
Sateenkaariperheet ry kuuluu kokonaisuuteen
Monimuotoiset perheet -verkosto
Sateenkaariperheet ry irtisanoo kaikki työntekijänsä varautuakseen leikkauksiin
3.11.2026 06:31:00 EET | Monimuotoiset perheet -verkosto | Sateenkaariperheet ry | Tiedote
Sateenkaariperheet ry:n hallitus on päättänyt irtisanoa koko 10 hengen vakituisen henkilöstönsä taloudellisilla ja tuotannollisilla perusteilla. Päätöksen taustalla on poikkeuksellinen epävarmuus järjestöjen tulevasta STEA-rahoituksesta sekä avustuspäätösten aikataulusta.

Tiivistelmä:
-
Sateenkaariperheet ry varautuu järjestöleikkauksiin irtisanomalla koko 10 hengen vakituisen henkilöstönsä.
-
Syynä on epävarmuus STEA-avustuksista, joista päätetään alkuvuodesta.
-
Työsuhteet päättyvät porrastetusti tammi-toukokuun 2027 aikana.
-
Yhdistyksen tavoitteena on perua irtisanomiset, jos vuoden 2027 rahoituspäätökset sen mahdollistavat.
Henkilöstön irtisanomiset ovat varautumistoimenpide eivätkä tarkoita yhdistyksen toiminnan päättymistä. Sateenkaariperheet ry suunnittelee vuoden 2027 toimintansa normaalisti ja on hakenut avustuksia aiempien vuosien tapaan. Mikäli rahoituspäätökset ovat myönteisiä, irtisanomisia voidaan perua ja toimintaa jatkaa avustusten mahdollistamassa laajuudessa.
– Olemme surullisia ja vihaisia siitä, että joudumme varautumaan koko henkilöstömme irtisanomiseen ilman tietoa tulevasta rahoituksesta. Epävarmuus ja kohtuuttomat aikataulut pakottavat meidät päätöksiin, joita emme haluaisi tehdä, sanoo Sateenkaariperheet ry:n puheenjohtaja Verna Finström.
Finströmin mukaan tilannetta vaikeuttaa se, että STEA on ilmoittanut, ettei vuodelle 2027 myönnetä poikkeuksellisesti alasajoavustuksia päättyvien toimintojen hallittuun alasajoon.
Toiminnan tarve kasvaa jatkuvasti
Irtisanomiset eivät johdu toiminnan tuloksista tai palveluiden tarpeen vähenemisestä. Sateenkaariperheet ry on saanut korkeimmat arvosanat STEAn tuoreissa tuloksellisuusarvioinneissa, ja yhdistyksen kohderyhmä kasvaa jatkuvasti yhä useamman sateenkaari-ihmisen perheellistyessä. Samalla tuen tarvetta lisää yhteiskunnallisen ilmapiirin kiristyminen.
– Henkilöstö on tehnyt erinomaista työtä tilanteessa, jossa toiminnan ja tuen tarve on kasvanut vuosi vuodelta ja yhteiskunnallinen liikkumavara on kaventunut, painottaa toiminnanjohtaja Juha Jämsä.
Jämsän mukaan järjestöleikkausten valmistelu ja niihin liittyvä epävarmuus ovat aiheuttaneet järjestöille merkittävän määrän ylimääräistä työtä.
– Järjestöiltä peräänkuulutetaan toiminnan tehostamista ja hallinnon karsimista. Samaan aikaan leikkaukset toteutetaan holtittomasti tavalla, joka pakottaa järjestöt käyttämään valtavasti aikaa pahimpiin skenaarioihin varautumiseen. Kaikki tämä työ on pois varsinaisesta kohtaavasta työstä ja tuesta, jota ihmiset tarvitsevat.
Tuhansia perheitä vuosittain tuen piirissä
Sateenkaariperheet ry kohtaa, tukee ja neuvoo sateenkaariperheiden lapsia ja vanhempia sekä lapsiperheellistymistä suunnittelevia sateenkaari-ihmisiä. Yhdistys järjestää perhevalmennuksia ja vertaistoimintaa ympäri Suomen.
Vuosittain yhdistyksen neuvonta- ja tukipalveluissa kohdataan yli tuhat perhettä. Vertaistoiminnassa kirjataan lähes 8 000 osallistumista vuodessa, mikä on 50 prosenttia enemmän kuin neljä vuotta sitten.
– Kaikki yhdistyksen tekemä työ palvelee suoraan tai välillisesti kohtaavaa työtä. Rahoituksen leikkaaminen osuu meillä suoraan ihmisten saamaan tukeen, jota hallituspuolueet ovat sanoneet haluavansa suojella, Jämsä toteaa.
”Ainoa paikka, jossa voimme olla perheenä avoimia”
Sateenkaariperheet ry:n työn merkitys näkyy konkreettisesti perheiden arjessa. Monet perheet kertovat saaneensa yhdistykseltä sellaista tietoa, neuvontaa ja vertaistukea, jota ei ole ollut saatavilla muualta.
– Sateenkaariperheet on ainoa paikka, jossa me voimme olla perheenä avoimia ja saada tukea esimerkiksi siihen, miten lapsen kanssa voi käsitellä meidän perhemuotoa ja lahjasukusolutaustaa. Lisäksi tulevaisuudessa tämä saattaa olla ainoa paikka, jossa lapsi tapaa toisia lapsia samanlaisista perheistä, kertoo yhdistyksen kyselyyn vastannut vanhempi.
Toisen vanhemman mukaan hänellä ei olisi lasta, jos ei olisi käynyt Sateenkaariperheiden ennakkovalmennusta. Useat perheet kertovat saaneensa yhdistykseltä ratkaisevaa tietoa perheellistymisen suunnitteluun ja korvaamatonta vertaistukea.
Useampi perhe kertoo suoraan, ettei heidän nykyinen perheensä olisi olemassa ilman Sateenkaariperheet ry:n tarjoamaa tietoa, perhevalmennuksia, vertaistoimintaa tai kumppanuusvanhemmuuden palveluita.
Juhlavuotta varjostaa epävarmuus
Sateenkaariperheet ry juhlii ensi vuonna 30-vuotista historiaansa. Yhdistys aikoo juhlavuonna nostaa esiin rooliaan sateenkaariperheiden lapsiperheellistymisen ilon mahdollistajana ja suojelijana. Yhdistyksellä on suuri rooli myös yhteiskunnallisesti.
– Suomessa ollaan huolissaan syntyvyyden laskusta, mutta samaan aikaan vaarannetaan työ, joka auttaa sateenkaari-ihmisiä toteuttamaan lapsitoiveitaan. Sateenkaariperheisiin syntyy lapsia, ja heidän perheensä tarvitsevat asiantuntevaa tukea, sanoo puheenjohtaja Finström.
Finström painottaa, että Suomen lainsäädäntö on yhdistyksen ansiosta kehittynyt sateenkaariperheiden lasten oikeuksien tunnistamisessa. Hän tuo esiin yhdistyksen roolin sateenkaariperheoikeuksien viimeaikaisissa virstanpylväissä, kuten translain vanhemmuuspykälissä ja lapsen oikeuksia vahvistaneessa äitiyslaissa.
– Nyt on liikkeellä voimia, jotka haluavat tukahduttaa tämän voimakkaan yhteiskunnallisen muutosvoiman.
Lisätietoja antaa:
Toiminnanjohtaja Juha Jämsä, 044 997 1956, juha.jamsa@sateenkaariperheet.fi
Tavoitettavissa 3.11. klo 8:30–10 ja 11–15 välillä.
Sateenkaariperheet ry:n kautta on myös mahdollista haastatella perheitä, joiden elämässä yhdistyksen toiminnalla on ollut suuri merkitys. Ota yhteyttä: vilppu.jarvinen@sateenkaariperheet.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha JämsäToiminnanjohtajaSateenkaariperheet ry
Puh:+358 44 997 1956juha.jamsa@sateenkaariperheet.fiVilppu JärvinenViestintäpäällikköSateenkaariperheet ry
Viestintä ja vaikuttaminen, mediayhteistyö ja -yhteydenotot
Kuvat


Sateenkaariperheet ry on lastensuojelu- ja perhejärjestö, joka tekee ihmisoikeustyötä, perhepolitiikan kehittämistyötä, lapsi-, nuoriso- ja perhetyötä, sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluiden kehittämistyötä sekä moninaisuuskasvatustyötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sateenkaariperheet ry
Laaja kannatus ei-kaupalliselle sijaissynnytykselle – selvä enemmistö puolueista kannattaa5.5.2026 06:31:00 EEST | Tiedote
Ei-kaupallisten sijaissynnytysten sallimista Suomessa kannattaa selvä enemmistö puolueista. Sateenkaariperheet ry ja Simpukka ry kysyivät alkuvuodesta puoluerekisterissä olevilta kantaa ei-kaupallisen sijaissynnytyksen sallimiseen Suomessa. Ulkomaille sijaissynnytysjärjestelyihin lähtemiseen liittyy monia riskejä. Kotimainen lainsäädäntö turvaisi kaikkien osapuolien aseman.
Jo neljä eduskuntapuoluetta laillistaisi lapselle useamman oikeudellisen vanhemman20.4.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Useamman kuin kahden oikeudellisen vanhemman malli saa useilta eduskuntapuolueilta tukea, selviää Sateenkaariperheet ry:n toteuttamasta puoluekyselystä. Muutos vanhemmuuslakiin ja adoptiolakiin tarkoittaisi, että lapselle voitaisiin Suomessa vahvistaa juridisesti useampi kuin kaksi vanhempaa silloin, kun se vastaa lapsen tosiasiallisia vanhemmuussuhteita.
Lapsitoiveen toteuttamisesta kaksi vuotta vankeutta ja miljoonasakot – Italia kriminalisoi sijaissynnytyksen21.10.2024 06:01:00 EEST | Tiedote
Kun Suomessa pohditaan keinoja syntyvyyden parantamiseksi, Italiassa perheellistymismahdollisuuksia on alettu rajoittaa. Sijaissynnytyksen kriminalisoinnilla isketään erityisesti sateenkaari-ihmisten ja muiden tahattomasti lapsettomien mahdollisuuksiin perustaa perhe, katsoo ihmisoikeusjärjestö.
Sateenkaarimiesten lapsitoivetta ei saa ohittaa – sijaissynnytyksen laillistamiselle laajaa kannatusta Suomessa17.6.2024 08:50:05 EEST | Tiedote
Ei-kaupallinen sijaissynnytys ei ole Suomessa vieläkään laillista, vaikka sääntelyn tarve on todettu jo yli vuosikymmenen kestäneessä selvittelyssä. Sijaissynnytyksen salliminen saa kannatusta niin asiantuntijoilta, puolueilta kuin kansalaisiltakin. Edunvalvojat toivovat, että sateenkaarimiesten lapsitoiveet otettaisiin vihdoin vakavasti ja sijaissynnytys sallittaisiin.
Tervetuloa Kumppanuusvanhemmaksi-hankkeen loppuseminaariin 28.5.22.5.2024 06:24:00 EEST | Kutsu
Lämpimästi tervetuloa kuulemaan paljon puhututtavasta kumppanuusvanhemmuudesta nelivuotisen hankkeen päätösseminaariin ti 28.5. klo 9:30-12:30. Tilaisuuden teema on oikeudellinen vanhemmuus. Luvassa puheenvuoroja sekä asiantuntijoilta että ihmisiltä, joita teema koskettaa henkilökohtaisesti. Tilaisuudessa tai sovitusti myöhempänä ajankohtana on mahdollisuus mediahaastatteluun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme