SDP:n Seppo Eskelinen: Hallituksen bensasopu vie autoilijan ojasta allikkoon
15.10.2026 15:52:11 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen, kansanedustaja Seppo Eskelinen arvostelee hallituksen polttoainepaketin rahoitusta lisäleikkauksella perusväylänpidosta.

Mediatietojen mukaan hallitus on päässyt sopuun polttoaineen hintojen tukipaketista, jossa olisi 30 miljoonaa tukea kuljetusalalle ja maataloudelle, 20 miljoonaa ajoneuvoveron alentamiseen sekä 10 miljoonaa työmatkavähennyksen laskemiseen. Paketti rahoitettaisiin 40 miljoonalla piippujen tulppaukseen varatulla hiilinielurahalla sekä 20 miljoonaa leikkaamalla perusväylänpidon eli tienpidon rahoituksesta.
- Perusväylänpidon rahoitus laskee jo 143 miljoonaa ensi vuodelle, kun hallitus vaihtaa kertaluonteisen lisärahoituksensa pysyvään lisäleikkaukseen. Moni perusväylänpidon rahoittama toimi on jo sopimuksellisesti sovittu kunnossapidosta ja liikenteenohjauksesta jäänmurtoon. Nopeat karsimisen paikat löytyvät valitettavasti asfaltoinnista ja tieverkon korjauksista ensi kesänä, sanoo Eskelinen.
Väylävirasto on jo ilmoittanut, ettei rahoitus riitä ensi vuonna kuin vilkkaimpien tieosuuksien ylläpitoon ja pistemäisiin rataverkon korjauksiin. Korjausvelan kasvu kiihtyy suurimmalla osalla tieverkkoa. Huonokuntoisen päällysteen tiekilometrien ennustetaan kasvavan 13 600 kilometriin ensi vuonna. Kilometrimäärä on kasvanut 30 % vuodesta 2024 lähtien.
- Täytyy ihmetellä itseään kumipyörähallitukseksi kutsuvan toimintaa, ei se noin kympin säästö vuodessa ajoneuvoverosta aikanaan auta mitään tankilla.Yhä huonokuntoisempi tieverkko tulee vastaan jo ensi kesänä, huono-onnisemmat menettävät säästönsä moninkertaisena rengasrikkoon. Tätä on peitonjatkamiseksi yleensä kutsuttu ja arvosteltu viimeksi tänään valiokunnalle jättämässämme budjetin eriävässä, päättää Eskelinen.
Yhteyshenkilöt
Seppo EskelinenKansanedustaja
Puh:050 514 3350seppo.eskelinen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Paula Werning: Kuka ostaa hallituksen bensahokkuspokkuksen?15.10.2026 15:46:26 EEST | Tiedote
Iltalehden alustavien tietojen mukaan hallituksen bensapaketti tarjoaa tavalliselle autoilijalle vain murusia. Bensan ja dieselin pumppuhinnan laskusta ei ole takeita, ja helpotuksia rahoitettaisiin osin teiden kunnossapidosta.
SDP:n Joona Räsänen: Hallituksen bensafloppi unohti suurimman osan työmatka-autoilijoista15.10.2026 15:38:07 EEST | Tiedote
-Hallituksen bensasovusta tuli floppi. Paljon puheita, mutta vähän villoja. Suurin osa työmatka-autoilijoista ei tästä hallituksen sovusta juuri hyödy, toteaa kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen (sd).
SDP:n Viitala: Pelkät kirjaukset eivät suojele yhtäkään työntekijää15.10.2026 14:47:25 EEST | Tiedote
SDP kansanedustaja Juha Viitalan mukaan viime aikoina julkisuuteen nousseet uudet työperäisen hyväksikäytön tapaukset osoittavat, etteivät hallituksen toimet ole olleet riittäviä. Viitala vaatii hallitukselta toimia hyväksikäytön torjumiseksi ja muistuttaa samalla viranomaisvalvontaan kohdistetuista leikkauksista. Hyväksikäytön vastaista työtä ei voida tehostaa heikentämällä valvonnan edellytyksiä.
Eduskunnan varapuhemies Tarja Filatov arvostelee eduskunnan yhteisten pelisääntöjen murentamista15.10.2026 14:32:49 EEST | Tiedote
Eduskunnan 2. varapuhemies Tarja Filatov (sd.) arvostelee hallituspuolueiden toimintaa eduskunnan valiokuntien työnjaossa. Filatovin mukaan hallituspuolueet ovat tänä syksynä äänestäneet sosiaali- ja terveysvaliokunnalle kuuluvia lakiesityksiä muihin valiokuntiin vastoin vakiintunutta ja yhdessä sovittua työnjakoa ja virkavalmistelua. Eilen puhemiesneuvoston enemmistö päätti jälleen toimia näin. Filatov pitää menettelyä mielivaltaisena ja eduskunnan yhteisiä pelisääntöjä murentavana.
SDP:s Perholehto och Berg: Tog den politiska viljan slut i arbetet med att förnya Ålands självstyrelselag?15.10.2026 11:39:03 EEST | Pressmeddelande
SDP:s vice ordförande, riksdagsledamot Pinja Perholehto, och vice ordföranden för Finlands delegation i Nordiska rådet, riksdagsledamot Kim Berg, beklagar att regeringen Orpo inte lyckas slutföra den totalreform av självstyrelselagen för Åland som har beretts i över tio år.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme