Vihreä siirtymä voi vauhdittaa aluetaloutta – vaatii aktiivisia toimia sekä paikallisesti että kansallisesti
13.10.2026 10:05:52 EEST | Pellervon taloustutkimus PTT | Tiedote
Vihreän siirtymän investoinnit voivat tuoda merkittävää piristystä aluetalouteen ympäri maata. Tämä kuitenkin edellyttää mm. osaavan työvoiman, energian ja asuntotarjonnan varmistamista, toteaa Pellervon taloustutkimus PTT:n puheenvuoro-julkaisu. Uusiutuvan energian oheen tulisi saada myös korkean arvonlisän tuotantolaitoksia työpaikkoineen.
”Vihreän siirtymän investoinnit ja niiden mahdollistama korkean arvonlisän tuotanto tarjoavat merkittävää potentiaalia aluetalouksille vahvistaa tuotantoa, työllisyyttä ja paikallista tulopohjaa. Suomella on useita vahvuuksia kilpailussa näistä investoinneista”, sanoo ekonomisti Antti Norkio.
Suomessa on tilaa investoida uusiutuvan energian tuotantoon ja korkean arvonlisän tuotantolaitoksiin, korkea koulutus- ja osaamistaso sekä onnistunut energiapolitiikka. Sähkön siirtoverkoissa on tilaa uusille teollisille investoinneille varsinkin Etelä-Suomen ulkopuolella, ja sähkön keskihinta vuositasolla on EU:n matalimpia.
Pelkät uusiutuvan energian investoinnit eivät yksistään riitä, vaan pitää varmistaa, että niiden rinnalle syntyy myös korkean arvonlisän tuotantolaitoksia ja pysyviä työpaikkoja. Potentiaalin lunastaminen vaatii koko alueen vahvuuksien tunnistamista sekä mm. energiantuotannon, teollisuuden ja työvoiman saatavuuden kehittämistä yhtenä kokonaisuutena. Tärkeä merkityksensä on myös kaavoituksella, palveluilla ja asunto- ja koulutuspolitiikalla. Aluekehittäminen vaatii laajoja resursseja, joten kuntien välinen yhteistyö on olennaista.
PTT:n puheenvuoroja-sarjan julkaisussa arvioidaan keskeisiä edellytyksiä, joilla aluetaloudet voivat hyödyntää vihreän siirtymän mahdollisuuksia.
Suositukset vihreän siirtymän taloudellisen potentiaalin lunastamiseksi
Julkaisussa on esitetty useita politiikkasuosituksia, joilla alueen houkuttelevuutta investointikohteena voidaan vahvistaa:
- On huolehdittava riittävästä ja laadukkaasta koulutustarjonnasta, joka vastaa paikallisten työnantajien tarpeisiin. Merkitystä on myös oppilaitoksen sijainnilla ja opetuksen toteutustavalla. Paikkakunnalla opiskeleminen ja asuminen luovat tilaisuuksia tutustua paikallisiin työnantajiin jo ennen valmistumista.
- Kaavoitusta pitää tehdä pitkäjänteisesti ja varmistaa, että teollisuustontteja on valmiiksi kaavoitettuna. Tämä auttaa myös sovittamaan niiden käytön yhteen energiaverkkojen, liikenteen, alueen luonnon ja muiden maankäyttötarpeiden kanssa.
- On tärkeää varmistaa uusien tulijoiden asumistarpeita vastaavien vuokra- ja omistusasuntojen tarjonta. Esimerkiksi moduuliasunnot voivat tuoda helpotusta äkilliseen asuntopulaan.
- Teollisuusinvestoinnit tarvitsevat energian lisäksi toimivat kuljetusyhteydet. Liikenne- ja energiainfrastruktuurin kapasiteetti vaikuttaa siihen, houkutteleeko alue pelkkää energiantuotantoa vai myös korkean arvonlisän jatkojalostusta.
- Riittävällä palvelujen, myös sote-palvelujen, tarjonnalla on tärkeä rooli alueen houkuttelevuuden ja elinvoiman kannalta.
- On varmistettava riittävä kotimainen ja paikallinen omistajuus, jotta Suomessa säilyy päätäntävaltaa siitä, kuinka yritysten toimintaa kehitetään.
- Valtion talouden sopeutuksessa tulee turvata aluetalouden kehittäminen, ja budjettiin on varattava riittävä rahoitus tieverkon ja kuljetusyhteyksien ylläpitoon.
Paikallisin toimin voidaan lisätä myös välillisiä uusia työpaikkoja
Case-esimerkkinä julkaisussa käsitellään Nivala-Haapajärven seutukunnan kehittämisyhtiö NIHAKia, koska sen alueelle on onnistuttu houkuttelemaan uusia vihreän siirtymän investointeja poikkeuksellisen paljon suhteessa aluetalouden kokoon. Alueelle on tähän mennessä varmistunut vihreän siirtymän investointeja jo miljardiluokassa, ja NIHAK on arvioinut niiden luovan yli 700 uutta pysyvää työpaikkaa vuoteen 2036 mennessä.
Merkittävä osa uusista työpaikoista liittyy sähkö- ja automaatioasennuksiin, kunnossapitoon ja käyttöinsinööritehtäviin. Investointien rakentamisen aikainen työntekijätarve olisi kuluvan vuosikymmenen lopulla jopa noin 3 300. Työpaikkojen lisäksi investoinneista syntyy alueelle uutta verotuloa kunnallisverojen, kiinteistöverojen ja mahdollisesti yhteisöveron kautta.
”Investoinnit voivat synnyttää työpaikkoja myös välillisesti, mutta tämän kerroinvaikutuksen suuruus on aina alue- ja toimialakohtainen. Positiivista on, että siihen voidaan vaikuttaa paikallisin toimin”, sanoo Antti Norkio.
Yksi merkittävä ajuri välillisten työpaikkojen syntymisessä on tulijoiden muuttaminen ja kotoutuminen alueelle. Jos alueelle työllistyvät muuttavat paikkakunnalle, käyttävät palveluita ja perustavat perheitä, myös välillisiä työpaikkoja syntyy merkittävästi enemmän verrattuna pendelöivään työvoimaan.
Kotoutumista voidaan edistää monin tavoin. Ensinnäkin on tärkeää, että alueen vuokra- ja omistusasuntotarjonta vastaa tulijoiden tarpeita. Lisäksi tarvitaan vapaa-ajan palveluita ja harrastusmahdollisuuksia. Alueella on myös tärkeää panostaa erilaisiin yrityspalveluihin.
Puheenvuoron on rahoittanut Keskitien säätiö. Tutkimushanketta esiteltiin myös kesäkuussa Porin SuomiAreenassa ja elokuussa Nivalan Think BIG -tapahtumassa.
Koko julkaisu on saatavilla verkkosivuillamme https://www.ptt.fi/julkaisut/vihrean-siirtyman-investoinnit-ja-potentiaali-aluetalouksille/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti NorkioekonomistiPellervon taloustutkimus PTT ry
Puh:040 1648141antti.norkio@ptt.fiTietoja julkaisijasta
Pellervon taloustutkimus PTT on soveltavaa taloustutkimusta ja talousennusteita tekevä riippumaton tutkimuslaitos. Perinteisiä vahvoja tutkimusalueitamme ovat kansantalous, maa- ja elintarviketalous, metsä- ja ympäristötalous sekä asuntomarkkinat. Erityisosaamistamme on talouden ilmiöiden alueellinen tarkastelu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pellervon taloustutkimus PTT
Ennuste: Puumarkkinat vilkastuvat pitkän hiljaisen kauden jälkeen8.10.2026 09:58:13 EEST | Tiedote
Puumarkkinoiden pitkään jatkunut hiljainen vaihe on päättymässä loppuvuodesta, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n metsäalan ennuste. Pystyvarastojen hupeneminen ajaa puukaupat hienoiseen nousuun, joka kiihtyy ensi vuonna. Kuitupuun hinnat putoavat huippuvuosista huomattavasti. Tämän seurauksena kantorahatulot laskevat selvästi.
Ennuste: Konfliktit ja kireä kilpailu painavat yhä metsäteollisuuden vientiä8.10.2026 09:56:23 EEST | Tiedote
Suomen metsäteollisuuden vienti on tänä vuonna lievässä vastatuulessa kriisien, vaisun kysynnän ja kireän kilpailun takia, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n metsäalan ennuste. Vaikean markkinatilanteen takia viennin arvo laskee, erityisesti sellussa. Sahatavaralle puolestaan vaikeuksia tuo Iranin sota.
Selvitys: Tuottajaorganisaatioiden toimintaohjelmatuen laajentamiselle parhaat edellytykset peruna-, vilja- ja naudanliha-aloilla6.10.2026 12:02:43 EEST | Tiedote
Tuottajaorganisaatioille tarkoitettua EU:n toimintaohjelmatukea voisi seuraavaksi laajentaa peruna-, vilja- ja naudanliha-aloille, suosittaa Pellervon taloustutkimus PTT:n selvitys. Selvityksen mukaan näillä aloilla tuen käytölle on tällä hetkellä eniten edellytyksiä. Lisäksi itse tukijärjestelmää pitäisi kehittää painottamaan vahvemmin kaupallista toimintaa ja tuottajan markkina-aseman parantamista.
Muistutuskutsu: Pellervon taloustutkimus PTT:n metsäalan ennusteen julkistus 8.10.1.10.2026 10:50:59 EEST | Kutsu
Pellervon taloustutkimus julkistaa syksyn metsäalan ennusteensa webinaarissa torstaina 8. lokakuuta klo 10.00. Ennusteessa tarkastellaan metsäteollisuuden ja puumarkkinoiden lähiaikojen näkymiä. Mikä vaikutus kansainvälisillä jännitteillä sekä konflikteilla on metsäteollisuuteen, ja miten orastava Suomen talouskasvu näkyy alalla? Alkaako puumarkkinoilla vilkastua pitkän hiljaisen jakson jälkeen, entä miten käy puun hinnoille?
Pikakommentti: Tahmea meno jatkuu asuntomarkkinoilla29.9.2026 08:45:17 EEST | Tiedote
Asuntomarkkinoilta ei vieläkään kuulu hyviä uutisia, arvioi Pellervon taloustutkimuksen vanhempi ekonomisti Veera Holappa uusimpia tilastotietoja. Sen paremmin hinnoissa, myyntiajoissa kuin kauppamäärissäkään ei näy erityisiä virkistymisen merkkejä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme