Pikkulasten lääkehoito siirtyy terveyskeskuksista yksityisille lastenlääkäreille
13.10.2026 06:00:00 EEST | Kela/FPA | Tiedote
Yhä suurempi osa alle kouluikäisten lasten lääkemääräyksistä kirjoitetaan yksityisellä sektorilla. Vuonna 2025 jo selvästi yli puolet alle kouluikäisten reseptilääkkeistä määrättiin yksityisellä. Nuorilla lääkehoito sen sijaan painottuu edelleen julkiselle sektorille.

Yksityiset lastenlääkärit määräävät nyt selvästi suuremman osan pikkulasten lääkkeistä kuin julkisen sektorin lääkärit. Vielä vajaa kymmenen vuotta sitten tilanne oli päinvastainen, kertoo Kelan ja Tampereen yliopiston tutkimus.
Alle 2-vuotiaiden lasten lääkemääräyksistä yksityisen sektorin osuus kasvoi 45,9 prosentista 57,3 prosenttiin vuosina 2017–2025. Myös 2–5-vuotiailla osuus nousi 46,9 prosentista 59,4 prosenttiin.
– Rekisteritiedot eivät kerro muutoksen syitä. Taustalla voivat olla esimerkiksi palvelujen saavutettavuus, hoitoon pääsyn nopeus ja yksityisten sairauskuluvakuutusten yleistyminen, sanoo Kelan tutkimuspäällikkö Heini Kari.
Tutkimuksessa selvitettiin ensimmäistä kertaa kattavasti kaikkien suomalaislasten reseptilääkkeiden käyttöä vuosina 2017–2025 Kanta-reseptikeskuksen tietoihin perustuen. Aineisto kattaa vuosittain noin miljoona lasta, yhteensä yli 1,3 miljoonaa lasta ja 21 miljoonaa apteekista toimitettua reseptilääkettä.
Nuorten lääkehoito painottuu edelleen julkiselle sektorille
Julkisen sektorin osuus kaikista lasten lääkemääräyksistä pieneni 62,1 prosentista 57,9 prosenttiin. Yksityisten lastenlääkärien määräämät reseptit lisääntyivät selvästi, kun taas julkisten yleislääkärien reseptimäärät vähenivät etenkin pienimmillä lapsilla. Nuorilla sen sijaan julkisen sektorin yleislääkärien reseptimäärät kasvoivat.
Kouluikäisillä ja nuorilla vastaavaa muutosta kuin alle kouluikäisillä ei näy. Sektoreiden välisessä erossa tapahtui vain pieniä muutoksia, ja 12–17-vuotiaiden nuorten lääkemääräyksistä noin 70 prosenttia tulee edelleen julkiselta sektorilta.
– Siinä, missä pienimpien lasten lääkehoitoa siirtyi yksityiselle puolelle, julkisen terveydenhuollon rooli on erittäin vahva kouluikäisillä ja nuorilla, sanoo lastentautien erikoislääkäri, Tampereen yliopiston dosentti Péter Csonka.
Hoidon yhdenvertaisuudesta huolehdittava
Pikkulasten lääkehoidon painotus yksityiselle tarkoittaa samalla sitä, että yhä suuremman osan lääkkeistä ovat määränneet lastentautien erikoislääkärit. Tämä johtuu siitä, että julkisella sektorilla hoito painottuu yleislääkäreille, kun taas yksityisellä sektorilla pääsee suoraan erikoislääkärille.
Tutkijat nostavat kuitenkin esiin myös yhdenvertaisuuden näkökulman. Erikoislääkärille pääsee helpommin, jos lapsella on yksityinen sairauskuluvakuutus, tai jos perhe pystyy maksamaan yksityislääkärikäynnin kustannuksen.
Muutos voi myös vaikuttaa siihen, mitä lääkkeitä määrätään. Näin voi olla, jos eri sektoreiden lääkärit tai yleislääkärit ja erikoislääkärit määräävät lapsille esimerkiksi antibiootteja tai ADHD-lääkkeitä eri tavoin.
– Jos kehitys jatkuu, on edelleen huolehdittava siitä, että lasten pääsy tarvitsemansa hoidon piiriin ei riipu perheen maksukyvystä tai yksityisestä sairauskuluvakuutuksesta, sanoo Heini Kari.
Tiedotetta korjattu 13.10.2026 klo 10.45: Tiedotteessa sanottiin alun perin, että julkisen sektorin osuus nuorten lääkemääräyksistä olisi kasvanut. Todellisuudessa sektoreiden välinen ero nuorilla on pysynyt tasaisena, ja alakouluikäisillä julkisen sektorin osuus on hieman pienentynyt.
Lisätiedot
Alkuperäinen tutkimus: Csonka P, Leppänen J, Koskinen H, Kari H. Stable Overall Volume, Shifting Structure: Nine Years of Paediatric Outpatient Prescribing and Dispensing in Finland, 2017–2025. Clin Epidemiol. 2026;18:636160
DOI: 10.2147/CLEP.S636160
Yhteyshenkilöt
Heini KaritutkimuspäällikköKela
Puh:020 634 1922heini.kari@kela.fiPéter Csonkalastentautien erikoislääkäri, dosenttiTampereen yliopisto
Puh:050 366 1103peter.csonka@tuni.fiKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
Fördröjning i justeringen av FPA:s terapibeslut i slutet av året – FPA beklagar fördröjningarna29.10.2026 09:18:38 EET | Pressmeddelande
Övergången till en ny avtalsperiod för de terapitjänster som FPA ordnar inom ramen för krävande medicinsk rehabilitering innebär att rehabiliteringsbesluten måste justeras för cirka 11 000 klienter från ingången av 2027. Alla beslut hinner inte justeras före årsskiftet, och en fördröjning kan leda till avbrott i tjänsterna för en del av klienterna och serviceproducenterna. FPA beklagar situationen och strävar efter att behandla besluten så snabbt som möjligt så att terapierna ska kunna fortsätta utan avbrott.
Kelan terapiapäätösten tarkistamisessa viivettä vuoden lopussa – Kela pahoittelee viivästyksiä29.10.2026 09:18:38 EET | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen terapiapalvelujen sopimusten vaihtuminen edellyttää noin 11 000 asiakkaan kuntoutuspäätöksen tarkistamista vuoden 2027 alusta. Kaikkia päätöksiä ei ehditä tarkistaa ennen vuodenvaihdetta, ja viivästys voi aiheuttaa osalle asiakkaista ja palveluntarjoajista katkoksia palveluihin. Kela pahoittelee tilannetta ja pyrkii turvaamaan terapioiden jatkuvuuden käsittelemällä päätökset mahdollisimman nopeasti.
Förfallodagen för hälsovårdsavgiften för högskolestuderande närmar sig – kom ihåg att betala avgiften i tid28.10.2026 10:07:19 EET | Pressmeddelande
Högskolestuderande som har anmält sig som närvarande ska betala hälsovårdsavgiften senast 15.11. Det lönar sig att betala avgiften i MittFPA redan i god tid, eftersom en dröjsmålsavgift tas ut om hälsovårdsavgiften betalas för sent.
Korkeakouluopiskelijan terveydenhoitomaksun eräpäivä lähestyy – muista maksaa maksu ajoissa28.10.2026 10:07:19 EET | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi). Läsnä olevaksi ilmoittautuneiden korkeakouluopiskelijoiden pitää maksaa terveydenhoitomaksu 15.11. mennessä. Maksu kannattaa hoitaa OmaKelassa jo hyvissä ajoin, sillä myöhässä maksetusta terveydenhoitomaksusta peritään viivästymismaksu.
Due date for the student healthcare fee approaches – remember to pay in time28.10.2026 10:07:19 EET | Press release
If you are a higher education student and you are registered as attending, you must pay the healthcare fee for students in higher education by 15 November. We recommend paying it in OmaKela as soon as possible because Kela will charge an additional late fee if you pay after the deadline.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme