SDP EDUSKUNTA

SDP:n Paula Werning: Syöpäpotilaalla ei ole varaa odottaa – Rydmanin selittelyt eivät pelasta ihmishenkiä

12.10.2026 14:29:24 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

SDP:n kansanedustaja Paula Werning pitää syöpähoitojen pitkiä viiveitä vakavana hälytysmerkkinä suomalaisen terveydenhuollon tilasta. Suomessa ei voida hyväksyä sitä, että potilas joutuu odottamaan kuukausia tutkimuksiin ja hoitoon pääsyä. Werning arvostelee sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin suhtautumista ongelmaan ja vaatii hallitukselta välittömiä toimia hoitoviiveiden korjaamiseksi.

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP

– Syöpäpotilaalla ei ole aikaa hukattavaksi. Kun kyse voi olla elämästä ja kuolemasta, kuukausien viiveet ovat kestämättömiä. Suomessa osataan hoitaa syöpää, mutta mitä hyötyä huippuosaamisesta on, jos potilas ei pääse ajoissa tutkimuksiin ja hoitoon? Werning kysyy.

Ylen MOT:n julkistamien tutkimustulosten mukaan keuhkosyöpäpotilailla kuluu Suomessa keskimäärin noin viisi kuukautta ensioireista hoidon aloittamiseen. Ruotsissa ja Tanskassa vastaavat viiveet ovat huomattavasti lyhyempiä.

– Ongelma ei ole lääkäreiden tai hoitajien osaamisessa. Ongelma on siinä, kuinka hitaasti potilas etenee tutkimuksiin ja hoitoon. Syöpäepäily on selvitettävä nopeasti, ja hoito on aloitettava viivyttelemättä. Jokainen tarpeeton viive lisää potilaan huolta ja voi pahimmillaan heikentää hoidon tuloksia. Tähän on puututtava nyt, Werning painottaa.

Werning arvostelee ministeri Rydmanin tapaa vedota rahan puutteeseen tilanteessa, jossa syöpäpotilaat odottavat hoitoon pääsyä.

– Kun puhutaan vakavista hoitoviiveistä ja ihmishengistä, ei riitä, että ministeri kertoo, miksi ongelmaa ei voida ratkaista. Hänen tehtävänsä on etsiä ratkaisut. Potilaan näkökulmasta on kestämätöntä kuulla vain, ettei rahaa ole.

Werningin mukaan hallituksen budjettiratkaisut lähettävät väärän viestin. Ensi vuoden budjetissa ei ole osoitettu lisärahoitusta syöpähoitotulosten parantamiseen, ja hallitus on lisäksi poistanut 400 000 euroa syövän laaturekisterin kehittämisestä.

– Hallitus puhuu vastuullisuudesta, mutta missä on vastuu silloin, kun ihminen odottaa syöpädiagnoosia tai tarvitsemansa hoidon alkamista? Syövän laaturekisteri auttaa seuraamaan hoidon tuloksia ja tunnistamaan, missä on parannettavaa. Juuri tällaista tietoa tarvitaan, jotta hoitoa voidaan kehittää. Potilaiden kustannuksella ei saa säästää, Werning sanoo.

Werning muistuttaa, että oikeus riittäviin terveyspalveluihin kuuluu kaikille. Kyse ei ole vain yksittäisten sairaaloiden tai hyvinvointialueiden ongelmista, vaan koko terveydenhuollon toimivuudesta ja ihmisten luottamuksesta siihen.

– Syöpä voi koskettaa ketä tahansa meistä tai läheisistämme. Silloin ei saa joutua miettimään, kuinka kauan diagnoosia tai hoitoa joutuu odottamaan. Ihmisellä on oltava mahdollisuus päästä tutkimuksiin ja saada tarvitsemansa hoito ajoissa. Se on terveydenhuollon perustehtävä, eikä siitä saa tinkiä, Werning päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP Pia Hiltunen: Syöpä ei odota – hoitoon pääsyn viiveisiin on puututtava12.10.2026 14:09:34 EEST | Tiedote

Ylen MOT esiin nostamat tapaukset syövän diagnosoinnin ja hoitoon pääsyn viiveistä herättävät vakavaa huolta. Erityisesti nuorten naisten rintasyöpien viivästynyt tunnistaminen osoittaa, kuinka tärkeää on päästä tutkimuksiin ajoissa. SDP kansanedustaja Pia Hiltunen vaatii, että syöpäepäilyihin reagoidaan nykyistä nopeammin ja hoitoon pääsy turvataan riittävillä resursseilla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye