Vuonna 1865 uponneen purjelaiva Bedfordin hylky tunnistettu Inkoon edustalla

Bedford oli noin 45-metrinen purjealus. Se laskettiin vesille tammikuussa 1864 Englannin Sunderlandissa. Bedfordin neitsytmatka suuntautui Hong Kongiin. Aluksen rakensi John Davidson, joka rakensi yhteensä 28 alusta. Bedford oli valmistuessaan näistä suurin – täystakiloitu klipperi. Tamminen alus oli vahvistettu rautapolvilla ja sen pohja suojattu kuparipellityksellä. Kiinnityspultit olivat messinkiä. Takilan käsittelyä varten aluksessa oli vinssi tyypillisemmän kapstaanin sijaan.

Vesillelaskunsa jälkeen Bedford ehti purjehtia vain vajaat kaksi vuotta. Lokakuussa 1865 Bedford, kapteeninaan M. B. Nattras, oli matkalla Pietarista kohti Amuria lastinaan 6000 säkkiä ruisjauhoja. Alus kaatui voimakkaassa tuulessa matalikkoon Rönnskärin lähellä. Rönnskärin luotsipaikalta tuli suomalaisia luotseja miehistön avuksi. Aluksen 19-henkinen miehistö pelastettiin, ja myöhemmin myös osa lastista.

Haaksirikon jälkeen alus lähti ajelehtimaan kohti Inkoota, kunnes se pysähtyi vedenalaiseen luotoon lähelle uppoamispaikkaansa. Bedfordin hylky sijaitsee Inkoon Suparbådarnan matalikon koillispuolen rinteessä noin 25 metrin syvyydessä.

Rekisterit auttoivat oikean aluksen jäljille

Hylky löytyi, kun Museoviraston erikoistutkija Sami Brchisky kävi läpi Museovirastolle saapuneita ilmoituksia vedenalaisessa ympäristössä olevista poikkeavista kohteista. Ilmoituksista karsittiin kohteet, jotka eivät vaikuttaneet muinaisjäännöksiltä. Jäljelle jääneet, mukaan lukien Bedford, käytiin tarkastamassa Museoviraston meriarkeologien toimesta.

Kohteen sijainti varmennettiin viistokaikuluotaamalla, jonka jälkeen hylylle tehtiin kaksi tarkastussukellusta. Sukelluksilla hylky kuvattiin fotogrammetrisesti ja siitä tehtiin silmämääräisiä havaintoja.

”Sukelluksilla huomattiin, että hylyssä oli poikkeuksellisia piirteitä. Kiinnikkeinä käytetyt pultit eivät olleet tyypilliseen tapaan rautaa, vaan kuparia tai sen seosta. Lisäksi polvet olivat poikkeuksellisesti puun sijaan rautaa”, Brchisky kuvailee.

Kari Hyttinen tuotti hylystä fotogrammetrisen mallin (alla), joka mahdollisti hylyn ja sen rakenneosien kokonaisvaltaisen tarkastelun ja tarkkojen mittojen ottamisen.

Sukelluksilla hylystä myös nostettiin kaksi pulttia materiaalianalyysia varten. XRF-analyysissa niiden materiaaliksi varmistui messinki.

”Messingin käyttö laivanrakennuksessa yleistyi vasta 1840-luvulla. Pystyimme näin rajaamaan hylyn mahdollista ajoitusta. Nuorehko ajoitus tarkoitti myös sitä, että hylystä olisi paljon aikalais- ja arkistotietoa tarjolla.

Bedfordin haaksirikko tunnetaan hyvin

Hylyt.net-palvelusta löytyikin tieto Bedfordista, jonka oli arvioitu uponneen melko lähelle hylyn löytöpaikkaa vuonna 1865. Brchisky vertasi Lloyd's Registeristä löytyviä Bedfordin asiakirjoja hylyn ominaisuuksiin. Ajoituksen ja sijainnin lisäksi myös kaikki hylyn yksityiskohdat täsmäsivät Bedfordiin: rungon pituus ja muoto, kuparipellitys, rautapolvet, messinkipultit ja hylystä löytynyt vinssi.

”Tunnistamisen jälkeen Bedfordista löytyi paljon lisätietoa, muun muassa Rauno Koivusaaren blogi ja runsaasti vanhoja sanomalehtiartikkeleita, jotka käsittelivät haaksirikkoa”, Brchisky kertoo.

Vuonna 1865 haaksirikosta ja pelastustöistä kerrottiin suomalaisissa sanomalehdissä pitkin syksyä ja seuraavaan kevääseen asti. Jutut ovat luettavissa Kansallisarkiston verkkopalvelussa.

”Hylyn nopea tunnistaminen oli monen tekijän summa. Saavutettavissa oleva arkisto- ja muu tieto, hylkyjä tutkivien yksityishenkilöiden panostukset ja Museoviraston tutkimukset kohteella johtivat hienoon lopputulokseen.”