Rakennustuotteiden Laatu Säätiö SR: Rakennusalan Pro Quality -palkinnot kahdeksalle ansioituneelle tutkimustyölle
15.10.2026 16:00:00 EEST | Toimialatiedote | Tiedote
Rakennustuotteiden Laatu Säätiö sr palkitsi vuotuisessa Pro Quality -juhlassaan kahdeksan merkittävää rakennusalan lopputyötä. Palkituissa töissä korostuivat muun muassa rakentamisen vastuullisuus, rakenteiden turvallisuus ja pitkäikäisyys, hyvä sisäympäristö, energiatehokkuus sekä uusien rakennusratkaisujen kehittäminen. Palkinnot jaettiin Helsingissä 15.10.2026.
Helsingin Ravintola Palacessa järjestettävässä Pro Quality -juhlassa jaettiin 5 000 euron arvoiset palkinnot kahdelle tohtorin väitöskirjalle ja kuudelle diplomityölle. Palkintojen yhteisarvo on 40 000 euroa.
Pro Quality -palkinnolla halutaan kannustaa alan opiskelijoita ja oppilaitoksia tutkimaan rakennusalaa sekä kehittämään innovatiivisia ratkaisuja rakentamisen ajankohtaisiin haasteisiin. Palkittavat tutkimukset käsittelevät rakennustuoteteollisuuden, talotekniikan ja rakentamisen laadunhallintaa sekä ympäristöön ja turvallisuuteen liittyvien ratkaisujen kehittämistä.
Pro Quality -palkinnot jaettiin tänä vuonna viidettä kertaa. Palkittavat työt valitaan yhteistyössä yliopistojen ja korkeakoulujen kanssa. Oppilaitokset ehdottavat säätiölle ansioituneita opinnäytetöitä, joista säätiö valitsee palkittavat.
Rakennustuotteiden Laatu Säätiön hallituksen puheenjohtaja Ilkka Salo korosti puheessaan korkeatasoisen tutkimuksen ja koulutuksen merkitystä rakennusalan tulevaisuudelle.
– Rakentamiseen on nyt lähivuosina luvassa valtava investointipotentiaali. Meidän tulee varmistaa, että meillä on riittävä tietotaito ja resurssit realisoituvan potentiaalin vastuulliseen kotiutukseen. Tämä ei onnistu ilman korkeatasoista tutkimusta ja opetusta. Tänään palkitut työt ovat oiva esimerkki tästä, toteaa Salo.
Vuoden 2026 Pro Quality -palkintojen saajat
Tohtorin väitöskirjat
Olli Asp, Tampereen yliopisto
On Robustness of Post-tensioned Concrete Bridges in Case of Tendon Failure
Väitöskirja käsittelee jälkijännitettyjen betonisiltojen vaurionsietokykyä tilanteissa, joissa rakenteiden jänneteräkset vaurioituvat. Tutkimus tuottaa uutta tietoa siltojen rakenteellisesta turvallisuudesta ja luotettavuudesta sekä tukee ikääntyvän infrastruktuurin kunnon arviointia ja kunnossapidon kehittämistä.
Petteri Huttunen, Tampereen yliopisto
Hygrothermal Modelling of Sorption-Effects in Vapour Permeable Wood-Based Materials
Väitöskirjassa tutkitaan puupohjaisten rakennusmateriaalien lämpö- ja kosteusteknistä käyttäytymistä sekä kehitetään sitä kuvaavien laskentamallien tarkkuutta. Tutkimuksen tulokset auttavat ymmärtämään puurakenteiden kosteusteknistä toimintaa erityisesti pohjoisen ilmaston vaihtelevissa olosuhteissa ja tukevat kosteusturvallisten rakennusratkaisujen suunnittelua.
Diplomityöt
Ali Salman Satti, Aalto-yliopisto
Assessing the effects of Protective Coatings on the Durability of Blended Cement Concretes
Diplomityössä tutkitaan erilaisten pintasuojausten vaikutusta vähähiilisempien seossementtibetonien säilyvyyteen. Tutkimus tuottaa tietoa siitä, miten betonin sideainevalinnat ja pintakäsittelyt vaikuttavat rakenteiden pitkäikäisyyteen ja kestävyyteen erilaisissa ympäristöolosuhteissa.
Ati Shirazi, Aalto-yliopisto
Variability of Radon Levels in Finnish Energy-Efficient Schools: Distribution Models and Indoor Air Quality Factors
Diplomityössä tarkastellaan sisäilman radonpitoisuuksien vaihtelua suomalaisissa energiatehokkaissa koulurakennuksissa sekä ilmanvaihdon ja muiden olosuhdetekijöiden vaikutusta radonpitoisuuksiin. Tutkimus tuottaa tietoa terveellisen sisäilman ja energiatehokkuuden yhteensovittamiseen.
Khadija Monjib, Aalto-yliopisto
Experimental and numerical assessment of timber adhesives in fire
Diplomityössä selvitetään ristiin liimatun massiivipuun (CLT) liimojen käyttäytymistä tulipalossa kokeellisten tutkimusten ja laskennallisen mallinnuksen avulla. Tutkimus auttaa ymmärtämään liimojen vaikutusta puurakenteiden paloturvallisuuteen ja tukee turvallisempien sekä ympäristöystävällisempien liimaratkaisujen kehittämistä.
Maria Tikka, Aalto-yliopisto
Study on the Fidelity and Computational Expense of an Energy Simulation Model of a Campus Building Complex
Diplomityössä tutkitaan rakennusten energiasimulointimallien tarkkuuden ja laskennallisen tehokkuuden välistä suhdetta. Tutkimuksen tuloksena syntyi suosituksia simulointimallien tarkkuustason valintaan, mikä tukee rakennusten digitaalisten kaksosten kehittämistä ja energiatehokasta kiinteistönhallintaa.
Matias Kallio, Tampereen yliopisto
TATE-projektinjohtomallin arviointi todellisessa rakennushankkeessa: tarkastelu yhteistoiminnallisessa rakennushankkeessa
Diplomityössä arvioidaan taloteknisen projektinjohtourakan toimivuutta käytännön rakennushankkeessa. Tutkimuksen mukaan taloteknisen osaamisen varhainen osallistaminen, vastuiden selkeys ja avoin yhteistyö voivat parantaa hankkeiden riskienhallintaa, kustannustehokkuutta ja toteutuksen laatua.
Samu Hinkkanen, Tampereen yliopisto
Puurankaelementtien käyttö pilarirunkoisessa rakennuksessa
Diplomityössä tutkitaan puurankaisten ulkoseinäelementtien rakenteellista toimintaa ja liitosratkaisuja pilarirunkoisissa rakennuksissa. Tutkimus tuottaa suunnittelua tukevaa tietoa puurankaelementtien mitoituksesta sekä niiden liittämisestä teräs-, betoni- ja liimapuupilareihin.
Media on tervetullut Pro Quality -juhlaan!
Keskiviikko 15.10.2026, klo 14–16
Ravintola Palace
Eteläranta 10, Helsinki
Keynote-puheenvuoro: Antti Peltokorpi, varadekaani, Aalto-yliopisto
Professorien puheenvuoro: Heidi Salonen, professori, Rakennustekniikan laitoksen johtaja, Aalto-yliopisto
Palkittujen kiitospuhe: tohtori Petteri Huttunen, Tampereen Yliopisto
Valokuvat ja materiaalit
Palkintojuhlassa on paikalla valokuvaaja Sanna Liimatainen, joka ottaa palkittavista valokuvat. Käytettävissä kuvissa mainittava hänen nimensä. Tallennamme kuvat (mahdollisimman pian juhlan jälkeen) sekä voittajien opinnäytetöiden abstraktit jaettuun OneDrive-kansioon: Pro Quality 2026
Mikäli materiaalin suhteen tulee kysymyksiä, voitte olla yhteydessä Markkinointitoimisto Dynamiittiin, Anne Rahikaiseen. Yhteystiedot: anne.rahikainen@markkinointidynamiitti.fi / 040 681 4351
Lisätiedot:
Jaakko Tuominen, toimitusjohtaja
Rakennustuotteiden Laatu Säätiö sr
Puh. 040 041 1367 / jaakko.tuominen@rt.fi
Rakennustuotteiden Laatu Säätiö SR
Vuonna 2007 perustettu Rakennustuotteiden Laatu Säätiö SR on merkittävä tekijä suomalaisen rakennustuoteteollisuuden tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoittajana. Säätiö jakaa vuosittain pääomansa tuotosta merkittävänä osan yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Säätiö on jakanut apurahoja, lahjoituksia ja avustuksia yli 5 miljoonaa euroa.
Säätiön tarkoituksena on edistää rakennus- ja rakennustuoteteollisuuden sekä talotekniikkateollisuuden teknistä ja laadunhallintaan liittyvää kehitystä alan kilpailukyvyn parantamiseksi ja tuotteiden vaatimustenmukaisuuden varmentamiseksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Toimialatiedote
Talotekninen teollisuus ja kauppa ry: LVI-tukkumyynnin kasvu vahvistui toisella kvartaalilla4.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
LVI-tukkumyynti kasvoi vuoden 2026 toisella neljänneksellä 9,7 prosenttia verrattuna vuoden 2025 vastaavaan ajanjaksoon. Kasvu oli siten selvästi voimakkaampaa kuin vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, jolloin LVI-tukkumyynti kasvoi 4,3 prosenttia vuotta aiemmasta.
Rakentamisen suhdannekäänne epävarmassa odotustilassa, uudisrakentamisessa ei käännettä21.4.2026 09:32:26 EEST | Tiedote
Rakentamisen suhdannekäänne on edelleen odotustilassa. Asuinrakentamista lukuun ottamatta on kuitenkin havaittavissa maltillista kasvua.
Talotekninen teollisuus ja kauppa ry: Vuosi 2025 petti odotukset – kasvua ei kuitenkaan ole peruttu20.1.2026 10:24:27 EET | Tiedote
LVI-tukkumyynnin viimeiselläkin kvartaalilla mentiin hiukan miinuksen puolella. Lämmitys- ja vesipuolen myynti oli aivan nollan tuntumassa edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon nähden ja ilmapuolen myynti jäi siitä nelisen prosenttia. Summana koko LVI-tukkumyynti oli neljännellä kvartaalilla 1 % jäljessä, ja kumulatiivisesti vuosi 2025 jäi 0,7 % päähän edellisestä vuodesta. Toteuma ei näytä hyvältä huomioiden, että pari edellistäkin vuotta ovat olleet vaikeita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme