Vuoden silta 2026 -palkinto Porvoon Vanhankaupungin sillalle
5.11.2026 15:29:00 EET | RIL ry | Tiedote
Porvoon Vanhankaupungin silta eli Porvoon Vanha silta on valittu Vuoden silta 2026 -tunnustuksen saajaksi. Kulttuurihistoriallisesti merkittävässä ympäristössä toteutettu hanke yhdistää vuosisataisen siltaperinteen nykyaikaiseen suunnittelu- ja sillanrakennusosaamiseen. Sillan omistaa Porvoon kaupunki, suunnittelusta on vastannut Ramboll Finland ja urakoitsijana on toiminut Kreate.

RIL ry:n tunnustuspalkinto Vuoden silta 2026 on myönnetty Porvoon Vanhankaupungin sillalle eli Porvoon Vanhalle sillalle. Silta sijaitsee paikalla, jolla on ollut siltayhteys Porvoonjoen yli jo 1400-luvulta lähtien. Se on vuosisatojen ajan yhdistänyt Vanhan Porvoon jokirantoja ja muodostanut olennaisen osan kaupungin identiteettiä.
Kilpailun tuomariston mukaan hanke on osoitus ensiluokkaisesta suunnittelu- ja sillanrakennusosaamisesta ja siitä, miten historiallisesti merkittävä silta voidaan uudistaa nykyvaatimusten mukaiseksi säilyttäen samalla kohteen alkuperäinen ilme ja kulttuurihistoriallinen arvo.
”Sillan rakentaminen ja silta rakenteena on toteutettu nykyaikaisin menetelmin ja rakentein ilman, että se oikeastaan näkyy ulospäin. Silta edustaa myös suomalaista puurakentamisen osaamista erinomaisella tavalla: puurakenne on vähäeleinen, tyylikäs ja maisemaan erinomaisesti sopiva”, toteaa Vuoden silta 2026 -kilpailun tuomariston puheenjohtaja Ville Alajoki.
Joulukuussa 2025 käyttöön avatun uuden sillan päällysrakenne toteutettiin kaksiaukkoisena liimapuupalkkisiltana. Sen kansi rakennettiin lehtikuusesta ja sävytettiin ympäröivään maisemaan sopivaksi. Sillan jännemitat ovat 20,45 ja 17,5 metriä ja hyötyleveys 7,45 metriä.
Teknisesti hanke oli kokoaan huomattavasti vaativampi. Rakentaminen toteutettiin tiiviissä kaupunkiympäristössä ja osittain veden päällä. Hankkeessa hyödynnettiin muun muassa pora- ja lyöntipaalutusta, ankkuroituja tukiseiniä sekä teräs-, puu- ja betonirakenteita ja kiviverhouksia.
”Kulttuurihistoriallisten arvojen, sillan teknisten vaatimusten ja pohjaolosuhteiden asettamat haasteet vaativat innovatiivisuutta ja eri suunnittelualojen ja osapuolten tiivistä yhteistyötä”, sanoo hankkeen siltasuunnittelija Nea Kokko Ramboll Finlandilta.
Yksi hankkeen merkittävimmistä saavutuksista oli alun perin 1850-luvulla rakennetun, viimeksi vuonna 1954 peruskorjatun sillan alkuperäisen ilmeen säilyttäminen. Maatukien luonnonkivet purettiin yksitellen, dokumentoitiin tarkasti ja asennettiin takaisin uusien paalutettujen betonisten maatukien verhoilukiviksi alkuperäisille paikoilleen yhteistyössä Porvoon museon kanssa.
Haastavien pohjaolosuhteiden vuoksi hankkeessa päädyttiin erityisiin toteutusratkaisuihin. Merkittävä osa rakentamisesta tehtiin erikoisvalmisteiselta lautalta käsin. Jalankulun ja pyöräilyn turvaamiseksi rakennettiin myös väliaikainen silta, jonka materiaalit olivat pääosin kierrätettyjä.
Sillan keskituki oli alun perin tarkoitus vahvistaa suihkuinjektoimalla. Hankkeen aikana suunnitelmaa kuitenkin muutettiin, ja osapuolet päätyivät yhdessä porapaalutukseen.
”Paalutuksessa ns. kellarikone nostettiin viisi metriä korkean välituen päälle ja kivirakenteisen välituen läpi porattiin 170 mm halkaisijaltaan olevat pienpaalut aina kanteen saakka. Näin välituki säilytti ulkonäkönsä ja sillalle saatiin luotettavat kallioon saakka ulottuvat paaluperustukset”, kertoo hankkeen urakoinnista vastanneen Kreaten työpäällikkö Teemu Kiiskinen.
Lopputuloksena syntyi silta, joka säilyttää historiallisen luonteensa mutta täyttää samalla nykyaikaiselle infrastruktuurille asetetut vaatimukset. Hanke osoittaa, kuinka kulttuurihistoriallisesti arvokasta rakennettua ympäristöä voidaan uudistaa vastuullisesti ja pitkäjänteisesti tuleville sukupolville.
Vuoden silta 2026 -palkinto luovutettiin RILin Siltapäivien yhteydessä Tampereella 5.11.2026 RILin Siltapäivät on vuosittainen siltojen suunnittelun, rakentamisen ja rakennuttamisen ammattilaisten sekä alihankkijoiden yhteinen koulutus- ja keskustelutilaisuus, jossa käsitellään siltatekniikan ajankohtaisia kysymyksiä.
Vuoden Silta -kilpailu
RIL myöntää vuosittain Vuoden silta -palkinnon kohteelle, joka edustaa korkealuokkaista ja laadukasta suomalaista siltasuunnittelu- ja sillanrakennusosaamista. Vuodesta 2001 jaetulla palkinnolla halutaan nostaa sillansuunnittelun tasoa maassamme. Vuonna 2026 kilpailun teemana olivat lyhyet sillat: kilpailuun sai ehdottaa pituudeltaan alle 40-metrisiä peruskorjaus-, muutos- tai uudiskohteita. Lisätiedot: www.ril.fi/vuodensilta
Porvoon Vanha silta
Kohteen tilaaja: Porvoon kaupunki
Katurakennuspäällikkö Markus Karvonen
Suunnittelu: Ramboll Finland Oy.
Siltasuunnittelija Seppo Kokko, siltasuunnittelija Nea Kokko, geosuunnittelija Toni Talvinen ja arkkitehti Yrjö Rossi
Rakennuttaja: Rakennuttajatoimisto HTJ oy
Projektinjohtaja Raimo Väyrynen
Pääurakoitsija: Kreate Oy
Työmaapäällikkö Antti Putto, työpäällikkö Teemu Kiiskinen
Kivityöt, kannen puurakenne ja kaidetyöt sekä maatukien muotti-, raudoitus- ja valutyöt: RRTS Finland Oy
Paalutukset ja tukiseinät: KFS Finland Oy
Lautta- ja maarakennustyöt: Koneurakointi Tomas Holmström
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville Alajoki, Vuoden Silta 2026 -kilpailun tuomariston puheenjohtaja
ville.alajoki@hel.fi, puh. 040 334 7301
Jenni AholaAsiantuntija, viestintä ja jäsenyysRIL
Puh:040 834 2705jenni.ahola@ril.fiKuvat
RIL ry
RIL on valtakunnallinen puolueeton asiantuntijaorganisaatio ja osaajayhteisö, jonka tarkoituksena on edistää kestävän rakennetun ympäristön rakentamista sekä mahdollistaa jäsentensä jatkuva kehittyminen. Vuonna 1934 perustettu järjestö yhdistää yli 7 000 rakennetun ympäristön alan huippuosaajaa teekkareista tohtoreihin ja yamk-opiskelijoista yamk-tutkinnon suorittaneisiin. www.ril.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta RIL ry
Yrjö Matikainen -tunnustuspalkinto Timo Tirkkoselle pitkäjänteisestä työstä suomalaisen siltaosaamisen hyväksi5.11.2026 09:15:00 EET | Tiedote
RIL ry on myöntänyt vuoden 2026 Yrjö Matikainen -tunnustuspalkinnon TkL Timo Tirkkoselle. Joka toinen vuosi jaettava palkinto myönnetään henkilölle, joka on tehnyt pitkän ja erityisen ansiokkaan työn silta- ja rakennetekniikan kehittämiseksi Suomessa.
MEDIAKUTSU: BIM-päivä osoittaa, miten data ja osaaminen muuttavat rakennettua ympäristöä26.10.2026 10:18:07 EET | Tiedote
BIM-päivässä pureudutaan siihen, miten BIMin, datan ja uudenlaisen osaamisen avulla voidaan parantaa hankkeita ja vahvistaa alan kilpailukykyä.
SPAN 26 -puusiltakilpailun voittajat ratkottiin Finnbuild 2026 -messuilla1.10.2026 15:45:07 EEST | Tiedote
RIL ry, Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry sekä Messukeskus järjestivät SPAN 26 -puusiltakilpailun FinnBuild 2026 -messujen yhteydessä Helsingissä. Kilpailu huipentui torstaina 1.10.2026 siltojen koestukseen, jossa opiskelijoiden suunnittelemien ja rakentamien puusiltojen kantokyky testattiin öärirajoille. Lisäksi kisassa palkittiin esteettisin silta.
Kutsu: SPAN 26 -puusiltakilpailuun osallistuu kahdeksan opiskelijajoukkuetta ympäri Suomea28.9.2026 10:13:00 EEST | Tiedote
RIL ry, Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry ja Messukeskus järjestävät SPAN 26 -puusiltakilpailun FinnBuild 2026 -messujen yhteydessä Helsingissä. Kilpailussa on mukana kahdeksan opiskelijajoukkuetta, jotka kisaavat Suomen Messusäätiön myöntämästä 5 000 euron palkintorahasta. Kilpailua tukevat A-Insinöörit ja Ramboll.
RILin kysely: Yli kaksi kolmesta hyödyntää tekoälyä työssään3.6.2026 12:09:45 EEST | Tiedote
RILin tekoälyn käyttöön liittyvän kyselyn mukaan 72 prosenttia vastanneista jäsenistä hyödyntää tekoälyä työssään, kun lukema oli vuotta aiemmin 45 prosenttia. Suurin käyttökohde on tietojen analysointi. Vajaa puolet kokee AI:n lisänneen oman työn tuottavuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



