SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Neljässadas ABC-latausasema avattiin – verkosto laajenee nyt erityisesti suurteholataukseen

13.10.2026 08:00:00 EEST | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

Jaa

S-ryhmän valtakunnallisen sähköautojen latausverkoston ABC-latauksen neljässadas asema avattiin ABC Petikkoon Vantaalle 1.10. Latauspisteitä Suomen suurimmassa suurteholatausverkostossa on jo lähes 3 000, ja niiden avulla ajetaan kuukausittain noin 50 miljoonaa kilometriä. Verkosto jatkaa voimakasta kehittymistään myös tulevina vuosina.

ABC-latausverkoston kasvu jatkuu vilkkaana. Verkoston kehittämisen ohella myös lataamisen maksutapoja on monipuolistettu.
ABC-latausverkoston kasvu jatkuu vilkkaana. Verkoston kehittämisen ohella myös lataamisen maksutapoja on monipuolistettu. SOK

Sähköautojen määrä Suomen teillä kasvaa edelleen. Elokuussa täyssähköautojen määrä ylitti 200 000 auton rajan, ja uusista henkilöautoista jo yli puolet oli täyssähköisiä. Kehitys näkyy myös latauspalveluiden kysynnässä.

– Sähköautoilu ei ole Suomessa enää tulevaisuutta vaan arkipäivää. Kasvava sähköautokanta näkyy vahvasti myös ABC-latauksen käyttömäärissä, minkä vuoksi rakennamme uusia asemia ja laajennamme nykyisiä ennätystahtiin eri puolilla maata, liikenteen energioista vastaava johtaja Tiina Viksten SOK:lta kertoo.

Seuraava harppaus sähköautoilussa: suurteholatauksella entistä nopeammat latausajat

ABC-latausverkoston kasvu jatkuu vilkkaana eri puolilla Suomea myös tulevina vuosina. Parhaillaan uusia latausasemia rakennetaan muun muassa Rukalle, Leville, Rovaniemelle, Heinolaan, Porvoon Haikkooseen sekä Riihimäen keskustaan. Samalla verkostoa laajennetaan merkittävästi nykyisillä sijainneilla.

Erityisen voimakkaasti kasvavat suurteholatauksen kapasiteetti ja latauspisteiden määrä. ABC rakentaa megawattiluokan latauskenttiä muun muassa Tampereen Prisma Kalevan, ABC Varkauden, Prisma Kuopion, ABC Viipurinportin, ABC Kuortin, ABC Juvan, ABC Viitasaaren ja ABC Kuninkaantien yhteyteen.

– Rakennamme nyt erityisesti megawattiluokan latauskenttiä, jotka pystyvät palvelemaan useita autoja samanaikaisesti erittäin suurella teholla. Autoilijalle kehitys näkyy ennen kaikkea lyhyempinä pysähdyksinä. Parhaimmillaan akkuun voidaan ladata satojen kilometrien ajomatka jo noin kymmenen minuutin latauksen aikana, ABC-latauksen liiketoiminnasta ja kehityksestä vastaava Olli Tervonen SOK:lta kertoo.

Maksaminen onnistuu nyt myös maksukortilla

Verkoston kehittämisen ohella myös lataamisen maksutapoja on monipuolistettu. Kaikki ABC-latauksen suurteholatauspisteet on nyt varustettu maksupisteellä, joka mahdollistaa latauksen maksamisen yleisimmillä maksukorteilla sekä mobiilimaksuilla, kuten Apple Payllä.

– Haluamme tehdä lataamisesta mahdollisimman helppoa myös satunnaisille ja uusille käyttäjille. Siksi kaikilla ABC-latauksen suurteholatausasemilla voi nykyisin maksaa sovelluksen lisäksi myös yleisimmillä maksukorteilla. Säännöllisesti lataavalle ABC-mobiili tuo edelleen parhaan käyttökokemuksen, Tervonen kertoo.

ABC-latausasemia on tällä hetkellä yhteensä 400 kappaletta, ja niissä on latauspisteitä 2903 autolle. Peruslatauspisteitä (teho max. 22 kW) on yhteensä 1 212 ja teho- ja suurteholatauspisteitä (teho max. 500 kW) 1691 kappaletta. ABC-latausasemia on Prisma-, S-market-, Sale- ja Alepa-myymälöiden sekä ABC-asemien ja Sokos Hotellien yhteydessä.

Yhteyshenkilöt

Tiina Viksten, liikenteen energioista vastaava johtaja, SOK
puh. 010 76 80810

Olli Tervonen, Head of eMobility, SOK
puh. 010 76 80938

SOK:n viestintä

SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.

Puh:050 472 2745viestinta@sok.fi

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.   

Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.   

Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on yli 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä.  

Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 15,4 miljardia euroa. Verojalanjälkemme on noin kaksi miljardia euroa, ja 2020-luvulla olemme investoineet vuosittain Suomeen noin 700 miljoonaa euroa.   

#parempipaikkaelää

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye