Oulun yliopiston tutkijoiden kehittämä hoito tehostaa aivojen puhdistumista ja avaa uusia mahdollisuuksia aivorappeumasairauksien ehkäisyyn
4.11.2026 05:50:00 EET | Oulun yliopisto | Tiedote
Aivojen omat puhdistusmekanismit ovat aktiivisimmillaan unen aikana. Nyt tutkijat ovat osoittaneet, että aivojen luonnollista puhdistumisprosessia voidaan tehostaa myös valveilla ollessa. Uudenlainen vasomekaaninen hoito lisäsi haitallisten proteiinien poistumista koehenkilöiden aivoista. Oulun yliopiston ja yliopistollisen sairaalan tutkimuksessa hoidon vaikutuksia tutkittiin terveillä aikuisilla. Tutkimus julkaistiin arvostetussa Nature Communications -lehdessä tiistaina 3. marraskuuta.

Tutkijoiden mukaan löydökset avaavat kokonaisen uuden tutkimussuunnan aivojen puhdistusmekanismien hyödyntämiseksi dementoivien aivorappeumasairauksien varhaisessa diagnostiikassa, ehkäisyssä ja hoidossa.
”Alzheimerin taudille ja monille muille dementoiville sairauksille on ominaista haitallisten proteiinien hidas kertyminen aivoihin vuosikymmenten aikana. Kun iän myötä hiljalleen hiipuvaa aivojen omaa puhdistusjärjestelmää voidaan nyt turvallisesti tehostaa ihmisten vielä ollessa terveitä, voi tulevaisuudessa olla mahdollista ennaltaehkäistä näitä sairauksia, tai ainakin hidastaa niiden etenemistä”, kertoo Oulun yliopiston toiminnallisen neurokuvantamisen tutkimusryhmän johtaja, professori Vesa Kiviniemi.
Aiemmat, hiirillä tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, että verenpaineen tilapäinen alentaminen voi tehostaa aivo-selkäydinnesteen ja siinä olevien suurten molekyylien poistumista aivoista. Nämä havainnot loivat pohjan tutkimusasetelmalle, jossa yhdistettiin verenpainetta laskeva lääkehoito ja Piezo1-kohdennettu koko kehon vibraatiostimulaatio.
Hoidon vaikutuksia tutkittiin 29 terveellä aikuisella vapaaehtoisella käyttäen monimuotoista magneettikuvantamista, fysiologisia mittauksia sekä verestä mitattavia aivoperäisiä biomarkkereita.
Tulokset osoittivat, että haitallisten, dementiaa aiheuttavien proteiinien, kuten beeta-amyloidien, pitoisuudet kasvoivat merkittävästi verenkierrossa. Samanaikainen MRI-kuvantaminen yhdessä puettavan, aivonestekiertoa mittaavan Glymphometer-mittauksen kanssa osoitti selkeitä muutoksia aivojen nestevirtauksissa sekä proteiinipitoisuuksissa.
”Tulokset viittaavat siihen, että aivoista poistui haitallisia proteiineja tavallista tehokkaammin”, kertoo tutkimuksen päätutkija, Oulun yliopiston väitöskirjatutkija Johanna Tuunanen.
Hoito voimistaa aivojen hitaita pulsaatioita
Aivojen puhdistumisen tiedetään olevan aktiivista unen aikana. Nukahtaessa verenpaine normaalisti laskee, ja samalla aivojen hitaat vasomotoriset ja hengityspulsaatiot tehostuvat, mikä lisää huuhtelevan aivonesteen virtausnopeutta aivokudoksen läpi ja edistää näin kuona-aineiden poistumista kudoksesta.
Tässä tutkimuksessa havaittiin, että verenpainetta hetkellisesti laskeva lääkehoito voimisti hitaita aivopulsaatioita, jotka ajavat aivonesteiden virtauksia. Vaikutus perustui lääkkeen aiheuttamaan ohimenevään typpioksidi-välitteiseen verisuonten laajenemiseen.
”Vaikutus muistutti suurelta osin niitä fysiologisia muutoksia, joita olemme aiemmin nähneet tapahtuvan unen aikana. Tämä tekee löydöksestä erityisen kiinnostavan aivojen omien puhdistusmekanismien tehostamisen näkökulmasta”, Tuunanen sanoo.
Koko kehon rytmisesti annettu vibraatiohoito puolestaan aktivoi verisuoniston mekaanisia Piezo1-kanavia, joiden tiedetään osallistuvan verisuonten toiminnan säätelyyn ja etenkin supistumiseen. Aiemmissa eläintutkimuksissa Piezo1-aktivaatio on yhdistetty tehostuneeseen aivokalvojen imunestekiertoon, minkä lisäksi sen on osoitettu vähentävän aivojen beeta-amyloidi-kuormaa.
Haitalliset proteiinit poistuivat aivoista suoraan vereen
Tutkijat mittasivat verestä useita liukoisia aivoperäisiä proteiineja, kuten beeta-amyloidit 40 ja 42 sekä GFAP-proteiineja, joiden kaikkien pitoisuudet kasvoivat verenkierrossa hoidon jälkeen. Magneettikuvauksissa tutkijat havaitsivat lisäksi muutoksia erityisesti aivojen suurten laskimoiden alueella sekä nestepitoisuuksissa.
”Saimme ensimmäistä kertaa näyttöä siitä, että aivoperäisiä proteiineja kulkeutui suoraan aivojen takaosan suuriin laskimoihin, mitä ei ole koe-eläimilläkään aiemmin kyetty havaitsemaan. Lisäksi nyt pystymme poistamaan proteiinia liukoisessa muodossa ennen kuin se jähmettyy. Tämä on erittäin tärkeää, sillä kudokseen jähmettyneen proteiinin poistaminen aivoista voi olla lähestulkoon mahdotonta”, Kiviniemi sanoo.
Uudet tutkimustulokset ovat Kiviniemen mukaan erittäin lupaavia. ”Seuraava askel on selvittää, millaisia hyötyjä hoidosta voisi olla varhaisen vaiheen muistihäiriöpotilaille. Suunnittelemme parhaillaan jatkotutkimuksia yhteistyössä muiden alan johtavien asiantuntijoiden kanssa.”
Tutkimusjulkaisu: Tuunanen J., Hautamäki K., Väyrynen T., Järvelä M., Korhonen V., Huotari N., Kaakinen M., Kananen J., Helakari H., Raitamaa L., Jukkola J., Herukka S-K., Laurén K., Salmi U., Eklund L., Nikkinen J., Nedergaard M., Kiviniemi V. (2026) Vasomechanic treatment is associated with increased efflux of human brain proteins. Nature Communications. https://doi.org/10.1038/s41467-026-78894-y
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Väitöskirjatutkija Johanna Tuunanen, Oulun yliopisto, johanna.tuunanen@oulu.fi
Professori Vesa Kiviniemi, Oulun yliopisto ja Oulun yliopistollinen sairaala, 050 308 6862, vesa.kiviniemi@oulu.fi
Viestintäasiantuntija Meri Rova, Oulun yliopisto, 050 464 3361, meri.rova@oulu.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 19 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Turvallinen luokkahuone syntyy pienistä asioista3.11.2026 06:54:00 EET | Tiedote
Lapsen ominaisuudet tai kyvyt eivät automaattisesti selitä hänen vaikeuksiaan osallistua kouluopetukseen. Oulun yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus osoittaa, että usein ratkaisevaa on se, miten koulun arki ja oppimisympäristö on järjestetty.
Sähköverkosta riippumattoman energiaomavaraisen mobiilitukiaseman testi alkaa2.11.2026 06:56:00 EET | Tiedote
Voiko mobiilitukiasema toimia kokonaan ilman sähköverkkoa? Oulun yliopiston 6G-tutkijoiden vetämänä käynnistyy sähköverkosta riippumattoman tukiaseman vuoden mittainen arktinen testijakso. Aurinko- ja tuulivoimaa, akkuvarastointia sekä vetypolttokennoa yhdistävässä pilotissa tutkitaan, miten mobiiliyhteydet voidaan ylläpitää syrjäisillä alueilla ilman sähköverkkoa.
Kahdeksan vuotta 6G-tutkimusta Oulun yliopistossa huipentuu: 6G Summit nostaa esiin 6G:n tulevaisuuden28.10.2026 06:54:00 EET | Tiedote
Oulun yliopiston 6G Flagship -tutkimusohjelma on julkaissut 6G Waves -lehden kahdennentoista ja samalla viimeisen numeron. Lehtiin on dokumentoitu, kuinka seuraavan sukupolven langattoman viestinnän tutkimus on edennyt visiosta käytännön toteutuksiin. Lehti julkistettiin ja tutkimusohjelman keskeiset saavutukset esitellään tänään Helsingissä Finlandia-talossa järjestettävässä 6G Summit -tapahtumassa.
Oulun yliopisto rakentaa ennakoivaa 6G-verkkoa yhdessä Nokian, NVIDIA:n, DNA:n, Keysightin ja MediaTekin kanssa26.10.2026 06:54:00 EET | Tiedote
Oulun yliopisto käynnistää kansainvälisen 6G-ROCKET-hankkeen, jossa kehitetään yhteyskatkokset ennakoivaa mobiiliverkkoa. Business Finlandin rahoittamassa hankkeessa ovat mukana alan keskeisistä yrityksistä Nokia, NVIDIA, DNA, Keysight ja MediaTek sekä tutkimuskumppaneina Bostonin Massachusettsin Northeastern University ja Tokion yliopisto. Hanke on osa Business Finlandin 6G Bridge -ohjelmaa.
Yliopiston yleisötilaisuudet Oulun keskustassa alkavat21.10.2026 09:03:10 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston uudessa oppimis- ja kohtaamistilassa Ytimessä (Isokatu 32) järjestetään muun muassa luentoja ja keskusteluja, jotka ovat avoimia kaikille. Tervetuloa tilaisuuksiin!
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme