SDP:n Viitala: Pelkät kirjaukset eivät suojele yhtäkään työntekijää
15.10.2026 14:47:25 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
SDP kansanedustaja Juha Viitalan mukaan viime aikoina julkisuuteen nousseet uudet työperäisen hyväksikäytön tapaukset osoittavat, etteivät hallituksen toimet ole olleet riittäviä. Viitala vaatii hallitukselta toimia hyväksikäytön torjumiseksi ja muistuttaa samalla viranomaisvalvontaan kohdistetuista leikkauksista. Hyväksikäytön vastaista työtä ei voida tehostaa heikentämällä valvonnan edellytyksiä.

– Työperäinen hyväksikäyttö loukkaa työntekijöiden oikeuksia ja vääristää yritysten välistä kilpailua. Ei ole reilua, että lakeja noudattavat yritykset joutuvat kilpailemaan toimijoiden kanssa, jotka hankkivat kilpailuetua alipalkkauksella ja työehtojen polkemisella, Viitala sanoo.
Hallitus on luvannut vahvistaa viranomaisten yhteistyötä, tiedonvaihtoa ja valvontaa. Viitalan mukaan lainsäädännön kehittäminen on tervetullutta, mutta sen rinnalla on turvattava viranomaisten riittävät resurssit ja toimivaltuudet.
– On hyvin ristiriitaista puhua hyväksikäytön torjunnan tehostamisesta ja samalla leikata työsuojeluvalvonnasta. Viranomaisilla on oltava todelliset mahdollisuudet paljastaa väärinkäytöksiä ja puuttua niihin. Pelkät ohjelmakirjaukset eivät suojele yhtäkään työntekijää, Viitala huomauttaa.
Erityisen tarkasti Viitalan mukaan on seurattava vuoden 2026 aluehallintouudistuksen vaikutuksia työsuojeluvalvontaan. Hallitus on vakuuttanut, ettei valvonta heikkene. Tämä lupaus on lunastettava käytännössä kaikkialla Suomessa.
– Suomi tarvitsee kansainvälistä työvoimaa myös tulevaisuudessa. Juuri siksi meidän on huolehdittava yhteisistä pelisäännöistä. Kenenkään heikkoa asemaa tai tietämättömyyttä omista oikeuksistaan ei saa käyttää hyväksi, Viitala painottaa.
– SDP haluaa varmistaa työsuojeluviranomaisten riittävät resurssit ja toimivaltuudet, kriminalisoida alipalkkauksen ja antaa ammattiliitoille kanneoikeuden. Hallitus sen sijaan on leikannut valvonnan resursseja ja pyrkinyt heikentämään ammattiliittojen toimintamahdollisuuksia. Hallituksen tulisi vihdoin ottaa ongelma vakavasti ja ryhtyä määrätietoisiin toimenpiteiseen sen kitkemiseksi, Viitala päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha ViitalaKansanedustaja
Puh:09 432 3072juha.viitala@eduskunta.fiKuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
Eduskunnan varapuhemies Tarja Filatov arvostelee eduskunnan yhteisten pelisääntöjen murentamista15.10.2026 14:32:49 EEST | Tiedote
Eduskunnan 2. varapuhemies Tarja Filatov (sd.) arvostelee hallituspuolueiden toimintaa eduskunnan valiokuntien työnjaossa. Filatovin mukaan hallituspuolueet ovat tänä syksynä äänestäneet sosiaali- ja terveysvaliokunnalle kuuluvia lakiesityksiä muihin valiokuntiin vastoin vakiintunutta ja yhdessä sovittua työnjakoa ja virkavalmistelua. Eilen puhemiesneuvoston enemmistö päätti jälleen toimia näin. Filatov pitää menettelyä mielivaltaisena ja eduskunnan yhteisiä pelisääntöjä murentavana.
SDP:s Perholehto och Berg: Tog den politiska viljan slut i arbetet med att förnya Ålands självstyrelselag?15.10.2026 11:39:03 EEST | Pressmeddelande
SDP:s vice ordförande, riksdagsledamot Pinja Perholehto, och vice ordföranden för Finlands delegation i Nordiska rådet, riksdagsledamot Kim Berg, beklagar att regeringen Orpo inte lyckas slutföra den totalreform av självstyrelselagen för Åland som har beretts i över tio år.
SDP:n Perholehto ja Berg: Loppuiko poliittinen tahto kesken Ahvenanmaan itsehallintolain uudistuksessa?15.10.2026 11:39:03 EEST | Tiedote
SDP:n varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Pinja Perholehto sekä Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Kim Berg pitävät valitettavana, että Orpon hallitus ei saa vietyä maaliin jo yli 10 vuoden ajan valmisteltua Ahvenanmaan itsehallintolain kokonaisuudistusta.
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Hallitus seisoo tumput suorina työperäisen hyväksikäytön edessä14.10.2026 15:49:29 EEST | Tiedote
– Jälleen yksi tapaus, jossa paljastuu työntekijöiden hyväksikäyttöä, tällä kertaa Senaatti-kiinteistöjen työmaalla. On kestämätöntä, ettei hallitus ole vieläkään ryhtynyt toimenpiteisiin, toteaa SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma ja peräänkuuluttaa hallitukselta toimia, joilla väärin toimineet yritykset saadaan paremmin vastuuseen.
SDP:n Helena Marttila: HUSissa perutaan jo leikkauksia laskujen pelossa – kriittinen raja tullut vastaan14.10.2026 15:32:22 EEST | Tiedote
HUSin sairaaloissa joudutaan jo tilanteisiin, joissa potilaat peruuttavat leikkauksia ja muita hoitoja, koska eivät pysty maksamaan jatkuvasti nousseita asiakasmaksuja (HS 14.10.). Samaan aikaan hallitus esittää asiakasmaksuihin jälleen uusia korotuksia ensi vuodelle. Kansanedustaja Helena Marttilan (sd.) mukaan kriittinen raja on ylitetty ja uudet korotukset tulee perua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme