Vaasan yliopisto

Atte Palomäki vahvistamaan Vaasan yliopiston näkyvyyttä ja vaikuttavuutta

15.10.2026 16:00:17 EEST | Vaasan yliopisto | Tiedote

Jaa

Vaasan yliopisto vahvistaa tutkimuksensa ja osaamisensa näkyvyyttä sekä yhteyksiään yrityksiin ja yhteiskunnallisiin päättäjiin. Kokenut viestintäjohtaja ja johdon neuvonantaja Atte Palomäki on aloittanut yliopiston viestinnän, vaikuttavuuden ja sidosryhmäsuhteiden kehittämisessä interim-roolissa.

Atte Palomäki sinisessä puvussa nojaa kaiteeseen kauppakeskuksessa.

Vaasan yliopiston tutkimus auttaa vauhdittamaan energiamurrosta, uudistamaan yritysten toimintaa ja ymmärtämään yhteiskunnan muutosta. Yliopisto haluaa tuoda tutkijoidensa tiedon ja näkemykset vahvemmin julkiseen keskusteluun sekä kehittää yhdessä yritysten ja muiden kumppaneiden kanssa ratkaisuja, jotka vievät tutkimuksen tulokset käytäntöön.

– Haluamme, että Vaasan yliopiston osaaminen näkyy ja kuuluu nykyistä vahvemmin niin Suomessa kuin kansainvälisesti – ja että tutkimustamme hyödynnetään yhä laajemmin yrityksissä ja yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Atte tuo tähän vahvaa kokemusta kansainvälisestä yritysmaailmasta sekä näkemystä siitä, miten viestintä ja sidosryhmäsuhteet palvelevat organisaation tavoitteita, sanoo rehtori Minna Martikainen.

Palomäen työssä painottuvat yliopiston profiilin kirkastaminen, tutkimuksen ja asiantuntijoiden näkyvyyden lisääminen sekä yritys- ja sidosryhmäsuhteiden kehittäminen. Hän työskentelee yhdessä rehtorin, yliopiston muun johdon sekä viestinnän, brändin ja markkinoinnin tiimin kanssa. Työ tukee yliopiston pitkän aikavälin tavoitetta vahvistaa asemaansa kansainvälisesti tunnustettuna kestävän liiketoiminnan, energian ja yhteiskunnan tutkimusyliopistona.

Palomäki vastasi noin 15 vuoden ajan Wärtsilän viestinnästä, brändistä ja markkinoinnista. Hän on aiemmin työskennellyt myös Nordean viestinnän johtotehtävissä ja journalistina. Nykyisin hän toimii johdon neuvonantajana. Hänen kokemuksensa kansainvälisestä energia-alasta tarjoaa luontevan yhteyden Vaasan yliopiston tutkimukseen ja alueen energiaekosysteemiin.

– Minua innostaa Vaasan yliopiston tapa ajatella isosti ja tehdä tutkimusta, jolla on merkitystä. Wärtsilä-vuosinani näin läheltä, miten Vaasassa osaaminen ja yhteistyö synnyttävät kansainvälistä menestystä. Yliopistolla on kaikki mahdollisuudet ottaa tässä entistäkin vahvempi rooli. Haluan olla mukana avaamassa ovia ja tuomassa sen tutkijoiden näkemyksiä keskusteluihin, joissa tulevaisuuden suuntaa päätetään, Palomäki sanoo.

Toimeksianto vahvistaa yliopiston näkyvyyttä ja pitää sen aktiivisesti mukana yhteiskunnallisessa keskustelussa samaan aikaan, kun vakinaisen viestintä-, vaikuttavuus- ja brändijohtajan rekrytointiprosessi etenee.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Rehtori Minna Martikainen
puh. 029 449 8611

Atte Palomäki
puh. 040 547 6390

Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan yliopisto

Valtakunnallinen hanke kehittää kyberturvallisuuden jatkuvaa oppimista 1,1 miljoonan rahoituksella5.10.2026 08:01:00 EEST | Tiedote

Jyväskylän yliopisto koordinoi 1,1 miljoonan euron hanketta, joka tähtää kyberturvallisuusalan jatkuvan oppimisen koulutuksen kehittämiseen Suomessa. Muut hankkeen toteuttajat ovat Helsingin yliopisto, Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto, Vaasan yliopisto ja Åbo Akademi. Hankkeen päätavoitteena on suunnata kyberturvallisuuskoulutusta aiempaa enemmän työelämän tarpeisiin jatkuvan oppimisen periaatteiden mukaisesti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye