Tampereen yliopisto

Eriarvoistuuko työelämä? Työelämän tutkimuspäivät Tampereella

2.11.2026 09:45:45 EET | Tampereen yliopisto | Kutsu

Jaa

Työelämän tutkimuspäivät 2026 kutsuu työelämän tutkijat, kehittäjät ja aiheesta kiinnostuneet keskustelemaan työstä ja työelämän muutoksista Tampereen yliopistoon. Tänä vuonna halutaan muistuttaa, että osaaminen, työolot ja työsuhteiden vakaus vaihtelevat.

Punaisia raitiovaunuja kaupungin keskustassa, taustalla historiallinen rakennus ja sininen taivas.
Kuva: Jonne Renvall/Tampereen yliopisto

Mediakutsu

Työelämän tutkimuspäivät 2026
Aika
: 5.–6.11.2026
Paikka: Tampereen yliopiston keskuskampuksen Päätalo (Kalevantie 4, Tampere)

***
Tutkimukset osoittavat, etteivät työhyvinvointi ja työn laatu eivät jakaudu tasaisesti.

 – Osa työvoimasta kohtaa lomautuksia ja työttömyyttä, osa epätasa-arvoa ja syrjintää työssä, sanoo professori Anne Mäkikangas.

– Silti työelämä voi myös olla väylä hyvinvoinnin ja tasa-arvon vahvistamiseen, hän muistuttaa.

Kongressin pääpuhujia ovat Ari Väänänen (Työterveyslaitos), Satu Pyöriä (Tampereen yliopisto) ja Mikko Dufva (Sitra).

Työelämän tutkimuspäivillä pidetään yhteensä 32 työryhmää ja  6 symposiumia. Paikalle on tulossa ennätysmäärä, lähes 500 kongressikävijää.

Työmarkkinasuhteiden sääntely paneelikeskustelussa

Perjantain paneelissa pohditaan työmarkkinasuhteita ja sitä, miten sääntelyllä vaikuttaa työelämän eriarvoisuuteen.

Työmarkkinasuhteet muodostuvat lainsäädännön, työehtosopimusjärjestelmän, viranomaistoiminnan sekä työnantaja–työntekijäsuhteiden vuorovaikutuksessa. Sääntelyllä pyritään ohjaamaan työelämän käytäntöjä kohti turvallisempia työoloja ja yhdenvertaisempia työn tekemisen ehtoja. Sääntely voi tuottaa toivottuja parannuksia, mutta se voi myös jättää eriarvoisuutta ylläpitäviä rakenteita koskematta, mikäli tulkinnat ja valvonta jäävät puutteellisiksi. 

Panelistit: 

Paavo Teittinen, toimittaja, Helsingin Sanomat
Natalia Ollus, johtaja, Euroopan Kriminaalipolitiikan Instituutti HEUNI  
Anu-Hanna Anttila, tutkimuspäällikkö, Teollisuusliitto  
Ilkka Kärrylä, yliopisto-opettaja, Turun yliopisto 
Paneelin puheenjohtaja Paul Jonker-Hoffrén, yliopistotutkija, Helsingin yliopisto

Päivien avauksessa torstaina 5.11. klo 10.15. alkaen jaetaan Hyvä työ! -palkinto ja Työelämän tutkimus -lehden artikkelipalkinto.

Työelämän tutkimuspäivät toteutetaan lähitapahtumana 5.–6.11.2026 Tampereen yliopiston keskuskampuksen Päätalossa (Kalevantie 4, Tampere).

Median edustajat ovat tervetulleita tapahtumaan. Pyydämme ilmoittamaan tulostasi Anne Mäkikankaalle (anne.makikangas@tuni.fi). 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoa ja haastattelupyynnöt:
Professori Anne Mäkikangas
anne.makikangas@tuni.fi
050 437 7137

Linkit

Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 23 200 opiskelijaa ja henkilöstöä noin 4 200. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto

Talotekniikan tohtoreiden kysyntä kasvaa: AI Champion -projekti synnyttää monitieteistä osaamista alalle27.10.2026 08:00:00 EET | Tiedote

Business Finlandin rahoittamassa AI Champion -projektissa kehitetään sata tekoälyagenttia, jotka parantavat automaatiota ja tiedonkulkua talotekniikan toimitusketjuissa. Projekti kokoaa yhteen laajan joukon väitöskirjatutkijoita eri aloilta ja vastaa tulevaisuudessa vaativan talotekniikka-alan osaajapulaan, kun vihreä siirtymä ja datakeskusinvestoinnit edistyvät.

Suunnittelemattomat sairaalan ulkopuoliset synnytykset yleistyvät – ammattilaisten yhteistoiminnassa kehitettävää26.10.2026 09:30:00 EET | Tiedote

Lisääntyvät ja riskialttiit suunnittelemattomat sairaalan ulkopuoliset synnytykset haastavat suomalaista äitiyshuollon palvelujärjestelmää. KM Jussi Hänninen tutki väitöskirjassaan näitä synnytyksiä ja sai selville, että kätilön toiminta oli keskeinen tekijä myönteisessä kokemuksessa. Sen sijaan vain puolet tutkimukseen vastanneista ensihoitajista koki osaavansa hoitaa ongelmitta sujuvan synnytyksen.

Autismiin liittyvä toistuva käyttäytyminen voi tukea lapsen itsesäätelyä20.10.2026 10:53:57 EEST | Tiedote

Autistisilla lapsilla esiintyy usein käyttäytymismalleja, joiden avulla he säätelevät kuormitusta, tunteita ja ympäristön ärsykkeitä. Tampereen yliopiston tuoreessa tutkimuksessa saatiin uutta näyttöä siitä, että autismiin liittyvät kaavamaiset ja toistavat käyttäytymismallit eivät välttämättä ole pelkästään haasteiden ilmentymiä, vaan niillä voi olla myös itsesäätelyä tukeva tehtävä.

Tutkimus: D-vitamiinitasolla on yhteys lapsen parempaan uneen, mutta suositusta korkeampi annos ei kohenna neurokehitystä14.10.2026 10:30:38 EEST | Tiedote

Väitöstutkimuksen mukaan äidin riittävä D-vitamiinitaso raskauden aikana on yhteydessä lapsen parempaan uneen varhaislapsuudessa. Sen sijaan tavallista suurempi D-vitamiinilisä lapsuuden ensimmäisinä vuosina ei tutkimuksen perusteella parantanut lapsen unta tai neurokognitiivista kehitystä. Nykyisten suositusten mukainen D-vitamiiniannos on tutkimuksen mukaan riittävä lapsen neurokehityksen kannalta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye