Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Limnell ja Paasi: Kokoomuksen tavoitteena tekoälyvastuulaki seuraavaan hallitusohjelmaan – Suomesta tekoälyn edelläkävijä

17.10.2026 10:48:19 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Jaa

Kokoomuksen tavoitteena on nostaa Suomi Euroopan tekoälyn kärkimaiden joukkoon tavalla, jossa ihminen, hänen oikeutensa ja hyvinvointinsa ovat kaiken kehityksen lähtökohta. Kokoomuksen kansanedustajat Jarno Limnell ja Martin Paasi korostavat, että tekoälyn mahdollisuuksien hyödyntäminen ja ihmisten oikeuksien turvaaminen tukevat toisiaan. Kokoomuksen kesäkuussa hyväksytyssä tavoiteohjelmassa esitetään myös tekoälyvastuulain säätämistä.

Kansanedustajat Jarno Limnell ja Martin Paasi
Kansanedustajat Jarno Limnell ja Martin Paasi Kuvaaja: Henri Korpi

Vihreiden tuore tekoälyavaus on nostanut keskusteluun ihmisten oikeudet tekoälyn yleistyessä. Kokoomuksen kansanedustajat Limnell ja Paasi pitävät avausta tervetulleena ja muistuttavat, että myös Kokoomuksen tavoiteohjelmassa ihmisen asema, oikeusturva ja mahdollisuus saada asiansa ihmisen käsiteltäväksi ovat keskeisiä lähtökohtia.

– On hyvä, että tekoälystä keskustellaan yli puoluerajojen. Olemme varmasti laajasti yhtä mieltä siitä, että ihminen on tärkein. Teknologian tehtävä on palvella ihmistä, ei päinvastoin. Tekoälyn mahdollisuudet ja ihmisten oikeudet eivät ole vastakkaisia tavoitteita. Mitä paremmin huolehdimme luottamuksesta, turvallisuudesta ja oikeusturvasta, sitä rohkeammin voimme hyödyntää tekoälyä suomalaisten hyväksi, Limnell sanoo.

Kokoomuksen kesäkuussa hyväksytyssä tavoiteohjelmassa tavoitellaan merkittävää tuottavuusloikkaa tekoälyn avulla. Ohjelmassa esitetään myös tekoälyvastuulakia, jolla selkeytettäisiin tekoälyjärjestelmien kehittäjien, käyttöönottajien ja viranomaisten vastuunjakoa.

– Kokoomuksen tavoiteohjelmassa on selkeä kirjaus tekoälyvastuulaista. Tämän tavoitteen tulee näkyä myös seuraavassa hallitusohjelmassa. Tekoälyn yleistyessä vastuu ei saa hämärtyä. Kansalaisen on tiedettävä, kuka vastaa tekoälyn avulla tehdyistä ratkaisuista ja miten hänen oikeusturvansa toteutuu. Selkeät pelisäännöt rakentavat luottamusta ja mahdollistavat tekoälyn turvallisen ja laajamittaisen hyödyntämisen, Paasi toteaa.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä julkaisi kesäkuun lopussa Tekoälyn aika -raportin, jossa esitetään kymmenen konkreettista poliittista päätöstä, sadan päivän toimeenpano-ohjelma seuraavalle hallitukselle sekä kolme pilottia. Raportissa esitetään muun muassa julkishallinnon yhteistä tekoäly- ja agenttialustaa, tekoälyn hyödyntämistä sosiaali- ja terveyspalveluissa sekä Verohallinnossa, kansallisten tietovarantojen parempaa hyödyntämistä ja suomalaisen tekoälyosaamisen vahvistamista.

– Kokoomuksen tavoiteohjelma ja Tekoälyn aika -raportti muodostavat selkeän ja kunnianhimoisen kokonaisuuden Suomen tekoälypolitiikalle. Meillä on konkreettiset tavoitteet ja toimenpiteet niiden toteuttamiseksi. Tekoälyn pitää vapauttaa lääkärille enemmän aikaa potilaalle, opettajalle oppilaalle ja viranomaiselle ihmisten vaikeiden asioiden ratkaisemiseen. Teknologian tarkoitus ei ole vähentää inhimillisyyttä vaan antaa sille enemmän tilaa, Paasi toteaa.

Limnell ja Paasi muistuttavat, että tekoälymurros on myös Suomen talouden, turvallisuuden ja kansainvälisen kilpailukyvyn kysymys. Suomen on vahvistettava omaa teknologista osaamistaan, huolehdittava kriittisten järjestelmien turvallisuudesta ja vältettävä haitallisia teknologiariippuvuuksia.

– Suomella on erinomaiset lähtökohdat menestyä tekoälyn aikakaudella. Meillä on korkeatasoista osaamista, luotettava yhteiskunta ja vahva teknologinen perusta. Samalla on huolehdittava siitä, että jokainen suomalainen voi pysyä muutoksessa mukana. Tekoäly ei ole itseisarvo vaan väline paremman yhteiskunnan rakentamiseen. Tulevien vuosien ratkaiseva kysymys ei ole, tuleeko tekoäly muuttamaan Suomea. Se muuttaa jo. Ratkaisevaa on, kuinka hyvin osaamme johtaa tätä muutosta suomalaisten parhaaksi, Limnell toteaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kansanedustajat Jarno Limnell ja Martin Paasi
Kansanedustajat Jarno Limnell ja Martin Paasi
Kuvaaja: Henri Korpi
Lataa

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Fagerström: Sosiaaliturva ei saa olla yritysten piilotettua palkkatukea16.10.2026 11:39:12 EEST | Tiedote

Kokoomuksen eduskuntaryhmä haluaa lisätä ulkomailta työntekijöitä rekrytoivien yritysten vastuuta työntekijöiden toimeentulosta, kieliopinnoista ja kotoutumisesta. Kokoomuksen kansanedustaja ja yrittäjä Noora Fagerström korostaa, ettei työperäinen maahanmuutto saa perustua siihen, että veronmaksajat täydentävät liian pieniksi jääviä palkkoja. Ulkomailta palkatun työntekijän palkalla on tultava toimeen.

Kokoomuksen Risikko: Maahanmuuttajanaiset mukaan työelämään – myös lasten kielitaito varmistettava16.10.2026 11:07:04 EEST | Tiedote

Kokoomuksen eduskuntaryhmä haluaa vahvistaa maahanmuuttajanaisten suomen tai ruotsin kielen oppimista ja työllistymistä. Eduskuntaryhmä esitettää myös jokaisen lapsen kielitaidon arvioimista kolmevuotisneuvolassa. Kokoomuksen kansanedustaja, eduskunnan ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko korostaa, ettei yksikään nainen tai lapsi saa jäädä suomalaisen yhteiskunnan ulkopuolelle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye