Suomi terästäytyi lopussa – Latvia kaatui kolmen maan turnauksen avauksessa
16.10.2026 21:05:29 EEST | Suomen Salibandyliitto ry | Tiedote
Joulukuun MM-kotikisoihin valmistautuva Suomen miesten salibandymaajoukkue avasi Kokkolan kolmen maan turnauksen voittamalla Latvian 5-3.
Kokkolan-turnaus toimii Suomen maajoukkueelle MM-kisojen kenraaliharjoituksena. Lähtökohta viimeiseen pelilliseen tapahtumaan on Suomelle sikäli harvinainen, että syyskuun alussa pelatussa EFT-tapahtumassa Suomi kärsi kolme tappiota, kun vastassa olivat salibandymaailman kärkimaat Ruotsi, Sveitsi ja Tshekki.
Peli-ilmettä kohentamaan lähteneen Suomen esitys ei noussut vieläkään kukkeimpaansa, mutta tarvittava voitto heltisi, kiitos kolmannen erän ryhtiliikkeen.
– Kova oli vastus tänään. Latvia oli hyvällä pelisuunnitelmalla liikkeellä, pystyi hyvin pitämään palloa ja sai sitä kautta meille tuskastumista aikaan jo ensimmäisessä erässä. Ei maltettu pelata ihan kuin oli suunniteltu. Mitä pidemmälle peli eteni, niin se kärsivällisyys siellä kuitenkin oli ja lopulta päästiin vastahyökkäyksistä tekemään tarvittavat maalit. Nousujohteisuuteen olen tyytyväinen ja siihen, että saatiin tappioputki poikki, päävalmentaja Esa Jussila summasi ottelua.
Ensimmäisessä erässä Suomi siirtyi johtoon kulmapisteeltä annetusta vapaalyönnistä. Pallo kierrätettiin maalin takaa Nico Jonaesonin kautta parhaaseen sektoriin Luukas Hyväriselle, joka siirsi pallon verkkoon.
Latvian tasoitus tuli vaarattomalta näyttäneestä tilanteesta, mutta niin vain Peteris Treksen lähettämä pallo puolustajan tontilta livahti Oskari Fäldenin taakse.
Latvia toteutti pelisuunnitelmaansa hyvin, kun Suomen pallollinen peli oli vielä hakemista.
Toisen erän alussa Riku Hakanen katkaisi Karlis Bitmanisin syötön ja jatkoi pallon Markus Markkolalle, joka vei maajoukkueuransa ensimmäisellä maalilla Suomen taas johtoon. Tämän jälkeen peli aaltoili pitkään ilman maalipaikkoja, kunnes Latvia iski tyylikkään kuvion päätteeksi. Bruno Bekeris tuli tilanteeseen vauhdilla ja iski tasoituksen Artis Raitumsin syötöstä. Toiselle tauolle mentiin kuitenkin Suomen komennossa, kun Aaro Astala muutti lukemat 2-3:een ylivoimalla kahdeksan sekuntia ennen erän loppua.
Kolmas erä oli pirteintä Suomea ja repi siinä tarvittavan eron. Ensin vastaiskusta Hakanen tarjoili Alpo Laitilan maalin ja pian Aaro Astalan tekemästä hyökkäyspään riistosta Justus Kainulainen jatkoi vielä Antti Suomelalle, jonka vuoro oli huudattaa kotiyleisöä.
Latvia haki lopussa kiriä ilman maalivahtia. Se tuotti tulosta 16 sekuntia ennen loppua Peteris Treksen illan toisella osumalla.
Kaksi syöttöpistettä merkkauttanut Riku Hakanen näki ottelun hyvin samanlaisena kuin päävalmentaja.
– Loppua kohti parannettiin. Aika paljon oltiin ilman palloa, mutta saatiin pari kääntömaalia, joilla peli sitten kääntyi meille.
Kokkolassa tehtiin pienimuotoista salibandyhistoriaa, sillä ennen tätä iltaa siellä ei ole pelattu salibandymaaottelua. Kiinnostus tapahtumaa kohtaan olikin kiitettävää, sillä ottelua uudenkarheaan Kokkola Areenaa oli saapunut seuraamaan yli 1300 katsojaa.
Huomenna turnauksensa avaa Ruotsi, joka kohtaa Latvian klo 15.
Sunnuntaina vuorossa on herkkupala, kun Suomi ja Ruotsi iskevät yhteen loppuunmyydyssä Kokkola Areenassa klo 12.30. Ottelu on katsottavissa ilmaiseksi SalibandyTV:ssä ja Yle Areenassa.
Ottelukuviin tästä.
Maalikooste täällä.
Salibandya
Kolmen maan turnaus, Kokkola
16.10.2026 Latvia–Suomi 3-5 (1-1, 1-2, 1-2)
1. erä: 1.24 Luukas Hyvärinen (Nico Jonaeson) 0-1, 3.53 Peteris Trekse (Gustavs Grietizis) 1-1.
2. erä: 22.31 Markus Markkola (Riku Hakanen) 1-2, 34.36 Bruno Bekeris (Artis Raitums) 2-1, 39.52 Aaro Astala (Jonaeson) 2-3 yv.
3. erä: 45.19 Alpo Laitila (Hakanen) 2-4, 46.13 Antti Suomela (Justus Kainulainen) 2-5, 59.44 Peteris Trekse (Jekabs Keiss) 3-5 im.
Torjunnat:
Pontus Zarins Latvia 4+3+4=11,
Oskari Fälden Suomi 3+3+5=11.
Jäähyt: Latvia 2 min, Suomi 2 min.
Suomen parhaana palkittiin Antti Suomela.
Erotuomarit: Thomas Ellis ja Janne Sjögren, Suomi
Yleisöä: 1 307
-----
“Maali ilman maalia” kruunasi Suomen U23-miesten voiton Saksasta
Suomen U23-maajoukkue otti kaksoismaaottelun ensimmäisessä osassa selvän voiton Saksan miehistä, kun loppunumerot Naumburgissa olivat 8-3 Suomelle.
Avauserän Suomi vei Ilmo Leinon ja Viljami Virtasen osumilla 2-1 ja karkasi toisessa Lauri Eloluodon ja Virtasen maaleilla parhaimmillaan 4–1-johtoon. Vielä samassa erässä Saksa kavensi läpiajosta ja Suomen omassa päässään hukkaamasta pallosta, mutta toisessa päässä merkittiin Santeri Uusi-Laitilan laukauksesta verkkoon päätynyt pallo Saksan omaksi maaliksi. Uusi-Laitila sekä Viljami Virtasen poikkipassista Teemu Karppanen kasvattivat eroa, ja lopuksi nähtiin päätösnumerot erikoisella tavalla Saksan pelatessa ilman maalivahtia. Saksalaispuolustaja peitti Aatu Knuutin laukauksen kohti tyhjää verkkoa pudoten polvilleen, ja uuden säännön mukaisesti erotuomarit vihelsivät tilanteesta maalin.
Ottelun päätteeksi käytiin vielä viisin laukojin rangaistuslaukauskisa, jossa kukaan suomalaisista ei yllättäen saanut palloa verkkoon. Niinpä ainoaksi onnistujaksi jäi Saksan ensimmäinen laukoja Mark-Oliver Bothe.
Salibandya, Naumburg, Saksa
Maaottelu
Saksa miehet–Suomi U23 3-8 (1-2, 2-3, 0-3)
1. erä: 6.34 Ilmo Leino (Matias Knuuti) 0-1, 13.26 Philipp Wilbrand (Janis Ryser) 1-1, 16.15 Viljami Virtanen (Samuli Junnila) 1-2.
2. erä: 20.37 Lauri Eloluoto (Olli Jokela) 1-3, 21.57 Virtanen (Teemu Karppanen) 1-4, 24.18 Nils Hofferbert 2-4, 37.24 Oma maali 2-5, 37.59 Iven Tessman 3-5.
3. erä: 43.38 Santeri Uusi-Laitila (Karppanen) 3-6, 48.31 Karppanen (Tiitus Salokangas) 3-7, 56.09 Aatu Knuuti 3-8 tm.
Saksa voitti käydyn rangaistuslaukauskilpailun 1-0.
Torjunnat:
Jan Lemke Saksa 8+6+4=18,
Aapo Seppälä Suomi 2+1+2=5.
Jäähyt: Saksa 2 min, Suomi U23 2 min.
Maalikooste täällä.
Yhteyshenkilöt
Jussi OjalaViestintäjohtaja
Puh:040 777 4831jussi.ojala@salibandy.fiTietoja julkaisijasta
Salibandy on yksi Suomen suurimmista urheilulajeista. Haluamme luoda liikettä, joka synnyttää elämyksiä, hyvinvointia ja menestystä. Salibandyllä ja sählyllä on Suomessa yhteensä noin 400 000 harrastajaa. Rekisteröityneitä pelaajia ja harrastajia on yli 50 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Salibandyliitto ry
Ehdota nimeä Mauri Kunnaksen suunnittelemalle salibandyn MM-kisamaskotille14.10.2026 12:04:42 EEST | Tiedote
Mikä nimeksi salibandyn MM-kisojen kettumaskotille? Salibandyn MM-kotikisat ja Suomalainen Kirjakauppa kutsuvat koko Suomen mukaan nimeämään Mauri Kunnaksen suunnitteleman kettuhahmon. Nimikilpailu järjestetään 14.10.–1.11.2026.
Suomalainen Kirjakauppa ja Suomen Salibandyliitto haastavat koululaiset lukemaan ja liikkumaan MM-kisoissa13.10.2026 14:01:24 EEST | Tiedote
Yhteistyö käynnistyy vauhdikkaasti, sillä Mauri Kunnaksen suunnitteleman kisamaskotin nimikilpailu starttaa jo huomenna keskiviikkona 14.10. Suomalainen Kirjakauppa ja Suomen Salibandyliitto aloittavat yhteistyön, jonka tavoitteena on yhdistää koululaisten hyvinvoinnin kannalta kaksi tärkeää teemaa: lukeminen ja liikkuminen.
Media-akkreditointi: Suomen salibandymiehet kohtaavat Ruotsin ja Latvian Kokkolassa8.10.2026 10:55:29 EEST | Tiedote
Suomen miesten salibandymaajoukkue kohtaa Kokkolassa 16.–18.10.2026 pelattavassa kolmen maan turnauksessa Latvian ja Ruotsin. Turnaus tarjoaa Suomelle viimeisen kilpailullisen näyttöpaikan ennen Tampereella 5.–13.12.2026 järjestettäviä miesten MM-kotikisoja.
Tässä ovat Suomen salibandymiehet viimeisiin otteluihin ennen Tampereen MM-kisoja7.10.2026 14:50:22 EEST | Tiedote
Suomen miesten salibandymaajoukkue Kokkolassa 16. – 18. 10. pelattavaan kolmen maan turnaukseen on nimetty. Suomi kohtaa upouudessa Kokkola Areenassa Ruotsin sekä Latvian, ja kyseessä on samalla huippumaiden kenraaliharjoitus ennen joulukuussa Tampereella pelattavia MM-kisoja.
Koko perhe alle satasella salibandyn MM-kotikisoihin Tampereelle – kaupan päälle kylpyläliput lapsille2.10.2026 10:13:38 EEST | Tiedote
Salibandyn MM-kotikisoissa otteluita pääsee seuraamaan edullisimmillaan 12 eurolla. Lastenlippuihin kuuluu lisäksi ilmainen kylpylävierailu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme