Oy Tjäreborg Ab

Tjäreborgin LiveEz-hotellikonsepti laajenee – kaksi uutta hotellia kesäksi 2027

15.10.2026 07:00:00 EEST | Oy Tjäreborg Ab | Tiedote

Jaa

Tjäreborgin aikuisille suunnattu LiveEz-hotellikonsepti vahvistuu kahdella uudella hotellilla kesäksi 2027. Uutuudet ovat LiveEz Infinity Napa Kyproksella ja LiveEz by Green Garden Turkissa. Tänä vuonna lanseerattuun konseptiin kuuluu entuudestaan kaksi hotellia.

Havainnekuva, LiveEz Infinity Ayia Napa
Havainnekuva, LiveEz Infinity Ayia Napa

LiveEz-hotellit ovat pienehköjä, hyvällä paikalla sijaitsevia hotelleja, joissa yhdistyy rauhallinen tunnelma ja rento lomailu aikuiseen makuun. Hotellit sopivat erityisesti ilman lapsia matkustaville aikuisille, jotka arvostavat omaa rauhaa mutta haluavat myös ravintoloiden, ostosmahdollisuuksien ja rannan olevan lähellä.

– Yhä useammat aikuiset kaipaavat lomaa, jolla voi keskittyä rauhoittumiseen ja rentoutumiseen, mutta myös nauttia erilaisista aktiviteeteista ja elämyksistä silloin, kun itse haluaa. LiveEz-konseptille on selvästi kysyntää. On hienoa, että voimme jo ensi kesäksi laajentaa konseptia kahdella uudella hotellilla, sanoo Jessica Virtanen, Tjäreborgin maajohtaja.

Valinnanvapaus on olennainen osa LiveEz-konseptia. LiveEz-hotelleissa voi varata erilaisia lisäpalveluja, kuten aamiaisen tai LiveEz Inclusive -paketin. Loman aikana voi halutessaan osallistua myös rentoon ohjelmaan ja erilaisiin aktiviteetteihin, joiden tarjonta vaihtelee hotellikohtaisesti.

Täysin uusi hotelli Ayia Napassa

Kyproksen Ayia Napaan avautuva LiveEz Infinity Napa on täysin uusi aikuisille suunnattu hotelli, jossa on 102 huonetta ja juniorsviittiä. Hotelli sijaitsee lähellä Limanaki Beach -rantaa ja Ayia Napan keskustaa. Ravintolat, baarit ja vilkas yöelämä ovat kävelyetäisyydellä.

Hotellin kattoterassilla on infinityallas ja loungebaari, ja sieltä avautuu näkymä Välimerelle. Hotellissa on myös pieni kuntosali ja spa.

Huoneistohotelli lähellä rantaa Alanyassa

LiveEz by Green Garden avautuu kesällä 2027 Alanyan Oban alueelle. Pienehkössä huoneistohotellissa on 52 huoneistoa, ja se sijaitsee kävelymatkan päässä rannalta.

LiveEz-hotellin vieressä sijaitsee hotelli Green Garden Resort & Spa, mikä tarjoaa hyvän vaihtoehdon esimerkiksi suuremmille seurueille, joissa on sekä lapsia että aikuisia ja erilaisia toiveita majoituksen suhteen.

Uusia LiveEz-hotelleja suunnitteilla

LiveEz täydentää Tjäreborgin konseptihotellien valikoimaa, johon kuuluvat myös aikuisille suunnattu Sunprime Hotels sekä lapsiperheiden suosimat Sunwing Family Resorts ja Ocean Beach Club.

Kahden uuden hotellin myötä LiveEz-konsepti jatkaa kasvuaan, ja lisää hotelleja on suunnitteilla tuleville vuosille.

Lisätietoja:

LiveEz Infinity Ayia Napa (https://www.tjareborg.fi/turkki/antalyan-alue/alanya/liveez-by-green-garden)

LiveEz by Green Garden (https://www.tjareborg.fi/turkki/antalyan-alue/alanya/liveez-by-green-garden)

Yhteyshenkilöt

Lehdistön päivystyspuhelinLehdistön yhteyshenkilöTjäreborg

Puh:+358438248809

Kuvat

Havainnekuva, LiveEz Infinity Ayia Napa
Havainnekuva, LiveEz Infinity Ayia Napa
Lataa
Havainnekuva, LiveEz Infinity Napa
Havainnekuva, LiveEz Infinity Napa
Lataa
Havainnekuva, LiveEz Infinity Napa
Havainnekuva, LiveEz Infinity Napa
Lataa
Havainnekuva, LiveEz Green Garden
Havainnekuva, LiveEz Green Garden
Lataa
Havainnekuva, LiveEz Green Garden
Havainnekuva, LiveEz Green Garden
Lataa
Havainnekuva, LiveEz Green Garden
Havainnekuva, LiveEz Green Garden
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oy Tjäreborg Ab

Tjäreborg lanseeraa uuden hotellikonseptin vain aikuisille: LiveEz15.5.2026 07:30:00 EEST | Tiedote

Tjäreborg esittelee uuden LiveEz-hotellikonseptin, joka on suunnattu ilman lapsia matkustaville aikuisille. Konseptiin kuuluu pienehköjä ja persoonallisia hotelleja, joka sijaitsevat hyvillä paikoilla kävelymatkan päässä ravintoloista, ostosmahdollisuuksista ja rannasta. Hotellien tunnelma on rauhallinen ja rento. – Hyvän sijainnin lisäksi juuri rauhallinen ilmapiiri on näille hotelleille ominaista. Haluamme luoda luontevan yhteyden hotellivieraiden ja henkilökunnan välille ilman, että se tuntuu tungettelevalta. Tätä olemme pohtineet tarkasti konseptia suunnitellessamme, kertoo Tjäreborgin maajohtaja Jessica Virtanen. Hotelleissa on mukava lounge-tila, jossa on rauhallista taustamusiikkia, ja se sopii vaikka seurapelien pelaamiseen tai mukaviin keskusteluihin. Loungessa voi nauttia drinkin baarista tai istahtaa hyvän kirjan pariin. Muutaman kerran viikossa järjestetään pienimuotoisia ohjelmahetkiä – esimerkiksi hotellinjohtajan cocktailtilaisuus, rauhallista viihdeohjelmaa, viininmaist

Lenni-Kalle Taipale uudisti Tjäreborgin mainosjinglen13.4.2026 07:00:00 EEST | Tiedote

Perinteinen matkanjärjestäjä Tjäreborg on tänä vuonna toiminut Suomessa jo 60 vuotta. Yksi suomalaisen mainosmaailman tutuimmista jingleistä, Tjä-Tjä-Tjä-Tjäreborg, heräsi uuteen elämään pianisti ja säveltäjä Lenni-Kalle Taipaleen tuoreena sovituksena. – Edellinen versio tästä oli kymmenen vuoden takaa ja halusimme juhlavuotemme kunniaksi puhaltaa tähän uutta elämää, kertoo Tjäreborgin maajohtaja Jessica Virtanen. – Sain varsin vapaat kädet, ja ideoimme prosessin aikana laidasta laitaan. Puiden seasta oli jo vaikea erottaa metsää. Lopulta ymmärsimme, että emme tarvitse kokonaan uutta, vaan tarvitsemme uuden sovituksen alkuperäisestä teemasta, sanoo Lenni-Kalle Taipale. – Oikeat soittimet ja Jepa Lambertin vokaalit tekevät ison eron, hän toteaa. Alkuperäinen versio syntyi vuonna 1981 sattumalta. Tjäreborgin tv-mainoksen kuvauksissa esiintyvän mieshenkilön oli hankala sanoa sujuvasti nimeä Tjäreborg, ja moniin otoksiin tallentui tsä-tsä-tsäreborg. Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen s

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye