Taivaan kansalaiset ja Kylmään kadonneet kokoavat näyttelijänsä ja tekijänsä yhteiseen pressitilaisuuteen Korjaamon Vintille keskiviikkona 28. lokakuuta. Samana iltana järjestetään myös sarjojen kutsuvierasensi-ilta, jonka tiedot löydät kutsun lopusta. Pressitilaisuudessa paikalla ovat muun muassa Lauri Tilkanen, Oona Airola, Kari Hietalahti ja Carl-Kristian Rundman.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

