Oma Häme esittää yhteistoimintaneuvotteluja – taustalla valtiovarainministeriölle laadittu alijäämien kattamissuunnitelma
15.10.2026 10:18:52 EEST | Oma Häme | Uutinen
Heikentynyt taloustilanne ja lähivuosien rahoituksen epävarmuus voivat edellyttää uusia säästötoimia vielä loppuvuonna.

Oma Häme esittää aluehallitukselle yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämistä noin 6 000 työntekijälle. Neuvottelujen tavoitteena on valmistella toiminnallisia muutoksia, joilla tavoitellaan noin 4,2 miljoonan euron vuosittaisia säästöjä. Aluehallitus käsittelee asiaa maanantaina 19. lokakuuta.
Neuvottelujen taustalla on toukokuussa 2026 hyväksytty alijäämien kattamissuunnitelma, jonka valtiovarainministeriö edellytti lisäajan myöntämiseksi hyvinvointialueen alijäämien kattamiseen. Oma Häme sai ministeriöltä kesällä lisäaikaa alijäämien kattamiseen vuoden 2029 loppuun. Suunnitelman mukaisia kustannusten hillitsemiseen tähtääviä toimenpiteitä tarkennetaan vuosittain talousarvion valmistelun yhteydessä.
Nyt esitettävät yt-neuvottelut on käynnistettävä, jotta mahdollisia henkilöstövaikutuksia voidaan käsitellä lain edellyttämällä tavalla ennen ensi vuoden talousarvioesityksen antamista. Neuvottelut koskisivat kaikkia Oma Hämeen toimialoja, ja niiden piirissä olisi noin 6 000 työntekijää.
Suunnitellut toiminnalliset muutokset liittyvät muun muassa automaation ja puheentunnistuksen hyödyntämiseen, ikäihmisten asumisen tehostamiseen, kotihoidon toiminnan kehittämiseen sekä varahenkilöstön järjestämistapojen arviointiin.
Henkilöstövaikutukset tarkentuvat neuvotteluissa
Neuvottelujen tavoitteena on saavuttaa tarvittavat säästöt ensisijaisesti ilman irtisanomisia. Keinoina tarkastellaan muun muassa eläköitymisten ja muun luonnollisen henkilöstövaihtuvuuden hyödyntämistä, tehtävien ja toimenkuvien muutoksia sekä työn uudelleenorganisointia. Neuvotteluissa voidaan käsitellä myös palvelussuhteen ehtojen muutoksia ja osa-aikaistamisia.
– Tiedämme, että tieto neuvotteluista aiheuttaa henkilöstössä huolta ja epävarmuutta. Tavoitteemme on löytää ratkaisuja, joilla suunnitellut toiminnalliset muutokset ja tarvittavat säästöt voidaan toteuttaa mahdollisimman vähäisin henkilöstövaikutuksin. Yksittäisiä henkilöstöä koskevia ratkaisuja ei ole tehty, vaan eri vaihtoehtoja arvioidaan yhdessä henkilöstön edustajien kanssa, sanoo henkilöstöjohtaja Johanna Bjerregård Madsen.
Alustavan arvion mukaan toimenpiteiden henkilöstövaikutukset voisivat vastata enintään noin 84 henkilötyövuotta, mikäli muita kustannuksia vähentäviä ratkaisuja ei löydetä. Kyse on enimmäisarviosta, ei päätetystä henkilöstövähennyksestä.
Mahdolliset vaikutukset sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen järjestämiseen ja saatavuuteen arvioidaan osana toimenpiteiden valmistelua.
Jos aluehallitus hyväksyy esityksen, neuvottelut käynnistetään henkilöstöä edustavien ammattijärjestöjen kanssa. Tavoitteena on saada neuvottelut päätökseen joulukuun alkuun mennessä, jotta niiden tulokset voidaan huomioida vuoden 2027 talousarvioesityksessä. Henkilöstölle on viestitty neuvottelujen esittämisestä – niiden käynnistämisestä ja etenemisestä tiedotetaan vielä erikseen.
Heikentynyt tulos kasvattaa lähivuosien säästötarvetta
Oma Hämeen taloustilanne on heikentynyt ennakoitua enemmän tämän vuoden aikana. Valtiovarainministeriön myöntämän lisäajan ansiosta vuoden 2026 ylijäämätavoitetta voitiin alentaa alkuperäisestä 87 miljoonasta eurosta 35 miljoonaan euroon. Viimeisin tilinpäätösennuste on kuitenkin vain noin 10 miljoonaa euroa ylijäämäinen.
– Tämä kasvattaa tulevien vuosien säästötarvetta. Vuosille 2027–2029 on jo aiemmin siirretty 52 miljoonan euron sopeutustarve, muistuttaa hyvinvointialuejohtaja Olli Naukkarinen.
Vuoden 2026 tilinpäätösennuste tarkentuu merkittävästi, kun syyskuun taloustiedot valmistuvat. Samalla ensi vuoden talousarvioon valmistellaan noin 14,9 miljoonan euron sopeutustoimia, joista yhteistoimintaneuvotteluissa käsiteltävien toiminnallisten muutosten arvioitu säästövaikutus on noin 4,2 miljoonaa euroa vuodessa.
Rahoituksen tarkentuminen voi tuoda uusia sopeutustarpeita
Lähivuosien taloussuunnitteluun liittyy edelleen merkittävää epävarmuutta. Valtiovarainministeriön odotetaan julkaisevan lokakuun aikana tarkentuvat rahoituslaskelmat vuosille 2028–2029.
Rahoituksen tasoon vaikuttavat erityisesti vuoden 2025 diagnoositiedot, joiden perusteella hyvinvointialueiden sairastavuuskertoimet päivitetään. Hyvinvointialueilla oli elokuun 2026 loppuun saakka aikaa tarkistaa omat tietonsa.
Oma Hämeen rahoituksen kehitys riippuu siitä, miten alueen diagnoosimäärät ovat muuttuneet suhteessa muihin hyvinvointialueisiin. Jos muiden alueiden diagnoosimäärät ovat kasvaneet Oma Hämettä nopeammin, hyvinvointialueen suhteellinen rahoitusosuus pienenee. Jos ne ovat kasvaneet hitaammin, rahoitus voi puolestaan kasvaa.
Nykyiseen taloussuunnitelmaan verrattuna rahoitus voisi pienentyä enimmillään noin 11 miljoonaa euroa vuonna 2028 ja 27 miljoonaa euroa vuonna 2029. Lopulliset vaikutukset selviävät vasta uusien laskelmien valmistuttua. Kuluvan vuoden ennakoitua heikomman talouskehityksen ja lähivuosien rahoituksen epävarmuuden vuoksi on mahdollista, että loppuvuoden aikana ilmenee vielä uusia sopeutustarpeita.
– On hyvä, että valtiovarainministeriö aikaisti painelaskelmansa julkaisua. Päätöksistä tuloksessa asti näkyviin muutoksiin on tyypillisesti 8–12 kuukauden mittainen toimeenpanoviive, eli tämä auttaa ennakoinnissa. Silti on pakko todeta, ettei tunnu oikeudenmukaiselta eikä järkevältä tehdä sopeutusratkaisuja sillä perusteella, miten diagnoosit on tallennettu järjestelmiin eri puolilla Suomea. Vaikka se onkin nyt lain mukaan niin, painottaa Naukkarinen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Olli Naukkarinenhyvinvointialuejohtaja
Puh:050 306 5560olli.naukkarinen@omahame.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
OmaSuu-toimintamallissa hammashoitoa tehdään kerralla enemmän14.10.2026 14:48:18 EEST | Tiedote
Malli otetaan käyttöön Hämeenlinnassa Jukolan hammashoitolassa maaliskuussa 2027.
Rokotusaika vaikka kotisohvalta – Oma Häme kannustaa varaamaan syksyn kausirokotusajat diginä13.10.2026 10:12:49 EEST | Tiedote
Syksyn influenssa- ja koronarokotusten ajanvaraus avautuu Kanta-Hämeen hyvinvointialueella tiistaina 20. lokakuuta. Hyvinvointialue kannustaa asiakkaita varaamaan rokotusaikansa ensisijaisesti digitaalisesti. Digitaaliset ajanvarauspalvelut ovat jo helpottaneet tuhansien kantahämäläisten asiointia ja vapauttaneet ammattilaisten työaikaa.
Kirsi auttaa Forssan sairaalassa löytämään perille ja pysähtyy kuuntelemaan13.10.2026 09:56:30 EEST | Artikkeli
Kirsi auttaa käytännön asioissa ja antaa aikaa kohtaamiselle.
Hoidon tarpeen arviointi voi tilapäisesti hidastua Assin päivystyksessä12.10.2026 16:07:41 EEST | Uutinen
Ahveniston sairaalan päivystyksessä yksi hoidon tarpeen arviointiin käytettävistä huoneista on tilapäisesti pois käytöstä vesivahingon vuoksi. Korjaustyöt kestävät arviolta noin kuukauden.
Terhi Mäntymaa jättää osastopalvelut haikein mielin: ”Ihmisiä tulee ikävä”12.10.2026 12:24:01 EEST | Tiedote
Mäntymaa toimi osastopalvelujen tulosaluejohtajana hyvinvointialueen alusta asti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme