Kokoomuksen Aalto-Setälä: Ympäristörikosten rangaistuksia kovennettava, myös teknologiajättien on kannettava vastuunsa
13.10.2026 13:42:08 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Aalto-Setälä pitää ympäristörikosten rangaistusten kiristämistä välttämättömänä. Hallituksen esitys nostaisi yritysten yhteisösakkoja tuntuvasti ja mahdollistaisi vakavista ympäristörikoksista tuomittujen yritysten sulkemisen julkisten hankintojen ulkopuolelle. Aalto-Setälän mukaan myös kansainvälisten suuryritysten on kannettava vastuunsa ympäristövaikutuksistaan.

– Ympäristörikosten määrä on kasvussa ja vahinkoja on hyvin vaikea ja kallista korjata. Ympäristörikos on rikos myös seuraavia sukupolvia kohtaan. Siksi seuraamustenkin on oltava huomattavasti kovempia, Aalto-Setälä toteaa.
Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä hallituksen esitys, joka kiristäisi merkittävästi ympäristörikosten rangaistuksia. Yrityksille määrättävien yhteisösakkojen enimmäismäärät voisivat nousta nykyisestä jopa kymmeniin miljooniin euroihin. Samalla rikoslainsäädäntöön lisättäisiin uusia rikosnimikkeitä, kuten vieraslajirikos, metsäkatorikos ja ympäristön tuhoaminen.
Aalto-Setälän mukaan erityisen tärkeää on, että myös kansainväliset suuryritykset joutuvat nykyistä vahvemmin vastuuseen toimintansa ympäristövaikutuksista.
– Esimerkiksi Googlen luvattomat hakkuut osoittavat, ettei lainsäädäntöämme välttämättä tunneta, eikä rangaistukset ole ajan tasalla. Laki on myöhässä ja sitä on kiirehdittävä, Aalto-Setälä sanoo.
Kasvava digitaalisten palveluiden käyttö vaatii asianmukaista datan käsittelyä ja varastointia sekä vastuullista luonnonvarojen käyttöä.
– Mitä suurempi yritys, sitä suurempi vastuu, Aalto-Setälä kiteyttää.
Ympäristörikoksiin syyllistyneet yritykset suljettava julkisista hankinnoista
Uudistuksessa vakavista ympäristörikoksista tuomitut yritykset voitaisiin sulkea julkisten hankintojen ulkopuolelle.
– Veronmaksajien rahalla ei pidä palkita yrityksiä, jotka ovat syyllistyneet vakaviin ympäristörikoksiin. Yhteiskunnan on voitava edellyttää, että sen sopimuskumppanit noudattavat lakia ja kantavat ympäristövastuunsa, Aalto-Setälä sanoo.
– Julkisista hankinnoista sulkeminen on usein yritykselle huomattavasti sakkoa tuntuvampi seuraamus. Se luo aidon kannustimen toimia vastuullisesti ja auttaa estämään laiminlyöntejä, Aalto-Setälä sanoo.
Aalto-Setälä korostaa, ettei uudistus kohdistu lailliseen yritystoimintaan vaan ympäristölainsäädännön vastaiseen toimintaan.
– Suomalainen teollisuus ja yritykset tarvitsevat ennakoitavan toimintaympäristön, mutta vakavista ympäristörikoksista on seurattava nykyistä ankarammat rangaistukset. Luonnon pilaaminen ei saa koskaan olla kannattava liiketoimintariski, Aalto-Setälä toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pauli Aalto-SetäläKansanedustaja
Varsinais-Suomen vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Sarkomaa: SDP:n tarina ei näytä kestävän sitä, että Suomen talous on saatu kasvuun kokoomuksen johdolla12.10.2026 19:26:38 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan jäsen Sari Sarkomaa ihmettelee, miksi SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppuraisen on mahdoton tunnustaa Suomen talouden kääntyneen kasvuun pitkän heikon jakson jälkeen kokoomuksen johdolla. Talouskasvu on vastoin SDP:n pelottelua lähtenyt vauhtiin, vaikka julkista taloutta on sopeutettu merkittävästi. Sarkomaa odottaa SDP:ltä enemmän omia ratkaisuja ja vähemmän saivartelua.
Kokoomuksen Päivärinta: Verotus keveni, verotulot kasvoivat9.10.2026 14:35:18 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Susanne Päivärinta pitää verotuloarvioiden kohentumista rohkaisevana uutisena Suomen taloudelle. Kuluvan vuoden kolmannessa lisätalousarvioesityksessä verotuloarviota nostetaan noin 1,1 miljardilla eurolla. Myös ensi vuonna valtion verotulojen arvioidaan kasvavan, vaikka työn verotusta kevennetään.
Kokoomuksen Wallinheimo: Komission esittämästä kasvusta leikkaaminen ei ole leikkaus maataloudesta9.10.2026 09:43:36 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja suuren valiokunnan puheenjohtaja Sinuhe Wallinheimo ihmettelee opposition tahallista väärinymmärrystä maatalouden rahoituksesta EU:n budjettineuvotteluissa. Hallitus ei aja leikkauksia maatalouden rahoitukseen. Komission esittämä maatalousrahoituksen taso on hallituksen mielestä liian pieni, ja siihen haetaan muutosta käynnissä olevissa neuvotteluissa.
Kokoomuksen sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet: Kotihoidontuki jatkossa vain Suomessa asuneille8.10.2026 14:33:19 EEST | Tiedote
Kansanedustajat Mia Laiho, Maaret Castrén, Oskari Valtola ja Ville Väyrynen ovat tyytyväisiä kotihoidon tuen Norjan mallin etenemisestä eduskunnan suuren salin käsittelyyn. Asiaa koskeva mietintö valmistui tänään sosiaali- ja terveysvaliokunnassa.
Kokoomuksen Limnell: Suomesta Euroopan johtava droonimaa7.10.2026 17:50:01 EEST | Tiedote
Pääministeri Petteri Orpon hallitus on nimennyt selvityshenkilön laatimaan toimenpidesuositukset Suomen droonialan kehittämiseksi. Selvityshenkilön työn tueksi nimettiin ohjausryhmä, jonka puheenjohtajana toimii kokoomuksen kansanedustaja ja sotatieteiden dosentti Jarno Limnell.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme