Oulun yliopisto

Leukaluukuolio luustoon levinnyttä rintasyöpää sairastavilla: suomalaistutkimus korostaa suun terveyden merkitystä

14.10.2026 06:50:00 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote

Jaa

Luun hajoamista estävät lääkkeet ovat tärkeä osa luustoon levinneen rintasyövän hoitoa. Niiden käyttöön voi kuitenkin liittyä leukaluukuolio, jossa leukaluun kudosta kuolee. Suomalaisessa rekisteritutkimuksessa leukaluukuolio todettiin pitkässä seurannassa 12,6 prosentilla denosumabia käyttäneistä potilaista.

Kuva: Oulun yliopisto / Mikko Törmänen
Kuva: Oulun yliopisto / Mikko Törmänen

Oulun yliopiston tutkijoiden toteuttamassa valtakunnallisessa rekisteritutkimuksessa selvitettiin ensimmäistä kertaa Suomessa, kuinka yleistä lääkkeisiin liittyvä leukaluukuolio on luustoon levinnyttä rintasyöpää sairastavilla potilailla ja mitkä tekijät ovat siihen yhteydessä. Tutkimukseen osallistuneilla potilailla oli käytössä luun hajoamista estävä lääkitys.

Leukaluukuolio todettiin seurannassa 12,6 prosentilla pelkästään denosumabia käyttäneistä potilaista. Niistä potilaista, jotka olivat käyttäneet ensin bisfosfonaatteja ja myöhemmin denosumabia, leukaluukuolio todettiin 15,3 prosentilla. Pelkästään bisfosfonaatteja käyttäneistä leukaluukuoliota havaittiin alle 2,2 prosentilla.

Luun hajoamista estäviä lääkkeitä käytetään muun muassa luustoon levinneen rintasyövän aiheuttamien luustokomplikaatioiden ehkäisyyn. Leukaluukuolio on lääkitykseen liittyvä haittavaikutus, mutta sen yleisyydestä suomalaisilla rintasyöpäpotilailla ei ole ollut aiempaa tutkimustietoa.

Suun terveyden seuranta on tärkeää

Tutkimuksessa havaittiin myös yhteyksiä suun tulehduksiin liittyvien hammashoitotoimenpiteiden ja leukaluukuolion välillä. Erityisesti juurihoito ja hampaan poisto olivat yhteydessä suurempaan leukaluukuolion riskiin. Juurihoitotapausten määrä oli kuitenkin pieni, eikä havainto osoita, että juurihoito itsessään aiheuttaisi leukaluukuoliota.

”Tutkimus ei yksin anna aihetta vaihtaa tai lopettaa luustolääkitystä, vaan lääkityksen hyödyt ja mahdolliset haitat on arvioitava yksilöllisesti. Myöskään tarpeellista hammashoitoa ei pidä jättää tekemättä havaittujen yhteyksien vuoksi. Tulokset korostavat, että mahdolliset suun tulehduspesäkkeet on tärkeää kartoittaa ja hoitaa riittävästi ennen luustolääkityksen aloittamista sekä seurata suun terveyttä koko lääkityksen ajan. Tämä edellyttää tiivistä yhteistyötä syövänhoidon ja suun terveydenhuollon välillä”, väitöskirjatutkija Miika Kujanpää Oulun yliopistosta sanoo.

Ensimmäinen suomalainen väestöpohjainen tutkimus aiheesta

Tutkimus toteutettiin takautuvana valtakunnallisena rekisteritutkimuksena. Aineisto muodostettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Kelan rekisteritietoja yhdistämällä.

Tutkimukseen sisältyi 652 rintasyöpäpotilasta, joilla oli luustoetäpesäkkeitä ja käytössä luun hajoamista estävä lääkitys vuosina 2013–2015. Potilaita seurattiin vuoden 2020 loppuun saakka.

Valtakunnallinen väestöpohjainen aineisto mahdollisti lääkkeisiin liittyvän leukaluukuolion yleisyyden ja siihen yhteydessä olevien tekijöiden tarkastelun juuri luustoon levinnyttä rintasyöpää sairastavilla suomalaispotilailla.

Ehkäisevän hammashoidon vaikutuksia selvitettävä

Tutkijoiden mukaan jatkotutkimuksissa pitäisi selvittää tarkemmin lääkityksen annostuksen, keston ja kokonaisaltistuksen yhteyttä leukaluukuolioon. Lisäksi tarvitaan tarkempaa tietoa suun tulehdusten, hammashoitotoimenpiteiden ja leukaluukuolion ajankohdista, jotta eri tekijöiden vaikutuksia voidaan erottaa toisistaan.

Tutkijat korostavat myös riittävän pitkän seuranta-ajan merkitystä. Useamman vuoden seuranta on tarpeen, sillä leukaluukuolio voi kehittyä vasta pidemmän ajan kuluessa ja lyhyt seuranta saattaa aliarvioida sen yleisyyttä.

Erityisen tärkeää olisi selvittää, kuinka paljon suunnitelmallisella ja ennaltaehkäisevällä suun terveydenhuollolla voidaan vähentää leukaluukuolion riskiä.

Tutkimusta on rahoittanut Suomen Hammaslääkäriseura Apollonia.

Tutkimus julkaistiin Clinical Oral Investigations -tiedelehdessä 29. syyskuuta 2026: Incidence and associated factors of medication-related osteonecrosis of the jaw in breast cancer patients with bone metastases: a nationwide registry study in Finland

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Miika Kujanpää, hammaslääkäri, väitöskirjatutkija, Oulun yliopisto, 050 414 4021, miika.kujanpaa@student.oulu.fi

Viestintäasiantuntija Meri Rova, Oulun yliopisto, 050 464 3361, meri.rova@oulu.fi

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 19 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Mikä on normaalia syömistä? Ikä, sukupuoli ja paino vaikuttavat syömiskäyttäytymiseen12.10.2026 05:50:00 EEST | Tiedote

Syömiskäyttäytyminen näyttää erilaiselta eri-ikäisillä ja eri painoisilla ihmisillä. Oulun yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että tunnesyöminen ja hallitsematon syöminen korostuvat nuoremmilla aikuisilla, kun taas syömisen tietoinen rajoittaminen on yleisempää ikääntyneillä. Myös sukupuoli ja paino vaikuttavat siihen, millainen syömiskäyttäytyminen on tavallista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye