Suomalainen Kirjakauppa ja Suomen Salibandyliitto haastavat koululaiset lukemaan ja liikkumaan MM-kisoissa
14.10.2026 13:13:06 EEST | Suomalainen Kirjakauppa | Uutinen
Suomalainen Kirjakauppa ja Suomen Salibandyliitto aloittavat yhteistyön, jonka tavoitteena on yhdistää koululaisten hyvinvoinnin kannalta kaksi tärkeää teemaa: lukeminen ja liikkuminen.
Yhteistyön huipentaa joulukuussa salibandyn MM-kisojen yhteydessä pelattava ottelu, jossa jopa tuhannet koululaiset pääsevät osallistumaan ennätykselliseen Lue 15 & liiku 15 -haasteeseen, ja kokemaan ainutlaatuisen elämyksen yhdessä.
Ottelu on B- ja C-lohkojen välinen pudotuspeliottelu. Se pelataan Tampereen Hakametsässä keskiviikkona 9. joulukuuta klo 10. Ottelun pääsylippuna toimii lapsen oma lempikirja.
Ensimmäisellä erätauolla lapset pääsevät yrittämään eräänlaista lukemisen maailmanennätystä, kun koko kisakatsomo lukee mukanaan tuomia kirjoja samanaikaisesti. Toisella erätauolla koko areena osallistuu yhteiseen liikuntahetkeen omilta paikoiltaan. Tapahtuma on avoin kaikille Suomen kouluille. Ilmoittautuminen tapahtumaan alkaa marraskuun alussa.
”Haluamme, että salibandyn MM-kisat tarjoavat katsojilleen paljon enemmän kuin vain huippu-urheilua. Suomalaisen Kirjakaupan kanssa voimme nostaa esille yhteiskunnallisesti tärkeitä teemoja ja tarjota tuhansille koululaisille elämyksen, jossa yhdistyvät urheilu, lukeminen ja yhdessä tekeminen. On hienoa, että voimme kisojen avulla innostaa lapsia sekä liikkumaan että lukemaan”, MM-kisojen pääsihteeri Kati Voutilainen iloitsee.
”Huomasimme, että jaamme samoja huolia lasten ja nuorten liikkumisen ja lukemisen vähenemisestä. Myös arvomaailmamme salibandyn kanssa sopi hyvin yhteen. Tavoitteenamme onkin rakentaa valtakunnallisesti vaikuttavaa yhteistyötä, joka innostaa lapsia ja nuoria lukemaan, liikkumaan ja vähentämään ruutuaikaa sekä löytämään uusia elämyksiä harrastusten sekä kirjojen parista”, kommentoi Suomalaisen Kirjakaupan Head of Marketing Operations Marianne Welling.
Yhteistyö alkaa vauhdikkaasti MM-kisojen virallisen maskotin nimikilpailulla. Salibandyn MM-kisojen maskotin, kettuhahmon, on suunnitellut rakastettu kirjailija ja kuvittaja Mauri Kunnas.
”Suomalaisen maskotti Sulo-pöllö on onnellisesti saanut nimensä jo muutama vuosi sitten ja nyt yhteisvoimin etsimme pöllön uudelle ystävälle maskottiketulle sopivaa nimeä”, kommentoi Marianne Suomalaisen Kirjakaupan markkinoinnista.
Osana yhteistyötä Suomen miesten MM-kisajoukkue julkistetaan Suomalaisen Kirjakaupan lippulaivamyymälässä Helsingin Aleksanterinkadulla tiistaina 3. marraskuuta klo 13.
MM-kisayhteistyön aikana maajoukkueen pelaajat jättävät kirjavinkkejään Suomalaisen Kirjakaupan myymälöihin eri puolilla Suomea. Ensimmäiset lukuvinkkinsä maajoukkuepelaajat tuovat tulevana viikonloppuna Kokkolan Suomalaiseen Kirjakauppaan, kun edessä on maajoukkueen viimeinen turnaus ennen joulukuun MM-kisoja. Lisäksi MM-kisojen kettumaskotin ja salibandymaajoukkueen pelaajia voi bongata Helsingin Kirjamessujen Suomalaisen Kirjakaupan osastolta torstaina 22. lokakuuta.
”Lasten lukutaidon ja liikunnallisen elämäntavan edistäminen on meille molemmille yhteinen tavoite. Haluamme innostaa lapsia löytämään iloa niin kirjoista kuin liikunnastakin – siinä maajoukkuepelaajiemme esimerkki on avainasemassa. Toivomme, että MM-kisoista käynnistyvä yhteistyö Suomalaisen Kirjakaupan kanssa kasvaa pitkäaikaiseksi ja vaikuttavaksi kumppanuudeksi”, Salibandyliiton toiminnanjohtaja Ville-Mikko Korkka sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marianne WellingSeniori MarkkinointipäällikköSuomalainen Kirjakauppa
Puh:0406784117Puh:0406784117marianne.welling@suomalainen.comKuvat

Suomalainen Kirjakauppa on Suomen suurin ja asiakkaidensa arvostama kirjakauppaketju. Yli 50 myymälää palvelevat ympäri Suomen sekä verkkokirjakauppasi, Suomalainen.com - https://www.suomalainen.com/, on avoinna 24/7!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomalainen Kirjakauppa
Ehdota nimeä Mauri Kunnaksen suunnittelemalle salibandyn MM-kisamaskotille14.10.2026 11:37:54 EEST | Uutinen
Mikä nimeksi salibandyn MM-kisojen kettumaskotille? Salibandyn MM-kotikisat ja Suomalainen Kirjakauppa kutsuvat koko Suomen mukaan nimeämään Mauri Kunnaksen suunnitteleman kettuhahmon. Nimikilpailu järjestetään 14.10.–1.11.2026.
Suomalainen Kirjakauppa avaa toisen myymälän Mall of Triplaan - Pasilan aseman uusi myymälä tuo lukemisen osaksi päivittäistä matkantekoa16.7.2026 10:47:22 EEST | Uutinen
Suomalaisen Kirjakaupan myymäläverkosto kasvaa jälleen, kun syyskuussa avataan uusi toimipiste Pasilan asemalle. Vilkkaan matkakeskuksen ytimessä sijaitseva myymälä vastaa matkustajien ja alueella liikkuvien tarpeisiin tarjoamalla helposti mukaan otettavaa luettavaa ja ajankohtaisia tuotteita.
Lukemisen iloa Karismaan – Suomalainen Kirjakauppa avaa uuden myymälän15.5.2026 14:35:27 EEST | Tiedote
Suomalainen Kirjakauppa avasi marraskuussa 2025 uuden myymälän Kauppakeskus Triossa, ja laajentuminen Lahdessa jatkuu. Syksyllä 2026 myös Kauppakeskus Karisma saa oman Suomalaisen Kirjakaupan, kun ketju avaa uuden myymälän kauppakeskukseen syyskuun lopulla.
Maanlaajuinen mielenilmaus kutsuu suomalaiset lukemaan lasten ja nuorten lukutaidon pelastamiseksi – taustalla Suomalainen Kirjakauppa yhteistyökumppaneineen23.4.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten lasten ja nuorten lukutaito on heikentynyt ja polarisoitunut viimeisen 10 vuoden aikana hälyttävästi. Suomalainen Kirjakauppa järjestää yhdessä 30 yhteistyökumppaninsa kanssa maanlaajuisen mielenilmauksen, joka ottaa kantaa lasten ja nuorten lukutaidon puolesta. Kuudessa Suomen kaupungissa kansallisella Lukuviikolla 23. huhtikuuta järjestettävän mielenilmauksen yhteydessä järjestäjät luovuttavat vetoomuksen opetusministerille.
Suomalainen Kirjakauppa muuttaa Jyväskylän keskustassa – uusi myymälä Kauppakeskus Forumiin syksyn kynnyksellä11.3.2026 12:21:02 EET | Tiedote
Jyväskylän keskustassa pitkään toiminut Suomalainen Kirjakauppa siirtää myymälänsä Kauppakadulta Kauppakeskus Forumiin syksyn kynnyksellä 2026. Nykyinen myymälä Kauppakadun Kompassin kulmalla palvelee asiakkaita normaalisti elokuulle saakka.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme