Viranomaiset vahvistavat yhteistyötä riskien tunnistamisessa
13.10.2026 08:06:29 EEST | Tulli | Tiedote
Viranomaisten yhteinen Riskienhallinnan ohjausryhmä kokoontui 1. lokakuuta toiseen kokoukseensa. Yhteistyön tavoitteena on tunnistaa ilmiöitä ja riskejä yli viranomaisrajojen sekä vahvistaa valvonnan vaikuttavuutta.
Tulli toimii ohjausryhmän puheenjohtajana ja vastaa sen toiminnan koordinoinnista. Ohjausryhmässä ovat mukana Lupa- ja valvontavirasto, Puolustusministeriö, Rajavartiolaitos, Ruokavirasto, Suomen ympäristökeskus, Säteilyturvakeskus, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto, Ulkoministeriö ja Verohallinto.
– Yhteistyö on entistä tärkeämpää näinä aikoina, kun viranomaiset kohtaavat samanaikaisesti nopeasti muuttuvia toimintaympäristöjä ja rajallisia resursseja. Yhdessä pystymme muodostamaan laajemman tilannekuvan kuin kukaan yksin. Riskien tunnistaminen ja tiedon hyödyntäminen ovat yhteistyön ytimessä, sanoo asiakkuus- ja riskienhallintaosaston johtaja ja riskienhallinnan ohjausryhmän puheenjohtaja Samy Gardemeister.
Ohjausryhmä tukee viranomaisten riskienhallintaa, riskianalyysiä ja valvonnan kohdentamista. Yhteinen ilmiöseuranta ja riskianalyysi auttavat tunnistamaan poikkeamia ja muutoksia kauppavirroissa sekä rikosmuodoissa. Ohjausryhmän tehtävänä on tunnistaa yhteisiä riskialueita ja painopisteitä, kehittää viranomaisten yhteistyömuotoja sekä koordinoida yhteisiä valvontatoimenpiteitä. Keskeisiä ohjausryhmässä käsiteltäviä teemoja ovat digitalisaatio ja kolmansista maista EU-alueelle tuleva halpatuonti sekä kansallisen markkinavalvontastrategian 2026–2029 mukaisesti kestävä kehitys ja teknologinen murros.
– Viranomaistoiminnassa tärkeää on sisämarkkinoiden toimivuuden ja yritysten tasapuolisten kilpailuolosuhteiden edistäminen. Tullin ja markkinavalvontaviranomaisten yhteistyö on tässä hyvin merkittävässä roolissa. Tullin riskienhallinnan ohjausryhmätyön kautta tiivistämme entisestään yhteistyötä ja lisäämme yhteistoimintamme vaikuttavuutta, kiteyttää työryhmän jäsen Turvallisuus- ja kemikaaliviraston Tuotteet -yksikön johtaja Jaakko Kuustonen.
– Tuloksellinen valvonta perustuu ymmärrykseen siitä, mitä rajojen yli liikkuu, riskien tunnistamiseen sekä tietoon pohjautuvaan päätöksentekoon. Data, analytiikka ja eri viranomaisten asiantuntemuksen yhdistäminen vahvistavat kykyämme suojata yhteiskuntaa, Suomen kansalaisia ja kuluttajia, Gardemeister toteaa.
Yhteistyö konkretisoituu tulevaisuudessa esimerkiksi verkkokauppaan liittyvän riskienhallinnan ja valvonnan yhteistyön tiivistymisenä sekä viranomaisten yhteisillä tehostetuilla valvontatoimilla ja valvontaiskuilla. Seuraavaksi työryhmän työ jatkuu yhteisen toimintasuunnitelman viimeistelemisellä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
johtaja Samy Gardemeister
Yhteydenotot Tullin mediapalvelun kautta p. 0295 527 150, viestinta@tulli.fi
Tulli – turvallisuutta ja kilpailukykyä yhteistyöllä
Olemme kansainvälisen kaupan, ulkomaanliikenteen ja logistiikan erityisasiantuntija. Arvioimme ulkomaanliikenteen uhkia ja tunnistamme sen riskit sekä suojaamme yhteiskuntaa. Varmistamme tasavertaiset kilpailuedellytykset ja sujuvat tullipalvelut. Olemme ainoa viranomainen, joka toimii kaikilla Suomen rajoilla ja valvoo rajat ylittävää liikennettä. Turvallisuus tulee meille ensin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tulli
Suomen tavaravienti kasvoi elokuussa 21,8 % viime vuodesta – Yhdysvallat ohitti Ruotsin suurimpana vientikumppanina8.10.2026 09:26:47 EEST | Tiedote
Tullin ennakkotilaston mukaan elokuun 2026 tavaraviennin arvo oli 6,3 miljardia euroa. Elokuun vienti kasvoi 21,8 prosenttia ja tammi–elokuun yhteenlaskettu vienti 11,5 prosenttia vuoden 2025 vastaaviin ajanjaksoihin verrattuna. Nopeinta viennin kasvu oli lääkkeissä, josta suurin osa suuntautuu Yhdysvaltoihin.
Tullin ja Fimean yhteistyö johti laittoman lääketehtaan paljastumiseen Kreikassa8.10.2026 08:40:00 EEST | Tiedote
Laittoman tehtaan tuotantoon kuului laaja valikoima esimerkiksi painonpudotukseen ja erektiohäiriöiden hoitoon käytettäviä lääkkeitä sekä dopingaineita.
Tulli hylkäsi yritysten maahantuomia sadeasuja ftalaattien vuoksi6.10.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Ulkoiluvarusteet voivat altistaa käyttäjänsä haitallisille kemikaaleille, sillä sään kestävät ominaisuudet syntyvät monenlaisten muovien ja kemikaalien avulla. Tulli valvoi kesällä 2026 tehostetusti yritysten maahantuomia vettähylkiviä vaatteita, sadeviittoja ja lasten vedenkestäviä kuori- ja toppahaalareita. Tulli tutki 60 tekstiilierää ja esti kahden sadeasuerän maahantuonnin ftalaattien eli hormonihäiriköksi määriteltyjen muovinpehmittimien vuoksi.
Yli 3 500 haki Tulliin töihin – ennätysmäärä hakijoita Tullin peruskoulutukseen30.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Tulli rekrytoi tulevina vuosina entistä enemmän tulevaisuuden valvontaosaajia. Vuoden 2027 keväällä alkaviin tullivalvonnan peruskoulutuksiin haki yli 3 500 hakijaa, mikä on kaikkien aikojen ennätysmäärä. Uusia tullilaisia tarvitaan vahvistamaan entisestään Tullin toimintaa yhteiskunnan suojaamiseksi.
Tulli lähestyy satoja verkkokauppaostajia – esitutkinta väärinkäytöksistä käynnissä28.9.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Tulli on aloittanut esitutkinnan IOSS-järjestelmän väärinkäytöksistä. EU:n ulkopuolelta toimitetuissa vähäarvoisissa lähetyksissä on havaittu järjestelmällistä väärinilmoittamista, jonka johdosta verotulojen menetykset Suomessa ja EU:ssa ovat merkittäviä. Tullin rikostutkinta tulee pyytämään useilta verkkokauppatilauksia tehneiltä henkilöiltä lisätietoja. Tilaajia ei epäillä rikoksista tässä yhteydessä. Myös muita petoksia on havaittu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme