Hectorin joululahjasta syntyi yksi Freemanin suurimmista hiteistä – tällainen Ajetaan tandemilla olisi ollut englanniksi
3.11.2026 10:30:00 EET | Nelonen Media | Tiedote
Perjantaina Vain elämää -ohjelmassa vietetään Freemanin päivää.

Suomalaisia 50 vuoden ajan viihdyttänyt Freeman aloitti levyttävän artistin uransa vuonna 1976. Tuolloin julkaistiin hänen kultaa myynyt debyyttialbuminsa Freeman. Albumilta löytyy muun muassa Ajetaan tandemilla, joka on Freemanin tunnetuimpia kappaleita.
Vain elämää -jaksossaan Freeman kertoo hittikappleen synnystä.
– Ajetaan tandemilla oli ensimmäinen Hectorin teksti, jonka sain. Yhteistyömme toimi niin, että minulla oli biisjeä neliraitamankkanauhalla, ja Hector teki tekstin rallatusten perusteella. Kaikki alkoi siitä, että hän halusi antaa yhden laulun sanat minulle joululahjaksi. Mielestäni sanat olivat todella oudot. Ne pomppasivat 70-luvun laulujen virrasta. Olen esittänyt kappaleen varmaan 5 000 kertaa, ja on suurelta osin laulun tekstin ansiota, että jaksan tehdä sen, Freeman sanoo.
Kappale nousi Suosikki-lehden top 100 -listan ykköseksi.
– Mietin, että se olisi voinut olla mystinen käännekohta koko mielen maisemassa. Olihan se hienoa, mutta en mennyt siitä sekaisin.
Jaksossa Freeman paljastaa, että jättihitistä on olemassa myös aivan erilainen versio.
– Demoja tuli tehtyä. Ne ovat vieläkin jossain olemassa. Ajetaan tademilla oli alun perin englanniksi: ”I can be really giving, I can be really living. I can be understanding…”, hän laulaa kappaleen kertosäettä.
Vain elämää Ruudussa ja Nelosella perjantaisin. Ruutu+-tilauksella näkee seuraavan viikon jakson ennen muita.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antero AlhonenViestinnän asiantuntija, Nelonen Media
Puh:0503231014antero.alhonen@nelonenmedia.fiKuvat

Linkit
Nelonen Media on Suomen suurin viihdetalo, jonka televisiokanaviin kuuluvat Nelonen, Jim, Liv ja Hero sekä suoratoistopalvelu Ruutu. Nelonen Mediaan kuuluvat myös radiokanavat Suomipop, Radio Rock, HitMix, Loop, Aito Iskelmä, Classic Hits, Easy Hits, Groove FM, Kantriradio sekä audiopalvelu Supla. Nelonen Median portfolioon kuuluu myös elokuvalevitys.
Lisäksi Nelonen Media Live on yksi Suomen suurimmista festivaali- ja tapahtumajärjestäjistä, joka tuottaa vuosittain yhteensä yli 20 festivaalia, konserttia ja risteilyä ympäri Suomen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nelonen Media
Kuka perii taivaan valtakunnan? Taivaan kansalaiset alkaa Ruudussa 8. marraskuuta2.11.2026 08:28:50 EET | Kutsu
Maailmanloppua odottavan Taivaan kansan järjestys järkkyy, kun vankilasta palaava tuhlaajapoika tekee väitetyn ihmeen. Elisa Viihteen alkuperäissarja Taivaan kansalaiset vie keskelle suljettua uskonyhteisöä ja kahden veljeksen valtataistelua. Lauri Tilkanen ja Daniel Virtanen nähdään veljeksinä neliosaisessa draamasarjassa, jonka kaikki jaksot julkaistaan Ruutu+-tilaajille sunnuntaina 8. marraskuuta.
”Mulla ei ole enää mitään” – Fanny menetti lähes 100 000 euroa kahdessa kuukaudessa: Sami Kieksin uutuussarja alkaa29.10.2026 10:02:17 EET | Tiedote
Suomalaiset menettivät sijoitushuijauksissa vuonna 2025 yli 18 miljoonaa euroa. Tiistaina 10. marraskuuta Ruudussa alkava Sami Kieksi - Digihuijaukset paljastaa, miten taitavasti rikolliset rakentavat huijauksiaan ja kuinka kuka tahansa voi joutua niiden uhriksi. Avausjaksossa kuullaan Fannyn pysäyttävä tarina rakkaus- ja sijoitushuijauksesta, jossa hän menetti kahdessa kuukaudessa 95 000 euroa.
Levy-yhtiön pyyntö sai Samuli Putron tekemään napakan ilmoituksen: ”Tässä punnitaan, kuka lopulta päättää sisällöstä”27.10.2026 10:30:00 EET | Tiedote
Perjantaina Vain elämää -ohjelmassa vietetään erikoisvieras Samuli Putron päivää.
Loopin aamut ja iltapäivät uudistuvat: "Tästä alkaa kanavan uusi aikakausi"26.10.2026 09:15:00 EET | Tiedote
Radiokanava Loop uudistuu, ja saa nyt juonnettua ohjelmaa myös iltapäiviin. Uudistuneita aamuja luotsaa Tytti Junna, ja iltapäivissä seuraa pitää Alina Voronkova.
Jippu saa artistikollegat kyyneliin Vain elämää -jaksossaan: ”Syvimpiä ja salattuja tuntoja”20.10.2026 10:54:30 EEST | Tiedote
Perjantain Vain elämää -jaksossa vietetään Jipun päivää. Jaksossa Jippu ja muut Vain elämää -ohjelman artistit puhuvat muun muassa itsensä hyväksymisestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme