Hallintovaliokunnan sd-edustajat: Hallituspuolueiden edustajien vastuulla on korjata digipostin ongelmat, eikä pestä käsiään omista päätöksistä

16.10.2026 12:04:58 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

Suomi siirtää vauhdilla viranomaisviestintää digitaalisiin kanaviin, mutta samalla vaarana on, että osa kansalaisista jää tärkeän tiedon ulkopuolelle. Hallintovaliokunnan SDP:n jäsenet jättivät yhdessä kirjallisen kysymyksen hallitukselle Suomi.fi-viesteihin perustuvan viranomaispostin vaikutuksista kansalaisten yhdenvertaisuuteen ja oikeusturvaan.

Viime keväänä hyväksytyn Orpo-Purran hallituksen lainsäädännön myötä Suomi.fi-viesteistä on tullut ensisijainen tapa toimittaa viranomaispostia sähköisesti asioiville kansalaisille. Paperikirjeitä ei enää automaattisesti lähetetä, vaan niiden saaminen edellyttää erillistä asetusten muuttamista.

– SDP varoitti jo lakiesityksen käsittelyn yhteydessä, ettei hallituksen uudistus huomioi riittävästi kaikkien kansalaisten erilaisia valmiuksia käyttää digitaalisia palveluja, muistuttaa Saku Nikkanen.

– Digitalisaatiolla voidaan parantaa palveluja ja helpottaa asiointia, mutta viranomaisviestinnässä lähtökohtana on oltava se, että jokainen saa itseään koskevan tiedon varmasti perille. Tärkeät viranomaispäätökset eivät saa jäädä lukematta siksi, ettei ihminen huomaa sähköistä viestiä tai osaa käyttää palvelua, Paula Werning toteaa.

Uudistuksen käyttöönoton jälkeen julkisuudessa on noussut esiin tapauksia, joissa kansalaiset ovat huomanneet vasta jälkikäteen viranomaispostin siirtyneen sähköiseen muotoon. Samalla on herännyt huoli siitä, kuinka hyvin ihmiset ovat tietoisia muutoksesta ja sen vaikutuksista.

– Erityisen haavoittuvassa asemassa voivat olla ikääntyneet, pitkäaikaissairaat, vammaiset henkilöt sekä ne, joiden arki ei muuten perustu digitaalisten palveluiden aktiiviseen käyttöön, huomauttaa Juha Viitala.

Kyse ei ole vain viestinnän tavasta, vaan kansalaisten oikeusturvasta. Viranomaispostissa voidaan tiedottaa esimerkiksi etuuksista, päätöksistä, määräajoista tai muutoksenhakumahdollisuuksista. Jos viesti jää huomaamatta, seuraukset voivat olla yksittäiselle ihmiselle merkittäviä.

Sd. hallintovaliokuntaryhmän mukaan hallitus sivuutti aiemmin esitetyt huolet eikä ollut valmis ottamaan käyttöön riittäviä varmistuskeinoja, kuten tehokkaampia viestiherätteitä.

– Orpo-Purran hallituksen onkin nyt huolellisesti arvioitava, ovatko uudistuksen vaikutukset olleet sellaisia kuin ennakoitiin. Jos kansalaisten oikeusturva tai yhdenvertaisuus vaarantuu, digitaalisen viestinnän ensisijaisuutta on syytä arvioida uudelleen, vaatii Eveliina Heinäluoma.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Viitala: Pelkät kirjaukset eivät suojele yhtäkään työntekijää15.10.2026 14:47:25 EEST | Tiedote

SDP kansanedustaja Juha Viitalan mukaan viime aikoina julkisuuteen nousseet uudet työperäisen hyväksikäytön tapaukset osoittavat, etteivät hallituksen toimet ole olleet riittäviä. Viitala vaatii hallitukselta toimia hyväksikäytön torjumiseksi ja muistuttaa samalla viranomaisvalvontaan kohdistetuista leikkauksista. Hyväksikäytön vastaista työtä ei voida tehostaa heikentämällä valvonnan edellytyksiä.

Eduskunnan varapuhemies Tarja Filatov arvostelee eduskunnan yhteisten pelisääntöjen murentamista15.10.2026 14:32:49 EEST | Tiedote

Eduskunnan 2. varapuhemies Tarja Filatov (sd.) arvostelee hallituspuolueiden toimintaa eduskunnan valiokuntien työnjaossa. Filatovin mukaan hallituspuolueet ovat tänä syksynä äänestäneet sosiaali- ja terveysvaliokunnalle kuuluvia lakiesityksiä muihin valiokuntiin vastoin vakiintunutta ja yhdessä sovittua työnjakoa ja virkavalmistelua. Eilen puhemiesneuvoston enemmistö päätti jälleen toimia näin. Filatov pitää menettelyä mielivaltaisena ja eduskunnan yhteisiä pelisääntöjä murentavana.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye