Yrjö Matikainen -tunnustuspalkinto Timo Tirkkoselle pitkäjänteisestä työstä suomalaisen siltaosaamisen hyväksi
5.11.2026 09:15:00 EET | RIL ry | Tiedote
RIL ry on myöntänyt vuoden 2026 Yrjö Matikainen -tunnustuspalkinnon TkL Timo Tirkkoselle. Joka toinen vuosi jaettava palkinto myönnetään henkilölle, joka on tehnyt pitkän ja erityisen ansiokkaan työn silta- ja rakennetekniikan kehittämiseksi Suomessa.

RIL ry on myöntänyt vuoden 2026 Yrjö Matikainen -tunnustuspalkinnon TkL Timo Tirkkoselle. Tirkkonen on tehnyt mittavan uran siltojen tutkimuksen ja kehittämisen parissa. Hän aloitti uransa VTT:llä siltatutkijana ja jatkoi myöhemmin Väylävirastossa ja sen edeltäjäorganisaatioissa. Väylävirastossa hän on muun muassa koordinoinut siltojen tutkimus- ja kehitystoimintaa, osallistunut lukuisten ohjeiden laatimiseen sekä toiminut SILKO-toimikunnissa.
”Timo Tirkkonen on edistänyt silta-alaa pitkäjänteisesti ja innovatiivisesti. Hän on ollut keskeisesti mukana siltojen monitorointitutkimuksissa ja eurooppalaisissa kehitys- ja tutkimushankkeissa sekä maantie- että ratasektorilla. Lisäksi Tirkkonen on toiminut pitkään valtionhallinnon siltaverkon puheenjohtajana”, RILin Sillat ja erikoisrakenteet -tekniikkaryhmän johtoryhmä perustelee valintaa.
Myös Tirkkosen panos uuden osaajasukupolven kasvattamiseen on ollut erittäin arvokasta. Hän on ohjannut lukuisia nuorten opiskelijoiden opinnäytetöitä ja välittänyt osaamistaan myös näin eteenpäin.
”Siltatekniikka on paljon muutakin kuin siltojen suunnittelua ja rakentamista. Tutkimus- ja kehitystyö on myös tärkeää, ja se on nostanut Suomen edelläkävijäksi muun muassa tietomallintamisessa ja rakenteiden monitoroinnissa. Tässä kehitystyössä olen saanut olla mukana koko urani ajan. Olen syvästi kiitollinen RILille saamastani Yrjö Matikainen -tunnustuspalkinnosta”, Timo Tirkkonen sanoo.
RILin Yrjö Matikainen -tunnustuspalkinto myönnetään joka toinen vuosi henkilölle, joka on antanut erinomaisen panoksen silta- ja rakennetekniikan kehittämiseen sekä rakentamisen laatutason nostamiseen Suomessa. Valinnassa huomioidaan myös muun muassa henkilön toiminta kansainvälisesti sekä toiminta alan järjestöissä. Tirkkosen pitkä ura täyttää palkinnon kriteerit erinomaisesti.
Valinnan tekee RILin Sillat- ja erikoisrakenteet -tekniikkaryhmän johtoryhmä.
Yrjö Matikainen -tunnustuspalkinto julkistettiin Siltapäivillä Tampereella 5.11.2026.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesa Rönty
RIL Sillat ja erikoisrakenteet -tekniikkaryhmän puheenjohtaja
puh. 043 824 8737
vesa.ronty@espoo.fi
Henriikka HellströmJohtaja, viestintä ja jäsenyysRIL
Puh:040 554 8857henriikka.hellstrom@ril.fiKuvat

RIL ry
RIL on valtakunnallinen puolueeton asiantuntijaorganisaatio ja osaajayhteisö, jonka tarkoituksena on edistää kestävän rakennetun ympäristön rakentamista sekä mahdollistaa jäsentensä jatkuva kehittyminen. Vuonna 1934 perustettu järjestö yhdistää yli 7 000 rakennetun ympäristön alan huippuosaajaa teekkareista tohtoreihin ja yamk-opiskelijoista yamk-tutkinnon suorittaneisiin. www.ril.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta RIL ry
MEDIAKUTSU: BIM-päivä osoittaa, miten data ja osaaminen muuttavat rakennettua ympäristöä26.10.2026 10:18:07 EET | Tiedote
BIM-päivässä pureudutaan siihen, miten BIMin, datan ja uudenlaisen osaamisen avulla voidaan parantaa hankkeita ja vahvistaa alan kilpailukykyä.
SPAN 26 -puusiltakilpailun voittajat ratkottiin Finnbuild 2026 -messuilla1.10.2026 15:45:07 EEST | Tiedote
RIL ry, Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry sekä Messukeskus järjestivät SPAN 26 -puusiltakilpailun FinnBuild 2026 -messujen yhteydessä Helsingissä. Kilpailu huipentui torstaina 1.10.2026 siltojen koestukseen, jossa opiskelijoiden suunnittelemien ja rakentamien puusiltojen kantokyky testattiin öärirajoille. Lisäksi kisassa palkittiin esteettisin silta.
Kutsu: SPAN 26 -puusiltakilpailuun osallistuu kahdeksan opiskelijajoukkuetta ympäri Suomea28.9.2026 10:13:00 EEST | Tiedote
RIL ry, Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry ja Messukeskus järjestävät SPAN 26 -puusiltakilpailun FinnBuild 2026 -messujen yhteydessä Helsingissä. Kilpailussa on mukana kahdeksan opiskelijajoukkuetta, jotka kisaavat Suomen Messusäätiön myöntämästä 5 000 euron palkintorahasta. Kilpailua tukevat A-Insinöörit ja Ramboll.
RILin kysely: Yli kaksi kolmesta hyödyntää tekoälyä työssään3.6.2026 12:09:45 EEST | Tiedote
RILin tekoälyn käyttöön liittyvän kyselyn mukaan 72 prosenttia vastanneista jäsenistä hyödyntää tekoälyä työssään, kun lukema oli vuotta aiemmin 45 prosenttia. Suurin käyttökohde on tietojen analysointi. Vajaa puolet kokee AI:n lisänneen oman työn tuottavuutta.
MEDIAKUTSU: Betonista dataan: näin kuntatekniikka muuttuu – kansainvälinen kongressi kokoaa alan huiput Helsinkiin28.5.2026 12:15:00 EEST | Tiedote
Kaupungeissa siirrytään betonista dataan ja projekteista palveluihin. Kansainvälinen kuntatekniikan tapahtuma, IFME 2026, esittelee yli 50 puheenvuoron voimin, miten vihreä infrastruktuuri, digitalisaatio ja uudet yhteistyömallit muuttavat kuntatekniikkaa
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme