Villisikasaalis kasvaa – Metsästäjäliitto kannustaa yhteistyöhön ja aktiiviseen sikajahtiin taudin leviämisriskiä vastaan
14.10.2026 14:56:15 EEST | Suomen Metsästäjäliitto ry | Uutinen
Afrikkalaisen sikaruton (ASF) torjunnassa ratkaisevin työ tehdään metsästysseuroissa. Metsästäjät ovat jo tarttuneet toimeen ahkerasti, ja saalismäärät ovat kasvussa. Suomen Metsästäjäliitto painottaa viranomaisille edelleen, että villisikojen näytepalkkio kuuluu maksaa ainoastaan seuroille. Näin saalistieto ja tilannekuva pysyvät avoimina ja hyöty jää seuran yhteiseen taloudenhoitoon.

Metsästäjien aktiivisuus villisikajahdissa näkyy jo Riistakeskuksen saalisseurantasivulla: koko Suomen villisikasaalis ajalla 1.8.–14.10.2026 oli 320 yksilöä, kun vastaavaan aikaan edellisvuonna saalis oli 302 villisikaa.
Koska edellisen vuoden vertailujakson saaliista 63 yksilöä metsästettiin nyt metsästyskiellon alla olevalta tartuntavyöhykkeeltä, metsästyksen lisäys muualla Suomessa on ollut tänä syksynä erittäin merkittävää.
"On huomattavaa, että muualla maassa kaatomäärät on saatu nousemaan, vaikka Kaakkois-Suomessa rajoitusalueella ei ole voitu metsästää. Pyynnissä on muualla maassa onnistuttu siis hyvin. Harvemman villisikakannan alueella nähdään selvä pyynnin tehostuminen", sanoo Metsästäjäliiton ASF-vastaava Teemu Simenius.
Suomen villisikakanta on tällä hetkellä noin 2 500 yksilöä. Kanta on saatu pidettyä vuosia vakaana vastuullisella metsästyksellä, mikä on huomattava saavutus, sillä ilman metsästystä villisikakanta kasvaisi 40–50 prosenttia vuodessa. Nyt tavoitteena on puolittaa nykyinen kanta.
"Sinänsä pyyntiponnistuksen määrä saaliseläintä kohden kasvaa sitä suuremmaksi, mitä vähemmän villisikoja on", Simenius toteaa.
Villisikajahti käyntiin hirvijahdin yhteydessä
Metsästäjäliitto katsoo, että villisikojen näytepalkkiot tulee maksaa metsästysseuroille yksittäisten metsästäjien sijaan. Näin turvataan avoin tiedonkulku sekä hyvä yhteistyö, kun kukaan ei panttaa havaintoja oman edun tavoittelun vuoksi.
"Liitto kannustaa seuroja koko maassa metsästämään villisikoja myös hirvijahdin yhteydessä. Mahdolliset näytepalkkiot voi käyttää yhteisiin kuluihin, kuten hirven lupamaksuihin", sanoo Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola.
Jotkin seurat ovat kieltäneet villisikajahdin hirvimetsällä haavakkoriskin pelossa. Syynä on se, että haavoittunut villisika voi uhata ihmistä tai koiraa.
"Rohkaisemme seuroja ottamaan sikojen metsästyksen avoimesti käsittelyyn ja sopimaan toimintamalleista etukäteen", Silpola sanoo.
Ampumatilanteessa metsästäjä harkitsee, millaista sikaa ampuu. Jos ison karjun ampuminen ja haavakkoriski hirvijahdin yhteydessä mietityttävät, isoimmat yksilöt voi jättää väliin ja keskittyä pienempiin yksilöihin.
Silpola muistuttaa, että itsevarmuutta voi kerryttää esimerkiksi liiton järjestämän villisikajahtikoulutuksen tai opetusvideoiden avulla.
"Kannattaa muistaa, että joka tapauksessa ensilumien saapuessa sikojen jäljittäminen helpottuu huomattavasti. Siten olosuhteet yhteisjahtien järjestämiselle ovat pian parhaimmillaan", toteaa Silpola.
Saumaton yhteistyö yli seurarajojen
ASF:n torjunta ei pysähdy oman seuran rajoille. Liitto kannustaa seuroja ottamaan käyttöön esittelemänsä yhteistyösopimusmallin. Sen avulla voidaan sopia etukäteen selkeät toimintatavat ja välttää epäselvyydet erityisesti haavakkotilanteissa.
"Esimerkiksi karhujahdeista tutut opit toimivat myös tässä: kun alueella on osaavia koiria ja kokeneita ohjaajia, voidaan apua kutsua yli seurarajojen", Silpola sanoo.
Erityisen tärkeää sikojen metsästys ja seurojen välinen toiminta on tartunta-alueen lisävyöhykkeellä, jossa viranomaiset eivät rajoita metsästystä. Tartunta-alueen lisävyöhykkeellä tarvitaan korostetun aktiivista pyyntiä, jotta sikoja ei pääse soljumaan alueen läpi kohti muuta Suomea eikä sairas yksilö pääse levittämään tautia uusiin maastoihin.
Sikaruton leviämisen tehokkain este on mahdollisimman pieni villisikakanta. On muistettava, että elävien eläinten lisäksi tartunta voi liikkua maastoon myös jalkineissa, varusteissa tai elintarvikkeissa.
"On kaikkien luonnossa liikkuvien vastuulla pitää varusteet puhtaina kuljettaessa ASF-taudin alueilla. Metsästysseurojen vastuu on tehdä seuroissa rohkeita päätöksiä ruttoriskin pienentämiseksi", sanoo Silpola.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaakko SilpolaToiminnanjohtajaMetsästäjäliitto
Puh:050 406 4836jaakko.silpola@metsastajaliitto.fiKuvat

Linkit
- Pille Tonterin tuore Facebook-video Riihimäeltä Riutan tien varresta 8.10.2026. Videolla näkyy noin 15-päinen villisikalauma.
- Suuri villisikalauma, Tervakoski 20.10.2025.
- Metsästäjäliiton sopimuspohja yhteisjahtiin
- Opetusvideoita villisikajahtiin Ruotsin Metsästäjäliitolta.
- Villisikakannan vähentäminen metsästämällä -webinaari
- Villisikahavaintojen ilmoittamissivu. Karttahavainto tällä sivustolla ei korvaa viranomaisille tehtäviä ilmoituksia. Jos löydät kuolleen, sairaan tai kolarissa olleen villisian, ilmoita aina ensin kunnaneläinlääkärille tai valtioneläinlääkärille.
Suomen Metsästäjäliitto on valtakunnallinen metsästäjien etujärjestö, jonka jäseninä on noin 145 000 metsästäjää ja 2 700 metsästysseuraa. Tehtävämme on edistää metsästystä, luontoelämyksiä ja luonnonvarojen kestävää käyttöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Metsästäjäliitto ry
Lyijyhaulirajoituksen käsittely päätökseen: seitsemän vuoden siirtymäaika ja rajattu poikkeus ampumaradoille12.10.2026 14:41:59 EEST | Uutinen
Pitkä seitsemän vuoden siirtymäaika antaa metsästäjille, ampumaurheilijoille, ampumaradoille ja patruunanvalmistajille aikaa sopeutua muutokseen ja kehittää edelleen lyijyhauleja korvaavia ratkaisuja.
Hirvijahti käyntiin koko maassa – metsästyksellä tärkeä rooli kolarien ehkäisyssä9.10.2026 07:58:16 EEST | Uutinen
Syksy lisää hirvien liikkumista luonnostaan, ja myös hirvikolaririski on korkeimmillaan. Hirvieläimet liikkuvat myös päivisin metsästystilanteiden vuoksi, ja siksi autoilijan kannattaa alentaa ajonopeutta huomatessaan metsästäjiä tien varressa. Hirvikannan hallinta pienentää olennaisesti kolaririskiä.
Keinopesälahjoitus tukemaan vesilintujen pesinnän onnistumista Uudessakaupungissa21.9.2026 11:56:24 EEST | Tiedote
Suomen Metsästäjäliiton Varsinais-Suomen piiri ry luovuttaa Vakka-Kekri-tapahtumassa kymmenen vesilintujen keinopesää Uudenkaupungin seudun ympäristöyhdistykselle.
Karhun kiintiömetsästys laajenee koko maahan15.9.2026 13:45:08 EEST | Uutinen
Uusi valtioneuvoston asetus laajentaa karhun kiintiömetsästyksen poronhoitoalueelta koko maahan. Karhun kannanhoidollinen metsästys tulee toteuttaa koko Suomessa kiintiöjahtina ensi syksynä, edellyttää Metsästäjäliitto.
Metsästäjien ainutlaatuinen talkootyö auttaa säätelemään metsäkanalintujen metsästystä9.9.2026 08:36:38 EEST | Uutinen
Tuhansien metsästäjien suorittamat riistakolmiolaskennat mahdollistavat metsäkanalintujen metsästysaikojen tarkan säätämisen lintukantojen mukaisiksi. Riistakolmiot ovat laskentatapana ainutlaatuinen keino kerätä kattavaa riistatietoa vuodesta toiseen. Tänä vuonna lintukantojen kehityksessä on suurta alueellista vaihtelua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme