Rahoitushaku käynnissä: uusia ratkaisuja kasvualusta- ja kuiviketuotantoon
19.10.2026 16:35:42 EEST | Elinvoimakeskukset | Tiedote
Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus on avannut valtakunnallisen Kasvualusta- ja kuiviketuotannon kehittämisohjelman uuden rahoitushaun ajalle 19.10.–31.12.2026. Ohjelman kolmanteen hakuun on varattu varoja n. 1,6 milj. €. Ohjelma tukee kotimaisten kasvualusta- ja kuivikemateriaalien tuotannon, tuotekehityksen ja logistiikan ratkaisuja sekä innovaatioita, joilla vahvistetaan huoltovarmuutta ja omavaraisuutta.

Etsitään uusia ratkaisuja huoltovarmuuden varmistamiseksi
Kehittämisohjelmalla rahoitetaan tutkimus‑, kehittämis‑ ja innovaatiohankkeita, joiden avulla etsitään uusia kasvualusta‑ ja kuivikemateriaaleja sekä arvioidaan niiden soveltuvuutta eri käyttökohteisiin. Lisäksi tuetaan investointeja, joilla kehitetään uutta infrastruktuuria tai tuotantoteknologiaa tai tuotteen loppukäyttöön liittyviä ratkaisuja.
Rahoitushaussa tukea voidaan myöntää hankkeille, jotka edistävät turpeen rinnalle tulevien tuotteiden kehittämistä ja käyttöönottoa. Tukea voidaan myöntää myös uusien turvepohjaisten kasvualusta- ja kuiviketuotteiden sekä niiden jalostusprosessien kehittämiseen.
- Kasvualustat ja kuivikkeet ovat huoltovarmuuden kannalta strategisia tuotteita, joiden saatavuus ja laatu on turvattava myös tulevaisuudessa. Rahoitushaun tavoitteena on vauhdittaa tutkimusta, kehitystä ja investointeja, joilla varmistetaan kotimaisen tuotannon kilpailukyky ja kriisinkestävyys, Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskuksen rahoitusasiantuntija Anja Norja kertoo.
Kehittämisohjelman rahoituksen myöntää maa- ja metsätalousministeriö ja ohjelmaa hallinnoi Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus.
Tutkimus- ja kehittämishankkeissa tärkeitä painopisteitä ovat sopivien materiaalien löytäminen ja niiden teknisten käyttöominaisuuksien testaus, samoin kuin turvallisuusnäkökohdat sekä ympäristövaikutukset (uudelleenkäytettävyys, kierrätys). Investoinneissa rakennetaan uutta infrastruktuuria tai tuotantoteknologiaa tai tuotteen loppukäyttöön liittyviä ratkaisuja.
Rahoitusta haetaan sähköisellä hakulomakkeella
Haku on avoinna 19.10.2026 - 31.12.2026. Hakuajan päättymisen jälkeen tulleita hakemuksia ei käsitellä. Rahoitusta haetaan täyttämällä sähköinen hakemuslomake Valtiokonttorin VA-hakujärjestelmässä. Hakuilmoitus valintaperusteineen löytyy osoitteesta haeavustuksia.fi (Hakusana Kasvualusta- ja kuiviketuotannon kehittämisohjelma).
Mikäli olet kiinnostunut rahoitushausta ja sinulla on hankeidea, olethan yhteydessä Anja Norjaan jo hakemuksen suunnitteluvaiheessa, jotta se vastaa kehittämisohjelman tavoitteita ja rahoituskriteereitä. Yhteydenotto tukee hakemuksen sisällön täsmentämistä ja parhaan mahdollisen hakemuksen valmistelua.

Webinaarissa lisää kasvualusta- ja kuiviketuotannon ajankohtaisista
Kasvualusta- ja kuiviketuotannon kehittämisohjelma järjestää Huoltovarmuutta kotimaisista ratkaisuista -webinaarin 3.11.2026 klo 12–14. Webinaarissa käsitellään kotimaisten kasvualustojen ja kuivikkeiden saatavuutta ja huoltovarmuutta sekä alan uusia ratkaisuja. Nykyisten raaka-aineiden ja tuotteiden rinnalle tarvitaan uusia vaihtoehtoja, innovaatioita, tuotekehitystä ja investointeja. Webinaarissa kuullaan näistä ajankohtaisista teemoista sekä kehittämisohjelman tarjoamista mahdollisuuksista. Tilaisuus tarjoaa hyvän mahdollisuuden tutustua ohjelmaan niin mahdollisille hakijoille kuin muille aiheesta kiinnostuneille.
Webinaarissa puhujina ovat Anja Norja (Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus), Anna-Kaisa Jaakkonen (Luonnonvarakeskus), Ari-Pekka Hongisto (Biokasvuvoima Oy), Heikki Aro (Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto) ja Veli-Pekka Reskola (maa- ja metsätalousministeriö).
Webinaari järjestetään Teamsissa, ja tilaisuuteen voi ilmoittautua täällä (webropolsurveys.com).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Anja Norja, rahoitusasiantuntija, Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus
etunimi.sukunimi@elinvoimakeskus.fi
puh: 0295 027 587
Sanna Tikander, erityisasiantuntija, maa- ja metsätalousministeriö
etunimi.sukunimi@gov.fi
puh: 0295 162 178
Linkit
Elinvoimakeskukset ovat työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalaan kuuluvia valtion aluehallinnon viranomaisia. Elinvoimakeskukset hoitavat muun muassa elinkeinoihin, maaseutuun, liikenteeseen, ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinvoimakeskukset
Sateinen syksy on nostanut Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen järvien vedenkorkeuksia3.11.2026 14:50:38 EET | Tiedote
Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä sateinen syksy on nostanut järvien vedenkorkeuksia. Järvien pinnat ovat nousseet kuivan kesän jälkeen pääosin ajankohdalle tavanomaisiin lukemiin. Pohjois-Pirkanmaalla ollaan jopa lähellä tulvalukemia.
Finansieringsansökan för FUI-projekt från försöksprogrammet för återvinning av näringsämnen3.11.2026 07:55:00 EET | Pressmeddelande
Det finns betydande stödmöjligheter att få för återvinning av näringsämnen. Livskraftscentralen i Södra Österbotten har öppnat finansieringsansökan för det riksomfattande försöksprogrammet för återvinning av näringsämnen för tiden 27.10.2026 –15.1.2027. Ansökan gäller endast forsknings-, utvecklings- och innovationsprojekt. Det finns cirka 0,5 miljoner euro tillgängliga medel för FUI-projekt och finansiering är tillgänglig fram till slutet av 2027.
Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelman rahoitushausta tukea TKI-hankkeille3.11.2026 07:55:00 EET | Tiedote
Ravinteiden kierrätykseen on tarjolla merkittäviä tukimahdollisuuksia. Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus on avannut valtakunnallisen Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelman rahoitushaun ajalle 27.10.2026 –15.1.2027. Haku koskee ainoastaan tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiohankkeita. Varoja TKI-hankkeisiin on käytettävissä noin 0,5 miljoonaa euroa ja rahoitus on käytettävissä vuoden 2027 loppuun saakka.
EU-finansierade IHANAT-projektet visar hur ny teknik kan stärka hanteringen av invasiva främmande arter30.10.2026 08:30:00 EET | Pressmeddelande
IHANAT-projektet sammanför teknisk expertis från Luleå tekniska universitet i Sverige och ekologisk expertis från Livskraftscentralen i Södra Österbotten i Finland för att utforska nya sätt att hantera invasiva främmande arter. Målet med det sju månader långa projektet är att undersöka hur ny teknik, såsom robotik, automation och artificiell intelligens, kan bidra till effektivare hantering av invasiva främmande arter.
EU:n rahoittama IHANAT-hanke osoittaa, kuinka uusi teknologia voi vahvistaa vieraslajien hallintaa30.10.2026 08:30:00 EET | Tiedote
IHANAT-hanke yhdistää Ruotsin Luulajan teknillisen yliopiston teknologisen asiantuntemuksen ja Suomen Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskuksen ekologisen asiantuntemuksen uusien vieraslajien hallintaratkaisujen löytämiseksi. Seitsemän kuukautta kestäneen hankkeen tavoitteena oli selvittää, miten uudet teknologiat, kuten robotiikka, automaatio ja tekoäly voivat edistää vieraslajien tehokkaampaa hallintaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme