Tavoittavatko sosiaali- ja terveyspalvelut asunnottomuutta kokevat ihmiset? Uusi tutkimus nostaa esiin tärkeän kysymyksen
16.10.2026 16:09:43 EEST | Y-Säätiö | Tiedote
Y-Säätiön ja Turun yliopiston RADAR-tutkimushankkeen tuoreet tulokset herättävät kysymyksiä siitä, kuinka hyvin sosiaali- ja terveyspalvelut tavoittavat asunnottomuutta kokevat ihmiset. Tutkimuksen mukaan, vaikka suuri osa asunnottomuutta kokevista on sosiaalihuollon asiakkaita, yli puolella Turun asunnottomista asiakkaista julkisia perustason sosiaali- ja terveyspalveluja toteutui vain vähän tai ei lainkaan vuosina 2021–2025.

RADAR-hankkeen tutkijat Elisabetta Leni ja Veera Niemi esittelivät hankkeen tutkimustuloksia 16. lokakuuta järjestetyssä Valtakunnallisessa asunnottomuusseminaarissa Lahdessa. Tulokset nostavat esiin tarpeen tarkastella paitsi palvelujen saatavuutta myös sitä, miten palvelut vastaavat asunnottomuutta kokevien ihmisten erilaisiin elämäntilanteisiin ja tuen tarpeisiin.
Palvelujen vähäinen käyttö ei tarkoita, ettei tuelle olisi tarvetta. Toisaalta palvelut myös saavuttavat monet ja ovat heille vaikuttavia. Helsingin ja Espoon analyysit tutkimuksessa osoittavat, että Asunto Ensin -malli on vaikuttava keino pysyvien asumisratkaisujen mahdollistamiseksi asunnottomuutta kokeville. Asunnottomuuden poistamisen kannalta olennaista on myös tunnistaa tuen tarpeet jo ennen asunnon menettämistä.
Asumisneuvontaa on välttämätöntä tarjota kaikenlaisissa asumismuodoissa asuville, myös yksityisillä asuntomarkkinoilla, ja sitä ei voi korvata muilla sote-palveluilla. Matalan kynnyksen palvelujen ja jalkautuvan työn lisäksi olemassa olevien asiakkuuksien kiinnipitävän työotteen vahvistaminen on tärkeää. Tukimuotojen kehittämistä on tehtävä yhdessä asunnottomuutta kokevien ja kokeneiden asiakkaiden kanssa. Tutkimustieto auttaa kehittämään palveluja ja kohdentamaan tukea sinne, missä sitä tarvitaan.
Seminaari yhdisti tutkimustiedon ja käytännön työn
Seminaarin järjestivät Asunto ensin Verkostokehittäjät, Y-Säätiö, Lahden kaupunki ja Päijät-Hämeen hyvinvointialue. Lahden kaupungintalolla pidetyn tilaisuuden puheenjohtajana toimi Y-Säätiön toimitusjohtaja Teija Ojankoski.
Ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala korosti videotervehdyksessään tutkimuksen ja tiedon merkitystä vaikuttavan asunnottomuustyön perustana. Ympäristöministeriön erityisasiantuntija Hanna Kettunen painotti hankkeissa kehitettyjen toimintatapojen juurruttamista kuntien ja hyvinvointialueiden pysyvään työhön.
Lahden kaupungin asumisneuvoja Heli Nuutinen nosti esiin asumisneuvonnan roolin asunnottomuuden ehkäisyssä ja kysymyksen sen tulevaisuudesta rahoituksen ollessa epävarmaa. Päijät-Hämeen hyvinvointialueen projektityöntekijä Niina Taipalus kuvasi jalkautuvaa Askel-toimintaa, jossa ihmisiä tuetaan asumisen ja arjen haasteissa yhdessä yhteistyökumppanien kanssa.
Kokemusasiantuntija Henri Borgman muistutti traumasensitiivisen työotteen ja arvostavan kohtaamisen merkityksestä haavoittuvassa tilanteessa olevien ihmisten tukemisessa.
Vuosittainen seminaari on osa Verkostokehittäjien työtä, jossa alan ammattilaiset jakavat tietoa ja kehittävät käytäntöjä yhdessä. Verkostokehittäjien toimintaa koordinoi Y-Säätiö ja rahoittaa STEA.
Huomenna 17. lokakuuta vietettävä Asunnottomien yö muistuttaa asunnottomuuden poistamisen tavoitteesta ja sen edellyttämästä pitkäjänteisestä työstä. Tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan pysyviä koteja, oikea-aikaista tukea ja tutkittuun tietoon perustuvia ratkaisuja.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Minna VuorenmaaViestintä- ja markkinointijohtajaY-Säätiö sr
Puh:020 7020 300minna.vuorenmaa@ysaatio.fiKalle HäkkinenViestinnän erityisasiantuntija
Puh:0207020249kalle.hakkinen@ysaatio.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Y-Säätiö on Suomen suurin valtakunnallinen ja yleishyödyllinen vuokranantaja sekä asunnottomuuden poistamisen suunnannäyttäjä.
Edistämme yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta tarjoamalla kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja ympäri maata. Omistamme yli 19 000 asuntoa lähes 60 paikkakunnalla.
Yleishyödyllisenä toimijana panostamme asukkaidemme hyvinvointiin ja kestävään elämäntapaan sekä ratkomme asunnottomuutta tietoa ja tutkimusta tuottamalla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Y-Säätiö
Asunnottomuutta kokeneiden naisten valokuvanäyttely tekee näkyväksi turvan ja turvattomuuden kokemuksia6.10.2026 12:30:14 EEST | Tiedote
Naisten tarinat -valokuvanäyttely avautuu Helsingissä Lapinlahden Lähteellä 13. lokakuuta. Näyttelyssä asunnottomuutta kokeneet naiset ja asunnottomuustyön ammattilaiset tuovat valokuvien ja tarinoiden kautta esiin kokemuksia turvallisuudesta, turvattomuudesta, selviytymisestä ja toivosta.
Aurinkosähköä tuotetaan jo 33 Y-Säätiön omistamassa kiinteistössä17.8.2026 15:47:48 EEST | Tiedote
Aurinkopaneeleilla tuotettua sähköä hyödynnetään jo 33 Y-Säätiön omistamassa kiinteistössä. Oma aurinkosähkön tuotanto täydentää kiinteistöissä käytettävää sertifioitua päästötöntä sähköä ja vähentää verkosta ostettavan sähkön tarvetta silloin, kun aurinkosähköä on saatavilla.
Alvila tarjoaa mielenterveystoipujille kodin ja yhteisön Y-Säätiön omistamassa kiinteistössä9.7.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Alvila on tarjonnut mielenterveystoipujille asumisen tukea Lapinlahdessa jo lähes 20 vuoden ajan. Y-Säätiön omistamassa kiinteistössä toimiva Kakspy Palvelut Oy:n asumispalveluyksikkö yhdistää yksilöllisen tuen, yhteisöllisen arjen ja turvallisen asumisen saman katon alle.
M2-Kodit sai rahoituksen Metsä Groupin luontohankkeiden rahoitusohjelmasta Puita pihoille -hankkeelle11.6.2026 10:18:49 EEST | Tiedote
Y-Säätiön omistama M2-Kodit on saanut rahoituksen valtakunnalliselle Puita pihoille – vihreämmät kerrostalopihat -hankkeelle. Tavoitteena on lisätä kaupunkipuita M2-Kotien pihoille, vahvistaa asukkaiden osallistumista oman asuinympäristönsä kehittämiseen sekä parantaa piha-alueiden viihtyisyyttä ja luonnon monimuotoisuutta.
Luottamus Y-Säätiöön ja M2-Koteihin säilyi vahvana10.6.2026 14:05:54 EEST | Tiedote
Tuoreen Luottamus & Maine 2026 -tutkimuksen mukaan Y-Säätiö ja M2-Kodit nauttivat edelleen vahvaa luottamusta ja sidosryhmien tukea. Vaikka kokonaismaineessa nähtiin hienoista laskua, luottamus organisaatioiden toimintaan säilyi vakaalla tasolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme