Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala

Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 20.10. kokouksen ennakkotiedote

16.10.2026 14:33:55 EEST | Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala | Tiedote

Jaa

Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta kokoontuu tiistaina 20. lokakuuta 2026 kello 16.15. Lautakunta käsittelee kokouksessaan muun muassa Ruoholahden alueen terveysasemapalvelujen hankinnan periaatteita. Nykyinen sopimus Ruoholahden terveysasemapalveluista päättyy syyskuussa 2027.

Ruoholahden terveysasemapalvelut esitetään kilpailutettavaksi uudelleen

Helsingissä on yhteensä 23 terveysasemaa. Kaupunki tuottaa itse 21 terveysaseman palvelut. Kannelmäen ja Ruoholahden terveysasemien palvelut on hankittu ostopalveluna vuodesta 2021 lähtien.

Ruoholahden terveysaseman sopimuskausi päättyy syyskuussa 2027, minkä vuoksi palvelu esitetään kilpailutettavaksi uudelleen.

"Painotamme kilpailutuksessa palvelun laatua emmekä hae edullisinta ratkaisua. Ruoholahden terveysasema on pärjännyt ulkopuolisen arvioinnin ja oman selvityksemme mukaan hyvin erityisesti hoitoon pääsyssä ja palvelujen saatavuudessa. Samalla sen kustannustaso on ollut kaupungin omien terveysasemien tasolla", kertoo terveys- ja päihdepalvelujen johtaja Leena Turpeinen.

Hankinnan tavoitteena on turvata asukkaille jatkossakin sujuva hoitoon pääsy, riittävät alueelliset terveysasemapalvelut ja palvelujen jatkuvuus. Samalla hankinta tukee kaupungin tavoitetta vahvistaa palvelujärjestelmän kapasiteettia ja toimintavarmuutta sekä edistää kiireettömään hoitoon pääsyä 14 vuorokauden kuluessa.

Esitys perustuu Helsingin kaupunkistrategian tavoitteeseen vahvistaa järjestäjäroolia ja hyödyntää monituottajamallia vaikuttavasti palvelujen järjestämisessä.

Ruoholahden terveysasema vastaa noin 20 000 asukkaan perusterveydenhuollon palveluista. Kilpailutus koskee terveysaseman lääkärin ja hoitajan vastaanottoja, fysioterapeutin suoravastaanottoa sekä mielenterveys- ja päihdetyön sairaanhoitajan palveluja.

Palvelun on tarkoitus käynnistyä 1.10.2027. Sopimuskausi olisi nelivuotinen, ja siihen sisältyisi mahdollisuus enintään kahden vuoden optiokauteen. Hankinnan arvioitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on noin 21,5 miljoonaa euroa.

Lisätietoa: terveys- ja päihdepalvelujen johtaja Leena Turpeinen, p. 09 310 52481, leena.turpeinen@hel.fi

Linkit

  1. Kokouksen esityslista liitteineen
  1. Kokouksen päätöstiedote julkaistaan sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan verkkosivuilla kokouksen jälkeen.

Yhteyshenkilöt

Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala

Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella

Toinen linja 4A

PL 6000 00099 Helsingin kaupunki

09 310 5015 (vaihde)

www.hel.fi/sotepe

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye