Classic ja SPV toistivat murskavoittonsa
12.10.2026 20:55:29 EEST | Fliiga | Tiedote
Ennakkosuosikit ottivat F-liigan maanantain otteluissa selvät voitot, kun Classic kaatoi kotonaan EräViikingit 13-2 ja SPV vieraskaukalossa Jymyn 14-3.
Classic oli kaatanut EräViikingit perjantaina Helsingissä 12-2 eikä tyytynyt vähempään tänäänkään. Voittoon riittäneet maalit Classic takoi jo ensimmäisessä erässä, jossa myös vieraiden molemmat onnistumiset nähtiin. Ilmo Leinon ja Eemeli Salinin osumiin EräViikingit vastasi Topias Kärkkäisen kavennuksella ja Sami Johanssonin sekä Nico Salon maaleihin Pietari Porttikiven verkkoon kieputtamalla rangaistuslaukauksella. Toisen erän Classic veikin sitten jo kolmen maalin erolla ja kolmannen peräti 6-0. Ahneimmin ilakoi pistetilastoissa tänään kotijoukkueen ykkösviisikko, joka iski seitsemän maalia Nico Salon osuessa neljästi ja Eemeli Salinin merkkauttaessa 2+2.
Linjansa piti myös SPV, joka oli voittanut syyskuun kotiottelunsa Jymyä vastaan 11-4. Tänään asia tuli selväksi nopeasti, kun Peliveljet johti jo ensi erän puolivälissä 4-0 Juuso Keskisen, Janne Aution, Juho Revon ja Arttu Saaren osumilla. Jymyn Julius Koiton yritys kaventaa rangaistuslaukauksesta ei onnistunut, mutta Konsta Haukkalan 5–0-maalin jälkeen Nooa Lehtonen avasi altavastaajan maalitilin viisi sekuntia ennen taukosummeria. Toisen erän SPV vei 3-1 ja kolmannen rankaistuaan Miko Saarelalle tuomitusta pelirangaistuksesta ja sen mukaisesta 2+2 minuutin ylivoimasta kahdella maalilla. Konsta Haukkala rallatteli ottelupöytäkirjaan tehot 4+1, Juuso Keskinen 3+2, Riku Hakanen 3+1 ja Karri Vaarala 1+2.
F-liigan miesten sarja jatkuu keskiviikkona Turussa isolla häntäpään mittelöllä TPS-LASB, minkä jälkeen on viikonloppuna vuorossa miesten maajoukkueen kolmen maan turnaus Kokkolassa.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
Rankat Ankat murskavoitolla sarjakärkeen11.10.2026 18:21:25 EEST | Tiedote
F-liigan naisten sarjassa pelattiin tänään yksi ottelu, jossa SSRA murskasi kotonaan Northern Starsin 12-4 nousten samalla sarjan kärkeen. Oululaiset ovat voittaneet kauden kuudesta ottelustaan viisi.
Nooa Lehtonen osui kahdesti: Jymylle isot pisteet jumbofinaalista10.10.2026 21:10:35 EEST | Tiedote
Jymy nappasi F-liigan isossa jumbofinaalissa kauden avauspisteensä ja -voittonsa kaatamalla vieraissa LASBin 3-2. Lahtelaiset jatkavat ainoana joukkueena edelleen nollakerhossa.
Indians jauhoi voiton sitkeästä Palloseurasta9.10.2026 21:32:00 EEST | Tiedote
Westend Indians otti kotonaan syksyn kolmannen voittonsa, kun TPS taipui lopulta lukemin 5-3. Illan toisessa ottelussa nähtiin selvemmät numerot Classicin kaataessa Helsingissä EräViikingit 12-2.
FBC Loisto nipisti pisteet Helsingistä7.10.2026 20:54:40 EEST | Tiedote
F-liigan naisten sarjassa pelattiin keskiviikkona yksi ottelu, jossa FBC Loisto otti kauden neljännen voittonsa kaatamalla Helsingissä EräViikingit 5-4.
Nousija nipisti pisteen mestareilta: F-liigassa trillerien ilta4.10.2026 20:44:39 EEST | Tiedote
Ennakkoluuloton nousija O2-Jyväskylä palasi Nokian-vierailultaan sarjapiste saaliinaan, vaikka mestari KrP lopulta voittikin rangaistuslaukauksilla 6-5. Tiukat olivat sunnuntain muutkin mittelöt, joissa SPV löi kotonaan EräViikingit 5-4 ja Oilers vieraissa OLS:n 4-3.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme