Hallitus jättää syöpähoidon ongelmat ratkaisematta

Suomen taka-asema syövän hoidossa nousi esiin jo viime keväänä Ylen uutisoinnissa (13.4. ja 14.4.), jossa kerrottiin suomalaisten syöpäpotilaiden kuolevan aiemmin kuin muissa Pohjoismaissa. Tuore Ylen MOT:n selvitys paljastaa, ettei Suomessa ole kattavaa valtakunnallista tietoa syöpäpotilaiden hoitoviiveistä.  

Selvitys nostaa esiin myös muita hengenvaarallisia ongelmia suomalaisessa syöpähoidossa: kansallisen syöpien laaturekisterin puutteen, pitkät hoitoviiveet, aikaisen diagnosoinnin haasteet, epäselvät hoitopolut sekä kansallisen syöpästrategian hitaan etenemisen.  

”Hallitus puhuu paljon hoidon jatkuvuudesta ja vaikuttavuudesta, mutta samaan aikaan syöpähoitojen kehittämiseen ei osoiteta tarvittavia resursseja. Ensi vuoden budjetissa ei ole euroakaan syöpähoitotulosten parantamiseen. Päinvastoin syövän laaturekisterin kehittämisestä on leikattu 400 000 euroa. Tämä on väärä paikka säästää. Laaturekisteri mahdollistaisi hoitotulosten seurannan, alueellisten erojen tunnistamisen ja hoidon kehittämisen. Syöpähoitoihin panostaminen säästäisi pitkällä aikavälillä rahaa ja ennen kaikkea ihmishenkiä”, muistuttaa Demarinaisten puheenjohtaja, SDP:n kansanedustaja Helena Marttila.  

Hoitoon hakeutuminen viivästyy usein myös taloudellisista syistä. Syöpäjärjestöjen mukaan kustannukset voivat lykätä tutkimuksiin hakeutumista, ja Orpon hallituksen korottamat asiakasmaksut voivat entisestään vaikeuttaa erityisesti pienituloisten pääsyä hoitoon.  Erityisen huolestuttavaa on, että asiakasmaksujen korotukset kohdistuvat voimakkaasti julkisen terveydenhuollon varassa oleviin pienituloisiin, eläkeläisiin ja yksinhuoltajiin. Taloudelliset esteet eivät saa viivästyttää syövän diagnosointia tai hoidon aloittamista.  

Asiantuntijoiden mukaan myös pelko syövän löytymisestä saattaa viivästyttää hoitoon hakeutumista. Pelokkaan potilaan kohtaaminen perusterveydenhuollossa voi olla ratkaiseva hetki koko hoitopolun onnistumisen kannalta.  

”Kun ihminen hakeutuu hoitoon, hänen ei pitäisi joutua miettimään, onko siihen varaa tai kuinka kauan hoitoa joutuu odottamaan. Lisäksi naisten ei pidä joutua kohtaamaan sitä, että heidän huoliaan ja oireitaan ei oteta tosissaan. Terveydenhuollossa on edelleen sukupuolivinoumia tutkimuksessa, diagnostiikassa ja hoitokäytännöissä ja myös tekoälyssä, jota enenevissä määrin halutaan hyödyntää terveydenhuollossa. Naisten terveyteen liittyvä tutkimus ja kehittäminen jäävät yhä liian vähälle huomiolle. Tämä näkyy myös siinä, miten rintasyövän hoitotulokset ja hoitopolut Suomessa vertautuvat muihin Pohjoismaihin”, Marttila toteaa.   

”Rintasyöpä on Suomen yleisin naisten syöpä. Emme voi hyväksyä sitä, että suomalaiset naiset joutuvat odottamaan tutkimuksia tai hoitoja pidempään kuin naiset muissa Pohjoismaissa. Terveyden tasa-arvo ei toteudu, jos hoitoon pääsy riippuu postinumerosta, tuloista tai siitä, kuinka voimakkaasti osaa vaatia itselleen apua. Lopulta jokaisen tilaston ja numeron takana on ihminen, jonka kärsimystä ei voi mitata euroissa”, Marttila päättää.