Vihreät - De Gröna

Ihminen ensin – Vihreät esittää 14 keinoa tekoälyn riskien hallintaan

16.10.2026 12:00:00 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote

Jaa

Tekoälyn kehitys kiihtyy hetki hetkeltä, mutta yhteiskunnan rakenteet ja poliittinen päätöksenteko eivät ole vielä sopeutuneet siihen. Vihreät esittää toimenpidepakettia, jolla voidaan hallita tekoälyyn liittyviä riskejä ja saada tekoälyn hyödyttämään koko yhteiskuntaa.

Tekoälyn kehitystä voi verrata teolliseen vallankumoukseen, mutta sen vaikutukset ovat monella tapaa ristiriitaiset.

– Tekoäly mullistaa jo nyt työelämää, kasvattaa tuottavuutta ja tukee esimerkiksi tieteellisten läpimurtojen aikaansaamista. Samaan aikaan tekoäly synnyttää uhkia yksityisyyteen, tekijänoikeuksiin, hyvinvointivaltion rahoituspohjaan ja ihmiskunnan olemassaoloon liittyen. Hallitus ei ole ollut tässä asiassa hereillä ja on vaarana, että Suomi jää kehityksen kelkasta. Tarvitsemme kattavan joukon toimia, joilla tekoälyyn liittyviä riskejä voidaan minimoida ja tekoäly saadaan hyödyttämään koko yhteiskuntaa, vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen toteaa.

Jos tekoäly korvaa ihmisten tekemää työtä eikä synnytä vastaavaa määrää uutta työtä, hyvinvointivaltion rahoituspohja on vaikeuksissa. 

– Vihreä verouudistus siirtäisi verotuksen pistettä työn ja yrittämisen verotuksesta haittojen ja varallisuuden verottamiseen. Perustulo on myös välttämätön osa inhimillistä tekoäly-yhteiskuntaa, jossa työtehtävät voivat automatisoitua vauhdilla ja ihmisten asema voi vaihdella nopeastikin, vihreiden kansanedustaja Hanna Holopainen toteaa.

Suomen julkista hallintoa on viime vuosina leikattu merkittävästi, mikä on johtanut esimerkiksi pullonkauloihin lainsäädäntötyössä ja ongelmiin lupaprosesseissa.

– Tekoälyä ei saisi käyttää pelkkänä keppihevosena säästöille tai työntekijöiden oikeuksien heikentämiselle, vaan keinona rakentaa aidosti parempia julkisia palveluita, kun hallintoa ja prosesseja voidaan automatisoida ja työntekijöiden työaikaa vapautuu asiakastyöhön ja hoivaan. Ihmisen pitää tulla tässäkin ensin, vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen korostaa.

Tekoälyn käyttö ei saa heikentää julkisten päätösten läpinäkyvyyttä, ihmisten oikeusturvaa tai demokraattista päätöksentekoa.

–  Kaikkien palvelujen käytössä, ovat ne sitten julkisia tai yksityisiä, tulisi olla mahdollisuus tekoälyn käytön pois sulkemiseen. Julkishallinnolla tulisi olla käytössään myös avoin tekoäly- ja algoritmirekisteri, joista kansalaiset näkevät läpinäkyvästi, missä palveluissa ja päätöksenteon valmisteluvaiheissa tekoälymalleja hyödynnetään, Hanna Holopainen sanoo.

Suomi tarvitsee myös pitkän aikavälin suunnitelman siitä, mitä tekoälyn käytöllä tavoitellaan. 

– Emme saa olla vain lastuna laineilla. Tulevassa hallituksessa tulisi olla ymmärrystä tekoälyn uhista ja mahdollisuuksista ja selkeästi osoitettu vastuuministeri tekoäly- ja teknologiapolitiikan kokonaisuuden koordinointiin. Kokonaisuuden johtamisen ei tule rajoittua pelkästään valtionhallintoon, vaan näkökulman tulee kattaa koko yhteiskunta, Mari Holopainen toteaa.

Samaan aikaan on syytä varmistaa, että kaikkein pahimmat riskit eivät käy toteen.  

– Suomen tulee edistää kansainvälisiä sopimuksia, joilla tarkkaillaan ja säännellään kaikkein kyvykkäimpien tekoälyjärjestelmien kehitystä ja varmistetaan, että ihminen hallitsee edelleen tekoälyn kehitystä. Myös Suomeen tarvittaisiin oma tekoälytilannekeskus, Hanna Holopainen korostaa.

Vihreät esittää 14 keinoa, joilla tekoälyn riskejä hillitään ja tekoälyn käyttö saadaan hyödyttämään koko yhteiskuntaa:

  1. Tekoälyn avulla lisää tuottavuutta ja parempia palveluita

  2. Oikeus olla käyttämättä tekoälyä

  3. Tekoälyn synnyttämää arvonlisää tulisi jakaa ihmisille perustulolla ja työajan lyhennyksillä

  4. Pidetään työelämä inhimillisenä

  5. Vahvistetaan Euroopan digitaalista itsenäisyyttä

  6. Vahvempi tekijänoikeuksien suoja ja juridinen vastuu

  7. Ei datakeskuksia hinnalla millä hyvänsä

  8. Kielletään tekoälyllä ilman suostumusta tuotetut syväväärennökset ja väkivaltainen materiaali

  9. Kouluihin sekä tekoälyopetusta että laitteetonta aikaa

  10. Lisää osaamista läpi elämän

  11. Tunnistetaan pk-yritysten merkitys murroksen keskellä

  12. Tekoälynkestävä verojärjestelmä

  13. Tekoäly- ja teknologiaministeri ensi hallitukseen

  14. Varmistetaan, ettei tekoäly tapa meitä kaikkia

Koko avauksen luettavissa tämän tiedotteen liitteenä.

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna

Hanna Holopainen: Lapsen oikeudet toteutuvat vain, jos koulutuspolitiikka pohjautuu tutkittuun tietoon15.10.2026 16:54:21 EEST | Tiedote

Eduskunnan tarkastusvaliokunta julkaisi tänään mietinnön perusopetuksen oppimistuloksista ja mahdollisuuksien tasa-arvosta. Mietintö sisältää 8 hallitusta sitovaa lausumaehdotusta. Tarkastusvaliokunnan jäsen Hanna Holopainen (vihr) korostaa lapsen oikeuksien toteutumisen seurantaa tutkittuun tietoon perustuen. On varmistettava nykyistä paremmin, että oppilaiden oikeus heidän tarpeidensa mukaiseen opetukseen aidosti toteutuu.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye