Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Päijät-Hämeen hyvinvointialue: LVV arvioi Päijät-Hämeen pelastustoimen palveluiden toteutuneen hyvin

16.10.2026 10:43:39 EEST | Päijät-Hämeen hyvinvointialue | Tiedote

Jaa

Lupa- ja valvontavirasto on julkaissut asiantuntija-arvionsa Päijät-Hämeen pelastustoimesta vuodelta 2025. Vuosittaisessa asiantuntija-arvioissa tarkastellaan pelastustoimen palvelutasoa, palvelujen tarvetta, saatavuuden ja laadun kehitystä sekä investointeja.

Lupa- ja valvontaviraston asiantuntija-arvion mukaan Päijät-Hämeen pelastustoimen palvelut toteutuivat vuonna 2025 pääosin hyvin. Erityisesti pelastustoiminnan toimintavalmius ja operatiivinen suorituskyky olivat hyvällä tasolla. Onnettomuuksien ehkäisyn valvontatoiminnassa sekä väestönsuojelussa on vielä kehittämistarpeita.

Keskeisimmät kehittämistarpeet liittyvät resurssien riittävyyteen, kalusto- ja kiinteistöinvestointien toteuttamiseen, toimintavalmiuden parantamiseen erityisesti Heinolan Vierumäellä, sopimuspalokuntatoiminnan vahvistamiseen sekä väestönsuojelun suunnittelun loppuunsaattamiseen. 

– Lupa- ja valvontaviraston arviointi vastaa omaa tilannekuvaamme palveluistamme, ja olemme tarttuneet näihin kehityskohteisiin tulevalla palvelutasopäätöskaudella 2027-2030, Päijät-Hämeen pelastusjohtaja Mira Leinonen sanoo. 

Päijät-Hämeen pelastustoiminnan toimintavalmius on pääosin hyvä ja suorituskyky täyttää valtakunnalliset vaatimukset. Pelastustoiminnan suorituskyvyissä ei havaittu merkittäviä puutteita esimerkiksi tulipalojen, liikenneonnettomuuksien, vesipelastamisen tai vaarallisten aineiden onnettomuuksien osalta. 

Väestönsuojelun suunnittelua on edistetty ja siihen on saatu lisää henkilöstöresursseja. 

Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen turvallisuusviestintä tavoitti 18 prosenttia alueen asukkaista, mikä on enemmän kuin valtakunnallisesti keskimäärin. 

Pelastustoimen valvontatyössä jäätiin tavoitteista, minkä seurauksena aiemmin kertynyt valvontavelka kasvoi. Taustalla on henkilöstöresurssin riittämättömyys. Valvonnan saama palaute asiakkailta oli kuitenkin kiitettävää. 

Heinolan Vierumäen toimintavalmiusajoissa on esiintynyt puutteita. Tilanteen korjaamiseksi suunnitellaan kärkiyksikköä ja uutta paloasemaa Vierumäelle. Vierumäen VPK lopetti toimintansa kesällä 2026. 

Väestönsuojelun suunnittelua on saatu eteenpäin, mutta osa suunnitelmista vaatii vielä työstöä. Väestönsuojeluun varautumisen, yhteensovittamisen, organisaation määrittelyn, materiaalisten valmiuksien, koulutuksen sekä poikkeusolojen johtamistilojen kehittämistarve on alueella tunnistettu. 

Osa Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen kalustosta ja paloasemakiinteistöistä on ikääntynyt, mikä lisää investointitarpeita tuleville vuosille. Myös henkilöstön sekä sopimushenkilöstön riittävyyteen ja osaamiseen tulee LVV:n arvion mukaan kiinnittää huomiota. Sopimuspalokuntien edistämistoimet ovat toteutuneet arvion mukaan pääosin tavoitteiden mukaisesti.

LVV:N asiantuntija-arvio Päijät-Hämeen pelastustoimen palveluista 2025

LVV:n asiantuntija-arvio pelastustoimen palveluista Suomessa 2025

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille. 

Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.

hyvinvointialueen logo

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye