Syöpäjärjestöt toistaa vaatimuksensa: Vielä ehtii tehdä kustannusvaikuttavia päätöksiä syövänhoidon rahoituksesta
12.10.2026 18:16:08 EEST | Syöpäjärjestöt | Tiedote
Syöpäjärjestöt on jo pitkään nostanut esiin huolta suomalaisten syöpään sairastuneiden hoitoon pääsystä ja hoitotuloksista. Kansallinen syöpästrategia ja sen toimeenpanon tiekartta ovat asiantuntijoiden yhteistyönä valmistuneet, mutta rahoitusta tarvittaville toimille ei ensi vuodelle edelleenkään ole.

”Tiekartan toimenpiteille ei ole varattu erillistä rahoitusta, ja tilannetta heikentää entisestään se, että ensi vuoden budjetista on jäämässä pois tälle vuodelle eduskunnassa sovittu 400 000 euron budjettilisäys kansallisen laaturekisteritoiminnan kehittämiseksi”, Syöpäjärjestöjen pääsihteeri Juha Pekka Turunen kritisoi.
”Eduskunnan olisi vielä mahdollista korjata tilanne ensi vuoden budjettia käsitellessään. Hyvin alkanut Syöpärekisterin, THL:n ja FICANin yhteinen tutkimushanke eli syövän laaturekisterihanke pitää ehdottomasti saada vakiinnutettua. Syövän hoitotulokset eivät Suomessa kohene ilman luotettavaa, ajantasaista ja yhdenmukaista tietoa”, Turunen vaatii.
Laaturekisteri auttaa arvioimaan, miten potilaiden hoito, hoitosuositukset ja hoitoketjut toteutuvat.
”Jos emme tunnista hoitopolun puutteita ja alueellisia eroja, emme voi myöskään ryhtyä tarvittaviin korjaustoimenpiteisiin. Tämä asia ei voi odottaa ensi hallituskauteen asti”, Turunen muistuttaa.
Ensimmäiset kokemukset laaturekisteritiedon tuottamisesta ja jalkauttamisesta on jo saatu.
”Keuhkosyöpäraportit paljastivat, että puolelle potilaista ei ollut kirjattu mitään hoitotoimenpidettä ensimmäisen puolen vuoden aikana diagnoosista. Emme yksinkertaisesti tiedä, saivatko he hoitoa vai ei — ja jos saivat, minkälaista ja kuinka nopeasti”, kuvaa Suomen Syöpärekisterin johtaja Janne Pitkäniemi.
Syöpärekisteri on vuodesta 1953 alkaen rekisteröinyt suomalaisten syövät ja syöpäkuolemat. Sen myötä Suomessa on kattavasti vaikuttavuustietoa syövän tuottamista haitoista sekä syövän vähentämiseen tähtäävien toimien vaikutuksista. Myös syöpäseulontojen kustannusvaikuttavuus on tutkittu.
Onnistumisia on: muun muassa miesten keuhkosyöpäsyöpäkuolleisuus on laskenut 66 % vuodesta 1980, paljolti tupakoinnin vähenemisen ansiosta, ja kohdunkaulasyövän ilmaantuvuus on laskenut 80 % vuodesta 1960 vaikuttavan organisoidun seulonnan ansiosta.
”Tieto kaikkien suomalaisten syöpäpotilaiden hoidon toteutumisesta kuitenkin puuttuu. Norjassa, Tanskassa ja Ruotsissa syövän hoidon laaturekisterit on jo, seuraavaksi tarvitaan laaturekisteri Suomeen yhdenvertaisen hoidon takaamiseksi”, Pitkäniemi ja Turunen toteavat.
Yhteyshenkilöt
Juha Pekka TurunenPääsihteeriSyöpäjärjestöt
Puh:050 571 4577juhapekka.turunen@cancer.fiJanne PitkäniemiJohtajaSuomen Syöpärekisteri
Puh:050 372 3335janne.pitkaniemi@cancer.fiSyöpäjärjestöt on Suomen suurin potilas- ja kansanterveysjärjestö, joka edistää hyvinvointia ja terveyttä. Tuotamme ja tarjoamme tietoa, tukea ja toivoa. Tavoitteena on ehkäistä syöpää sekä luoda sairastuneille ja heidän läheisilleen hyvän elämän edellytyksiä syövästä huolimatta.
Syöpäjärjestöt on yhteisnimitys Suomen Syöpäyhdistykselle ja Syöpäsäätiölle, joka on merkittävin yksityinen syöpätutkimuksen rahoittaja Suomessa. Suomen Syöpäyhdistykseen kuuluu kaksitoista alueellista syöpäyhdistystä ja viisi valtakunnallista potilasjärjestöä sekä tutkimuslaitos Suomen Syöpärekisteri. Suomen Syöpäyhdistys ylläpitää THL:n viranomaisrekisteriä, syöpärekisteriä, joka sisältää syöpätautien rekisterin sekä kansallisten syöpäseulontojen rekisterit.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Syöpäjärjestöt
Alkoholin käyttö yhteydessä suurentuneeseen eturauhassyövän riskiin24.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Suomen Syöpärekisterin tuore tutkimus antaa viitteitä alkoholin käytön yhteydestä suurentuneeseen riskiin sairastua eturauhassyöpään. Vähintään 14 alkoholiannosta viikossa käyttävillä miehillä riski oli noin kolmanneksen suurempi kuin alkoholia käyttämättömillä.
Syöpäjärjestöt varoittaa: Kun järjestöiltä leikataan, paine terveydenhuollossa kasvaa4.9.2026 12:30:00 EEST | Tiedote
Syöpäjärjestöissä pidetään hallituksen budjettiriihen tulosta pettymyksenä. Kansallisen syöpästrategian toteutukseen ei ensi vuodelle ole luvassa rahoitusta, eikä hoidon laadun seuraamiseen tai parantamiseen edelleenkään päätetty uusia toimenpiteitä. Syövän hoidon kehittämisen näkökulmasta edessä on siis välivuosi, johon Suomella ei pitäisi olla varaa.
Puutteita syövänhoidossa ei voida korjata ilman rahoitusta24.8.2026 15:14:59 EEST | Tiedote
Syöpäjärjestöt kannustaa pian budjettiriiheen kokoontuvaa hallitusta pitämään mielessä viime aikaisen keskustelun suomalaisten syöpään sairastuneiden hoitoon pääsystä ja hoitotuloksista.
Syöpäjärjestöt huolissaan syöpälääkkeiden korvausmuutoksen vaikutuksista10.7.2026 13:15:00 EEST | Tiedote
Syöpäjärjestöt on huolissaan syöpälääkkeiden korvauskäytäntöön tehdyn muutoksen vaikutuksista syöpään sairastuneiden hoitoon ja potilaiden yhdenvertaisuuteen.
Kolme aluetta erottuu edukseen syöpäseulonnoissa – Helsingissä osallistuminen jää selvästi jälkeen30.6.2026 14:49:40 EEST | Tiedote
Syöpäseulonnat tavoittavat suomalaisia hyvin, mutta asuinpaikka näkyy osallistumisluvuissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme