Sokos palaa Seinäjoelle – avajaisia vietetään perjantaina 13.11.
28.10.2026 13:00:00 EET | Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa | Tiedote
Tiedote 28.10.2026

Odotettu Sokos avaa ovensa Seinäjoen Prismakeskuksessa perjantaina 13. marraskuuta 2026. Sokoksen paluuta Seinäjoelle juhlistetaan monipuolisella avajaisohjelmalla.
Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan historian suurin investointihanke etenee, ja yksi uudistuvan Prismakeskuksen odotetuimmista uutuuksista on pian valmis vastaanottamaan asiakkaat. Uusi Sokos sijoittuu Prismakeskuksen laajennusosaan.
Avajaispäivän ohjelmaa juontaa seinäjokelaislähtöinen juontaja ja kauneusvaikuttaja Susanna Laine. Päivän livemusiikista vastaa paikallinen trubaduuri Jukka Järvenpää. Lisäksi avajaisissa on luvassa perinteistä avajaistunnelmaa muun muassa goodiebagien, onnenpyörän ja tuote-esittelyjen merkeissä.
Avajaispäivän tarkemmasta ohjelmasta ja aikatauluista kerrotaan lähempänä tapahtumaa.
Muotia, kosmetiikkaa ja kodin tuotteita saman katon alta
Noin 1 300 neliömetrin palvelu- ja myymäläympäristö tuo Seinäjoelle kattavan valikoiman muotia, kosmetiikkaa ja kodintuotteita sekä tunnettuja kotimaisia ja kansainvälisiä brändejä. Kivijalkamyymälän valikoimaa täydentää Sokoksen verkkokauppa, josta tuotteita voi tilata noudettavaksi kaikkiin Eepeen myymälöihin (Prisma, S market ja Sale) sekä yhteistyökumppaneiden noutolokeroihin.
Sokoksen tavoitteena on täydentää Prisman laajaa valikoimaa ja tuoda entistä monipuolisemmat ostosmahdollisuudet saman katon alle.
– Sokos on ollut yksi asiakasomistajiemme toivotuimmista palveluista. Olemme iloisia siitä, että voimme tuoda Sokoksen Seinäjoelle ja osaksi uudistuvaa Prismakeskusta. Asiakkaat voivat jatkossa hoitaa entistä useammat hankintansa yhdellä asiointikerralla, kertoo marketkaupan toimialajohtaja Iina Kalliorinne.
Parturi-kampaamo siirtyy Sokoksen yhteyteen Hyvä Olo -hoitolaksi
Prisma Seinäjoen suosittu parturi-kampaamo siirtyy myöhemmin Sokoksen yhteyteen osaksi Sokos Hyvä Olo -palvelukokonaisuutta. Asiakkaille tutut parturi-kampaamon ammattilaiset jatkavat työskentelyä uusissa tiloissa uuden konseptin alla.
Hyvä Olo täydentyy vuodenvaihteen jälkeen myös kauneudenhoidon palveluilla, joten palvelutarjonta laajenee edelleen alkuvuoden 2027 aikana.
Kauneuden tuotteiden tarjonta siirtyi Sokokselle Emotion Seinäjoen sulkeuduttua 18.10.2026. Näin kosmetiikan tuotteet ja kauneuden palvelut muodostavat jatkossa yhdessä Sokoksen kanssa aiempaa laajemman kokonaisuuden.
Sokoksen ja Hyvä Olo -palveluiden muodostama kokonaisuus työllistää noin 40 henkilöä.
Prismakeskuksen mittava uudistus jatkuu
Sokoksen avautuminen on osa Prisma Seinäjoen laajaa uudistushanketta, joka on Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan historian suurin investointi. Peruskorjauksen lisäksi Prismakeskus kasvaa noin 4 000 neliömetrin lisäosalla, ja uudistuksen myötä keskukseen tulee lisää tiloja ja palveluita. Prisma palvelee normaalisti uudistustöiden ajan.
Sokos Seinäjoki | Kauppakeskus Prisma Seinäjoki | Hyllykalliontie 2 | 60510 Hyllykallio.
Avoinna ma–pe 9–21 | la 9–19 | su 10–18.
Lisätietoja
toimialajohtaja Iina Kalliorinne | 010 764 6300 | iina.kalliorinne@sok.fi
ryhmäpäällikkö Jukka Matikainen | 010 764 6304 | jukka.matikainen@sok.fi
myyntipäällikkö Hyvä Olo Anne-Mari Koivuluoma | 010 76 46151 | anne-mari.koivuluoma@sok.fi
myyntipäällikkö Sokos Minna Mäkiranta | 010 7646021 | minna.makiranta@sok.fi
Yhteyshenkilöt
Iina KalliorinneToimialajohtajaEtelä-Pohjanmaan Osuuskauppa
Marketkaupan toimialajohtaja
Jukka MatikainenRyhmäpäällikköEtelä-Pohjanmaan Osuuskauppa
Puh:010 764 6304jukka.matikainen@sok.fiKuvat

Eepee
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa, Eepee, on 97 000 asiakasomistajan omistama vähittäiskaupan monialayritys. Toimialamme ovat: marketkauppa, liikennekauppa sekä matkailu- ja ravitsemiskauppa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa
ABC-latausverkosto laajenee Lapualle ja Ylistaroon marraskuussa3.11.2026 12:00:00 EET | Tiedote
Tiedote 3.11.2026
Uudistuneen S-market Ylistaron avajaisia juhlitaan 6.11.2.11.2026 12:00:00 EET | Tiedote
Tiedote 2.11.2026
Ilmainen myymälänouto laajenee Eepeen S-marketteihin ja Saleihin27.10.2026 11:00:00 EET | Tiedote
Tiedote 27.10.2026
S-ryhmän ruokahävikki kutistui 1,2 prosenttiin myynnistä – Osuuskauppa Eepee avaa uuden tavan tukea paikallista ruoka-apua8.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Tiedote 8.10.2026
Sokos avautuu Seinäjoen Prismakeskukseen marraskuussa5.10.2026 15:00:00 EEST | Tiedote
Tiedote 5.10.2026
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme