SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Hallituksen heikko taloudenpito maksatetaan eläkeläisillä
13.10.2026 14:10:01 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Moni eläkkeensaaja on tänä päivänä syystäkin huolissaan toimeentulonsa riittävyydestä nousevien hintojen keskellä. Samaan aikaan Orpon hallitus paikkaa omaa heikkoa taloudenhoitoaan eläkerahaston miljardeilla ja kokoomus Orpon johdolla suunnittelee jo kahden miljardin säästöjä eläkejärjestelmästä ensi kaudelle, sanoo SDP:n kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa.

– On surullista katsottavaa, kuinka hallitus kohtelee kunniakansalaisiamme. Samaan aikaan kun eläkeläiset joutuvat laskemaan tarkkaan jokaisen euronsa, hallitus näyttää löytäneen eläkerahastosta itselleen ehtymättömän rahakirstun, Laine-Nousimaa painottaa.
– Hyvässä kunnossa pidettyä eläkejärjestelmää ollaan nyt romuttamassa siksi, että hallitus ei ole, suurista puheistaan huolimatta, pystynyt huolehtimaan julkisesta taloudesta, Laine-Nousimaa jatkaa.
Hallituksen toiminnassa on räikeä ristiriita. Hallitus puhuu jatkuvasti vastuullisesta taloudenpidosta ja velkaantumisen hillitsemisestä, mutta paikkaa valtiontaloutta eläkerahaston varoilla.
– Hallitus siirtelee rahaa taskusta toiseen ja yrittää saada oman taloudenpitonsa näyttämään paremmalta. Omaa heikkoa politiikkaa hallitus paikkaa yli miljardin pikavipillä Valtion eläkerahastosta, kun samaan aikaan hallitus on toisella kädellä romuttanut hoitotakuun ja nostanut häpeilemättä terveydenhuollon asiakasmaksuja. Näin kokoomus palkitsee sukupolvet, jotka ovat tämän maan rakentaneet, Laine-Nousimaa sanoo.
– Erikoista on, että muiden vastuullisuudesta saarnaava kokoomus turvautuu itse tällaisiin vippakonsteihin. Eläkerahastosta otettu raha ei korjaa Suomen talouden ongelmia, Laine-Nousimaa arvostelee.
Pääministeripuolue kokoomus suunnittelee vielä ensi kaudelle kahden miljardin eläkeleikkauksia. Vaikka pääministeri aihetta mediassa kierteleekin, niin on sitä mahdoton toteuttaa, ellei nykyisiin eläkkeisiin puututa.
– Kun eläkealan asiantuntijat varoittavat käyttämästä eläkejärjestelmää valtiontalouden säästöautomaattina, luulisi pääministerinkin kuuntelevan. Kokoomus vaatii muilta puolueilta keinoja julkisen talouden vahvistamiseen, mutta samaan aikaan peittelee omia suunnitelmiaan. Nyt pääministeriltä tulisi löytyä suoraselkäisyyttä kertoa avoimesti, mitä kokoomuksen kaavailemat kahden miljardin säästöt tarkoittavat suomalaisille. Vai aikooko kokoomus pitää eläkeläiset epätietoisuudessa ensi kevään vaaleihin saakka, Laine-Nousimaa päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna Laine-Nousimaakansanedustaja
Puh:09 432 3111hanna.laine-nousimaa@eduskunta.fiwww.hannalaine.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Paula Werning: Syöpäpotilaalla ei ole varaa odottaa – Rydmanin selittelyt eivät pelasta ihmishenkiä12.10.2026 14:29:24 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Paula Werning pitää syöpähoitojen pitkiä viiveitä vakavana hälytysmerkkinä suomalaisen terveydenhuollon tilasta. Suomessa ei voida hyväksyä sitä, että potilas joutuu odottamaan kuukausia tutkimuksiin ja hoitoon pääsyä. Werning arvostelee sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin suhtautumista ongelmaan ja vaatii hallitukselta välittömiä toimia hoitoviiveiden korjaamiseksi.
SDP Pia Hiltunen: Syöpä ei odota – hoitoon pääsyn viiveisiin on puututtava12.10.2026 14:09:34 EEST | Tiedote
Ylen MOT esiin nostamat tapaukset syövän diagnosoinnin ja hoitoon pääsyn viiveistä herättävät vakavaa huolta. Erityisesti nuorten naisten rintasyöpien viivästynyt tunnistaminen osoittaa, kuinka tärkeää on päästä tutkimuksiin ajoissa. SDP kansanedustaja Pia Hiltunen vaatii, että syöpäepäilyihin reagoidaan nykyistä nopeammin ja hoitoon pääsy turvataan riittävillä resursseilla.
SDP:n Haatainen: Syövän hoidossa viiveet ovat kohtalokkaita12.10.2026 09:55:09 EEST | Tiedote
Ylen MOT on tutkinut hoitoviiveiden roolia syöpähoidoissa ja haastatellut kolmea nuorta äitiä, jotka saivat tiedon aggressiivisesta rintasyövästä vasta kuukausien päästä ensioireiden huomaamisen jälkeen. SDP:n Tuula Haatainen mukaan on keskeistä, että perusterveydenhuoltoon pääsee nopeasti oireiden ilmaannuttua.
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tuppurainen Varsovan turvallisuusfoorumiin – keskustelun aiheena Ukrainan merkitys Euroopalle12.10.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen Tytti Tuppurainen osallistuu neljättä kertaa Varsovan turvallisuusfoorumiin, joka on tänä vuonna 12.-13. lokakuuta.
SDP:n Tuppurainen: Orpon väite siitä, että talous kasvaisi nyt Suomessa ensimmäistä kertaa 20 vuoteen, ei pidä paikkaansa11.10.2026 12:57:36 EEST | Tiedote
Pääministeri Orpo väitti eilen Ylen Ykkösaamussa, että Suomen talous olisi nyt kasvussa ensimmäisen kerran sitten vuoden 2008. Väite ei pidä paikkaansa. Vuosien 2008–2025 välillä Suomen talous kasvoi 12 vuotena, muistuttaa SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Tytti Tuppurainen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme