Kokoomuksen Risikko: Maahanmuuttajanaiset mukaan työelämään – myös lasten kielitaito varmistettava
16.10.2026 11:07:04 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmä haluaa vahvistaa maahanmuuttajanaisten suomen tai ruotsin kielen oppimista ja työllistymistä. Eduskuntaryhmä esitettää myös jokaisen lapsen kielitaidon arvioimista kolmevuotisneuvolassa. Kokoomuksen kansanedustaja, eduskunnan ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko korostaa, ettei yksikään nainen tai lapsi saa jäädä suomalaisen yhteiskunnan ulkopuolelle.

– Suomessa jokaisella naisella pitää olla mahdollisuus opiskella, tehdä työtä ja ansaita omat rahansa. Se koskee myös maahanmuuttajanaisia. Emme saa hyväksyä sitä, että esimerkiksi äiti jää vuosiksi kotiin ilman kielitaitoa ja mahdollisuutta omaan toimeentuloon, Risikko sanoo.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä linjaa, että maahanmuuttajanaisten kielen oppimiseen, työllistymiseen ja kotoutumiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Työnhakuvelvollisuuden tulee koskea työkykyisiä maahanmuuttajia heti oleskeluluvan saamisen jälkeen, eivätkä velvoitteet saa katketa kotoutumiskoulutuksen ajaksi.
– Kielen oppiminen ja työnteko ovat avaimia itsenäiseen elämään. Kun nainen osaa suomea, hän pystyy hoitamaan omia asioitaan, asioimaan lääkärissä, osallistumaan lapsensa koulunkäyntiin ja löytämään työtä. Kyse on aivan tavallisista asioista, jotka kuuluvat jokaiselle naiselle, Risikko painottaa.
Lapsen kielitaito tarkistettava jo kolmevuotiaana
Kokoomuksen eduskuntaryhmä esittää lisäksi, että kaikkien lasten kielitaito arvioidaan jo kolmevuotisneuvolassa. Jos kielitaito ei ole riittävällä tasolla, lapsi ohjataan varhaiskasvatukseen.
Lisäksi nykyisen S2-opetuksen tilalle luotaisiin uusi malli, jossa opetus on lähtökohtaisesti määräaikaista ja jatkuu tukiopetusluontoisena yleisopetuksessa.
– Lapsen tulevaisuus ei saa riippua siitä, mitä kieltä hänen kotonaan puhutaan. Jokaisen lapsen on saatava oppia suomea tai ruotsia niin hyvin, että hän pärjää koulussa ja saa samat mahdollisuudet kuin muutkin. Kolmevuotisneuvolassa voimme tunnistaa tuen tarpeen ajoissa, Risikko sanoo.
Risikko muistuttaa, että puutteellinen kielitaito voi vaikeuttaa sekä vanhemman että lapsen arkea. Siksi kielen oppimiseen on tarjottava mahdollisuuksia, mutta myös odotettava aktiivista osallistumista.
– Suomeen muuttaminen tuo mukanaan oikeuksia, mutta myös vastuuta. Meidän on autettava ihmisiä pääsemään kiinni suomalaiseen arkeen, mutta kotoutumista ei voi tehdä kenenkään puolesta. Jokaiselta on voitava odottaa myös omaa panosta. Suomessa naisen paikka on siellä, missä hän itse haluaa olla. Kielitaidon puute tai riippuvuus toisista ihmisistä ei saa sulkea häneltä näitä mahdollisuuksia, Risikko päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Paula RisikkoEduskunnan varapuhemies
Vaasan vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Vikman: Maahanmuuttajien sosiaaliturva sidottava Suomessa tehtyyn työhön16.10.2026 11:17:37 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Sofia Vikmanin mukaan työnteon ja Suomessa asumisen on näyttävä nykyistä selvemmin siinä, millaiseen sosiaaliturvaan maahanmuuttaja on oikeutettu. Kokoomuksen eduskuntaryhmä esittää maahanmuuttajien työttömyysturvan porrastamista Suomessa tehdyn työn keston mukaan sekä kansan- ja takuueläkkeen ehtojen kiristämistä.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä: Suomen on voitava itse päättää, ketä Suomeen tulee16.10.2026 10:34:45 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmä haluaa siirtää turvapaikkahakemusten käsittelyn EU:n ulkopuolelle, sitoa maahanmuuttajien työttömyysturvan Suomessa tehtyyn työhön ja tiukentaa perheenyhdistämistä. Kansanedustaja Atte Kalevan mukaan Suomen on voitava päättää, ketkä maahan tulevat ja millä ehdoilla tänne saa jäädä.
Venäläisten lomailulle laitettava stoppi Euroopassa16.10.2026 09:01:47 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustajat, suuren valiokunnan jäsen Susanne Päivärinta ja puolustusvaliokunnan jäsen Jarno Limnell vaativat täyskieltoa venäläisturistien Schengen-viisumeille EU:ssa. Euroopan on lopetettava jahkailu ja osoitettava, että hyökkäyssodalla on todellisia seurauksia myös Venäjän kansalaisille.
Kokoomuksen Kilpi: Hallituksen polttoainepaketti tuo helpotusta työssäkäyvälle autoilijalle, kuljetusalalle ja maatalouteen15.10.2026 16:39:57 EEST | Tiedote
Hallitus on sopinut 60 miljoonan euron tukipaketista, jolla helpotetaan polttoaineiden hinnannoususta aiheutuvia kustannuksia. Tuki kohdistuu erityisesti työssäkäyntiin, kuljetusalalle sekä maa- ja metsätalouteen. Polttoainepakettia ei rahoiteta velalla.
Kokoomuksen Kopra: Suomi ei saa jäädä öljysheikkien ja Venäjän armoille15.10.2026 13:20:43 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra kysyy, miksi perussuomalaiset haluavat heikentää Suomen energiaomavaraisuutta ja lisätä riippuvuutta ulkomaisesta öljystä. Suomen turvallisuutta ja kotimaista tuotantoa ei saa vaarantaa poliittisten irtopisteiden vuoksi. Siksi Kokoomus ei kannata jakeluvelvoitteen romuttamista tavalla, joka heikentäisi kannustimia kotimaisten ja uusiutuvien polttoaineiden tuotantoon
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme