Länsiniityn ja Koskisuon alueen lähikoulu muuttuu syksyllä 2027
2.11.2026 14:56:48 EET | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote
Syksystä 2027 lähtien Länsiniityn ja Koskisuon suomenkielisten ekaluokkalaisten uusi lähikoulu on Onkilahden yhtenäiskoulu. Tällä hetkellä lähikoulu on Mustasaaren keskuskoulu, mutta tämä järjestely muuttuu Vaasan kaupungin ja Mustasaaren kunnan välisen sopimuksen päättyessä.

Muutos koskee syksyllä 2027 koulunsa aloittavia suomenkielisen perusopetuksen ekaluokkalaisia Länsiniityn ja Koskisuon alueella.
Oppilaat, jotka asuvat alueella ja ovat jo aloittaneet koulunsa Mustasaaren keskuskoulussa, voivat halutessaan jatkaa koulupolkunsa siellä loppuun asti.
Mustasaaressa ei enää tilaa kaikille vaasalaisille oppilaille
Aiemmin Länsiniityn ja Koskisuon alueen ekaluokkalaisten lähikoulu on ollut Vaasan kaupungin ja Mustasaaren kunnan välisen sopimuksen mukaisesti Mustasaaren keskuskoulu. Kyseinen sopimus on päätetty molempien osapuolien tahdosta.
- Mustasaaren keskuskoulussa ei ole enää tilaa kaikille Koskisuon ja Länsiniityn alueen ekaluokkalaisille. Lisäksi ikäluokkien pienenemisen myötä Vaasan kaupungin kouluihin mahtuvat hyvin myös näiden kahden alueen oppilaat, kertoo perusopetusjohtaja Johanna Olsson Vaasan kaupungin perusopetuksesta.
Uusi bussilinja alueen pienille oppilaille
Koskisuon ja Länsiniityn ekaluokkalaisten koulumatkaa sujuvoittamaan on perustettu uusi bussilinja. Linja 7K ajaa muuten saman reitin kuin linja 7, mutta reitin lähtö- ja päätepysäkki ovat Vuorikadulla Onkilahden yhtenäiskoulun A-kiinteistön vieressä. Iltapäivisin bussin reitti alkaa koululta, joten bussissa on hyvin tilaa oppilaille.
- Samanlainen järjestely eli koululaisille räätälöity bussilinja on ollut jo useamman vuoden käytössä niille Länsiniityn ja Koskisuon koululaisille, jotka ovat kielikylpyopetuksessa Länsimetsän koulussa. Tämä on toiminut tosi hyvin ja olemme saaneet siitä perheiltä hyvää palautetta, Olsson kertoo.
Länsiniityn ja Koskisuon alueen oppilaat ovat myös oikeutettuja maksuttomaan koulukuljetukseen, jos koulumatka on 1.–2.-luokkien oppilailla yli kolme kilometriä sekä 3.–9.-luokkien oppilailla yli viisi kilometriä. Käytännössä oppilas saa maksuttoman koululaisbussikortin.
Onkilahden yhtenäiskoulussa musiikkiluokat, urheiluluokat sekä tiivis yhteistyö eskarin kanssa
Onkilahden yhtenäiskoulussa toimivat yleisopetuksen rinnalla muun muassa musiikkiluokat vuosiluokkien 1–9 oppilaille sekä urheiluluokat vuosiluokkien 7-9 oppilaille.
- Lisäksi teemme tiivistä yhteistyötä Metsäkallion päiväkodin esiopetusryhmien kanssa. Koululta vieraillaan päiväkodilla ja eskarilaiset koululla. Olemme myös tehneet yhdessä retkiä oppilaiden ja eskarilaisten kanssa, kertoo Onkilahden yhtenäiskoulun rehtori Jari Jaskari.
Vuonna 2020 syntyneiden lasten kouluun ilmoittautuminen alkaa Vaasassa tammikuussa 2027.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Perusopetusjohtaja Johanna Olsson, puh. 040 510 0717, johanna.olsson@edu.vaasa.fi
Aluerehtori Helena Saarikoski, puh. 040 669 2336, helena.saarikoski@edu.vaasa.fi
Onkilahden yhtenäiskoulun rehtori Jari Jaskari, puh. 040 158 9640, jari.jaskari@edu.vaasa.fi
Onkilahden yhtenäiskoulun apulaisrehtori Kati Nuojua, puh. 040 542 3240, kati.nuojua@edu.vaasa.fi
Kuvat

Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Närskolan för Västerängen och Forskärr ändras hösten 20272.11.2026 14:57:00 EET | Pressmeddelande
Från och med hösten 2027 är Onkilahden yhtenäiskoulu den nya närskolan för finskspråkiga elever i årskurs 1 i Västerängen och Forskärr. För närvarande är Mustasaaren keskuskoulu närskola, men detta ändras när avtalet mellan Vasa stad och Korsholms kommun upphör.
Samtidskonst, retrospektiver och konsthistoria – Vasas museers utställningsår 2027 har offentliggjorts2.11.2026 14:01:31 EET | Tiedote
Vasas museers utställningsår 2027 samlar centrala namn inom det finländska samtidsmåleriet, betydande retrospektiva utställningar och konsthistoria med anknytning till Vasa. Under året visas sju tillfälliga utställningar vid Vasas museer samt en vandringsutställning med fotografi i Österbotten.
Nykytaidetta, retrospektiivejä ja taidehistoriaa – Vaasan museoiden näyttelyvuosi 2027 on julkistettu2.11.2026 14:01:11 EET | Tiedote
Vaasan museoiden näyttelyvuosi 2027 kokoaa yhteen suomalaisen nykymaalauksen keskeisiä nimiä, merkittäviä retrospektiivejä ja Vaasaan kytkeytyvää taidehistoriaa. Vuoden aikana Vaasan museoissa nähdään seitsemän vaihtuvaa näyttelyä sekä Pohjanmaalla kiertävä valokuvanäyttely.
Inbjudan och meddelande: Kompletterande verk i samlingsutställningen och en ny växlande utställning i Terranovas naturhistoriska basutställning - Presskonferensen 6.11 kl. 10 på Österbottens museum30.10.2026 14:22:29 EET | Tiedote
INBJUDAN TILL MEDIERNA Välkommen till presskonferens för utställningar fredag 6.11.2026 kl. 10 på Österbottens museum, adress Museigatan 3, 65100 Vasa. Vid presskonferensen presenteras museets nya utställningar och de kompletterande verken från Åbo konstmuseum i samlingsutställningen. Fortuna – spel från kulturhistorien till samtidskonsten kl. 10.00–10.45 : På plats är konstnärerna Harold Hejazi, Joonas Hyvönen, Reija Meriläinen och Maria Nordbäck samt amanuens Noora Lehtovuori från Vasas museer. Kompletterande verk i samlingsutställningen klo 10.45–11.15 : Amanuens Simon Holm presenterar de kompletterande verken från Åbo konstmuseum i samlingsutställningen. Huggormen och dess kusiner klo 11.15 : Amanuens Tom Hoogesteger presenterar den nya utställningen Huggormen och dess kusiner som öppnar i Terranovas naturvetenskapliga basutställning. Förfrågningar om intervjuer och mer information: Amanuens Noora Lehtovuori, Vasas museer, tfn 040 5877 363, noora.lehtovuori@vasa.fi Amanuens Simon H
Kutsu ja tiedote: Teostäydennykset kokoelmanäyttelyyn ja Terranovan luonnontieteelliseen perusnäyttelyyn avautuva uusi näyttely - Tiedotustilaisuus pe 6.11. klo 10 Pohjanmaan museossa30.10.2026 14:20:44 EET | Tiedote
MEDIAKUTSU Tervetuloa näyttelyiden tiedotustilaisuuteen perjantaina 6.11.2026 klo 10 Pohjanmaan museossa, os. Museokatu 3, 65100 Vaasa. Tilaisuudessa esitellään Pohjanmaan museossa avautuvat uudet näyttelyt sekä teostäydennykset kokoelmanäyttelyyn. Fortuna – pelit kulttuurihistoriasta nykytaiteeseen klo 10.00–10.45: Tilaisuudessa ovat paikalla taiteilijat Harold Hejazi, Joonas Hyvönen, Reija Meriläinen ja Maria Nordbäck sekä amanuenssi Noora Lehtovuori Vaasan museoista. Teostäydennykset kokoelmanäyttelyssä klo 10.45–11.15: Amanuenssi Simon Holm esittelee Turun taidemuseosta tulleet teostäydennykset kokoelmanäyttelyssä. Kyy ja sen serkut klo 11.15: Amanuenssi Tom Hoogesteger esittelee Terranovan luonnontieteelliseen perusnäyttelyyn avautuvan uuden näyttelyn Kyy ja sen serkut. Haastattelumahdollisuudet ja lisätietoa: Amanuenssi Noora Lehtovuori, Vaasan museot, p. 040 5877363, noora.lehtovuori@vaasa.fi Amanuenssi Simon Holm, Vaasan museot, p. 040 5660 358, simon.holm@vaasa.fi Amanuenssi T
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme