Jyväskylän yliopisto

Tutkimus: Lapsen koulupoissaolot voivat haastaa vanhemmuutta

3.11.2026 07:05:00 EET | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Jaa

Lapsen pitkittyneet vaikeudet käydä koulua kuormittavat koko perhettä. Jyväskylän yliopiston tutkimuksen mukaan pitkittynyt koulukieltäytyminen herättää vanhemmissa syyllisyyttä, epävarmuutta ja huolta sekä muuttaa heidän käsitystään omasta vanhemmuudestaan.

Tutkimus nostaa esiin vanhempien kokemuksia tilanteissa, joissa lapsen koulunkäynti on pitkäkestoisesti vaikeutunut.
Tutkimus nostaa esiin vanhempien kokemuksia tilanteissa, joissa lapsen koulunkäynti on pitkäkestoisesti vaikeutunut. Kuvituskuva/ Mostphotos

Lisääntyneet koulupoissaolot ovat viime vuosina herättäneet kasvavaa huolta. Ilmiössä ei kuitenkaan ole kyse vain siitä, jääkö lapsi pois koulusta. Monissa perheissä arkea kuormittavat myös vaikeudet saada lapsi lähtemään kouluun sekä epävarmuus siitä, miten lapsen koulupäivää ja koululäsnäoloa voitaisiin tukea. 

Koulukieltäytyminen, eli ahdistuneisuudesta johtuvat koulunkäynnin vaikeudet, voi varsinaisten poissaolojen lisäksi ilmetä vaikeuksina lähteä kouluun aamuisin, pysyä koulussa koko päivän ajan tai osallistua opetukseen luokkahuoneessa.

Jyväskylän yliopiston tutkimuksen mukaan pitkittynyt koulukieltäytyminen vaikuttaa koko perheen elämään, ja saa vanhemmat usein kyseenalaistamaan omaa vanhemmuuttaan. Tilanne herättää huolta, epävarmuutta ja riittämättömyyden tunteita.

– Haastatteluissa vanhemmat kertoivat usein pohtineensa, ovatko he tehneet riittävästi auttaakseen lastaan tai toimineet tilanteessa oikein. Haasteiden pitkittyessä vanhempien käsitys siitä, mitä hyvä vanhemmuus tällaisessa tilanteessa tarkoittaa, muuttui, kertoo väitöskirjatutkija Petra Vesuri Jyväskylän yliopistosta. 

Koulupoissaolot haastavat perheitä ja kouluja  

Kun perheen lapsella tai nuorella on koulukieltäytymisen haasteita, joutuvat vanhemmat tasapainoilemaan lapsensa hyvinvoinnin ja ulkopuolisten odotusten välillä. Tutkimukseen osallistuneet vanhemmat kertoivat kielteisistä tunteistaan kuten syyllisyydestä ja häpeästä, joita lapsen koulukieltäytyminen heissä herätti.  

– Osa vanhemmista pyrkii ennen kaikkea sietämään kuormittavaa arkeaan, sillä he eivät ole löytäneet ratkaisua tilanteeseen. Itsesyytös ja riittämättömyyden tunteet ovat yleisiä, vaikka osa vanhemmista kertoikin haastattelussa hakeneensa aktiivisesti apua ja pyrkineensä ratkaisemaan tilannetta kaikin keinoin, Vesuri kuvaa. 

– Lisäksi mukaan mahtuu vanhempia, jotka näkevät koululla ja yhteiskunnalla olevan iso vastuu tilanteesta, kuvaa Vesuri. 

Perheiden lisäksi pitkittyneet koulupoissaolohaasteet haastavat myös kouluja. Koulupoissaoloihin pyritään puuttumaan varhain, mutta tilanteet voivat olla monimutkaisia ja pitkittyneitä. Tällöin yhtä yksittäistä syytä tai ratkaisua ei välttämättä ole.  

– Opettajat ja muut ammattilaiset tekevät usein parhaansa oppilaiden ja perheiden tukemiseksi, mutta keinot voivat olla rajallisia tilanteissa, joissa koulunkäyntivaikeudet pitkittyvät ja taustalla vaikuttavat monet toisiinsa kietoutuvat tekijät, Vesuri taustoittaa. 

Koulupoissaolojen lisääntyminen onkin herättänyt viime vuosina keskustelua siitä, miten lasten ja nuorten hyvinvointia, kodin ja koulun yhteistyötä sekä moniammatillista työtä voidaan vahvistaa. 

Myös vanhempi kaipaa tukea, kun lapsen kouluun lähteminen on vaikeaa   

Koulupoissaoloja on usein tarkasteltu ennen kaikkea koulun tai oppilaan näkökulmasta. Tutkimuksen perusteella myös vanhempien kokemusten huomioiminen on tärkeää, sillä pitkittyneet koulunkäynnin haasteet koskettavat koko perhettä. 

– Tulostemme perusteella ilmiön ymmärtäminen edellyttää myös vanhempien kokemusten huomioimista, Vesuri toteaa. 

Tutkimuksen mukaan vanhemmuuden muutos ei ollut suoraviivainen prosessi. Vanhemmat kuvasivat erilaisia tapoja jäsentää kokemuksiaan sekä sitä, miten heidän ymmärryksensä lapsen tilanteesta ja omasta toiminnastaan vaihteli ja vähitellen syveni. 

Moni vanhempi kertoi siirtyneensä vähitellen itsesyytöksestä kohti lapsen tilanteen parempaa ymmärtämistä. Samalla osa vanhemmista alkoi kyseenalaistaa ympäristön odotuksia ja puolustaa aktiivisemmin lapsensa tarpeita. 

Tutkijoiden mukaan vanhempien kokemusten ymmärtäminen voi auttaa kehittämään perheille tarjottavaa tukea, rakentamaan vanhempien luottamusta omaan toimintaansa sekä vahvistamaan kodin ja koulun yhteistyötä. Vanhemmuuden tukeminen voi olla tärkeä osa ratkaisujen löytämistä tilanteissa, joissa lapsen säännöllinen koulunkäynti on uhattuna, Vesuri toteaa. 

Tärkeää on myös tietoisuuden lisääminen. 

– Harmillisen usein vanhemmat luulevat, että vain heidän perheessään on tällaisia haasteita, jolloin häpeä voi estää avun hakemista varhaisessa vaiheessa. Kuitenkin varhainen tuki on avainasemassa, jos kouluun lähteminen on lapselle kuormittavaa. En toivoisi yhdenkään vanhemman jäävän yksin tällaisissa tilanteissa, Vesuri lisää. 

Tutkimus on osa Vesurin väitöstutkimuskokonaisuutta, jossa perehdytään koulupoissaolohaasteisiin vanhemmuuden näkökulmasta. 

Artikkeli

 Vesuri, P., Vehkakoski, T., Rönkä, A., & Virtanen, T. (2026). Lapsen koulukieltäytyminen: Vanhempien kertomukset vanhemmuudestaan ja sen muuttumisesta. Kasvatus, 57(4), 395–412. https://doi.org/10.33348/kvt.160737

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Petra Vesuri 
väitöskirjatutkija, Jyväskylän yliopisto 
petra.j.vesuri@jyu.fi

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Jyväskylän yliopiston Juho Leppänen palkittiin vuoden 2025 parhaasta tilastotieteen gradusta2.11.2026 07:30:00 EET | Tiedote

Suomen Tilastoseura on myöntänyt arvostetun Leo Törnqvist -palkinnon Jyväskylän yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitokselta valmistuneelle filosofian maisteri Juho Leppäselle parhaasta vuonna 2025 valmistuneesta tilastotieteen pro gradu -tutkielmasta. Leo Törnqvist -palkinto on yksi suomalaisen tilastotieteen arvostetuimmista tunnustuksista, ja se myönnetään ansiokkaalle tilastotieteen alan pro gradu -tutkielmalle.

Miten löydät oman juttusi ja suunnan tulevaisuuteen? Hakijan päivä 6.11. kokoaa yhteen Jyväskylän yliopiston opintomahdollisuudet2.11.2026 07:05:00 EET | Tiedote

Jyväskylän yliopiston Hakijan päivä -tapahtumassa pääset tutustumaan Jyväskylän yliopiston kaikkien kuuden tiedekunnan sekä avoimen yliopiston opintotarjontaan. Tapahtumassa on myös mahdollisuus päästä keskustelemaan henkilökunnan ja opiskelijoiden kanssa. Hakijan päivä järjestetään Jyväskylän yliopiston Agora-rakennuksessa perjantaina 6.11. kello 9–15. Koulutusalaesittelyitä voi seurata myös verkkolähetyksen kautta. Samana päivänä Hakijan päivä -tapahtuman järjestävät myös Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jamk ja Humanistinen ammattikorkeakoulu Humak.

Tutkimus: Karjalankielisten evakkojen jälkipolvet elvyttävät sukunsa kieltä ja kulttuuriperintöä29.10.2026 10:08:53 EET | Tiedote

Karjalankielisten evakkojen jälkipolvet ottavat takaisin omaa kieltään ja kulttuuriaan, jotka monissa perheissä katosivat toisen maailmansodan ja evakkouden seurauksena. FM, YTM Pirja Hyyryläisen Jyväskylän yliopistossa tekemä väitöstutkimus osoittaa, että toinen ja kolmas sukupolvi ovat nousseet keskeiseen rooliin karjalan kielen elvyttämisessä ja karjalaisen kulttuuri-identiteetin vahvistamisessa.

Jyväskylän yliopisto mukana tutkimuksessa, joka avaa uusia mahdollisuuksia tulevaisuuden elektroniikalle29.10.2026 07:05:00 EET | Tiedote

Kansainvälinen tutkimusryhmä, jossa oli mukana myös Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Tim Kokkeler, on osoittanut uuden tavan tuottaa niin sanottuja spinvirtoja altermagneeteiksi kutsutuissa materiaaleissa. Nature-lehdessä julkaistu tutkimus syventää ymmärrystä tämän uuden materiaaliluokan ominaisuuksista ja voi tulevaisuudessa edistää esimerkiksi energiatehokkaampien elektronisten laitteiden kehittämistä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye