Sateinen syksy on nostanut Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen järvien vedenkorkeuksia
3.11.2026 14:50:38 EET | Elinvoimakeskukset | Tiedote
Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä sateinen syksy on nostanut järvien vedenkorkeuksia. Järvien pinnat ovat nousseet kuivan kesän jälkeen pääosin ajankohdalle tavanomaisiin lukemiin. Pohjois-Pirkanmaalla ollaan jopa lähellä tulvalukemia.

Paikoitellen runsaat sateet ovat nostaneet esimerkiksi Tarjanteen (+ 32 cm), Keurusselän (+ 56 cm) ja Keuruun Pihlajaveden (+ 38 cm) vedenkorkeuksia huomattavasti marraskuun alun keskimääräisen pinnan yläpuolelle lähelle tulvalukemia. Yleisesti Pirkanmaalla elo-lokakuun sadekertymä on ollut keskimääräistä suurempi, mikä on nostattanut luonnontilaisten järvien pintoja.
Sateet näkyvät myös Pirkanmaan eteläosien järvillä ja Kanta-Hämeen säännöstellyillä latva-alueiden järvillä, kuten esimerkiksi Kangasalan Vesijärvellä, Vehkajärvellä ja Loppijärvellä, joiden vedenkorkeudet ovat nousseet ajankohtaan nähden tavanomaiselle tasolle. Kyseiset järvet kärsivät pitkään matalista vedenkorkeuksista vähäiseksi jääneen kevättulvan sekä sateettoman alkukesän seurauksena. Myös Pirkanmaan keskeisten säännösteltyjen järvien (Näsijärven, Tampereen Pyhäjärven, Vanajaveden, Kyrösjärven ja Rauta-Kuloveden) pinnat ovat tavanomaisilla tasoilla.
– Sateiden seurauksena olemme pystyneet purkamaan Valkeakosken voimalaitoksen juoksutusrajoituksen, kertoo Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen vesitalousasiantuntija Nina Parviola.
Juoksutusrajoituksella estettiin Mallasveden, Längelmäveden, Hauhon reitin ja näihin liittyvien järvien vedenkorkeuksien liiallinen aleneminen. Rajoitus oli käytössä 31.3.–16.10. Tällä hetkellä järvien pinnat ovat saavuttaneet tavanomaiset syksyn vedenkorkeudet.
Taulukossa on esitetty Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen järvien havaittuja vedenkorkeuksia 3.11.2026. Keskeisten säännösteltyjen järvien yhteydessä esitetään säännöstelyä hoitava toimija. Vedenkorkeuden yhteydessä on esitetty suluissa vedenkorkeuden erotus (m) vuosien 1970–2020 keskimääräiseen arvoon kyseisenä päivänä. Arvot on esitetty N2000-korkeusjärjestelmässä.
|
Järvi, paikka |
Vedenkorkeus metriä merenpinnasta (N2000) 3.11.2026 |
|
|
Keskeiset säännöstellyt järvet |
Näsijärvi, Tampere (Tampereen Energia Oy) |
95,73 (+0,06) |
|
Pyhäjärvi, Näppilä (UPM Energy Oy) |
77,43 (-0,01) |
|
|
Vanajavesi, Toijala (Lounais-Suomen elinvoimakeskus) |
79,64 (-0,04) |
|
|
Kyrösjärvi (Kyröskosken Voima Oy) |
83,82 (+0,30) |
|
|
Suuret säännöstelemättömät järvet |
Keurusselkä, Mänttä |
106,2 (+0,56) |
|
Tarjannevesi, Visuvesi |
96,61 (+0,32) |
|
|
Längelmävesi, Kaivanto |
84,32 (+0,07) |
|
|
Kukkia, Pälkäne |
86,72 (+0,02) |
|
|
Pienet säännöstellyt järvet |
Pyhäjärvi, Tammela |
96,90 (+0,10) |
|
Pääjärvi |
103,3 (+0,03) |
Lounais-Suomen elinvoimakeskus vastaa vesitaloustehtävistä myös Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen alueella. Vesitalousosaston tehtäviin kuuluu mm. tulvasuojelua, vesistöjen säännöstelyä, patojen kunnossapitoa ja vesitilanteen seurantaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lounais-Suomen elinvoimakeskus
vesitalousasiantuntija Nina Parviola, p. 0295 036 339, nina.parviola@elinvoimakeskus.fi
vesitalousasiantuntija Sini Heikkilä, p. 0295 036 164, sini.heikkila@elinvoimakeskus.fi
Kuvat

Linkit
Elinvoimakeskukset ovat työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalaan kuuluvia valtion aluehallinnon viranomaisia. Elinvoimakeskukset hoitavat muun muassa elinkeinoihin, maaseutuun, liikenteeseen, ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinvoimakeskukset
Finansieringsansökan för FUI-projekt från försöksprogrammet för återvinning av näringsämnen3.11.2026 07:55:00 EET | Pressmeddelande
Det finns betydande stödmöjligheter att få för återvinning av näringsämnen. Livskraftscentralen i Södra Österbotten har öppnat finansieringsansökan för det riksomfattande försöksprogrammet för återvinning av näringsämnen för tiden 27.10.2026 –15.1.2027. Ansökan gäller endast forsknings-, utvecklings- och innovationsprojekt. Det finns cirka 0,5 miljoner euro tillgängliga medel för FUI-projekt och finansiering är tillgänglig fram till slutet av 2027.
Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelman rahoitushausta tukea TKI-hankkeille3.11.2026 07:55:00 EET | Tiedote
Ravinteiden kierrätykseen on tarjolla merkittäviä tukimahdollisuuksia. Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus on avannut valtakunnallisen Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelman rahoitushaun ajalle 27.10.2026 –15.1.2027. Haku koskee ainoastaan tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiohankkeita. Varoja TKI-hankkeisiin on käytettävissä noin 0,5 miljoonaa euroa ja rahoitus on käytettävissä vuoden 2027 loppuun saakka.
EU-finansierade IHANAT-projektet visar hur ny teknik kan stärka hanteringen av invasiva främmande arter30.10.2026 08:30:00 EET | Pressmeddelande
IHANAT-projektet sammanför teknisk expertis från Luleå tekniska universitet i Sverige och ekologisk expertis från Livskraftscentralen i Södra Österbotten i Finland för att utforska nya sätt att hantera invasiva främmande arter. Målet med det sju månader långa projektet är att undersöka hur ny teknik, såsom robotik, automation och artificiell intelligens, kan bidra till effektivare hantering av invasiva främmande arter.
EU:n rahoittama IHANAT-hanke osoittaa, kuinka uusi teknologia voi vahvistaa vieraslajien hallintaa30.10.2026 08:30:00 EET | Tiedote
IHANAT-hanke yhdistää Ruotsin Luulajan teknillisen yliopiston teknologisen asiantuntemuksen ja Suomen Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskuksen ekologisen asiantuntemuksen uusien vieraslajien hallintaratkaisujen löytämiseksi. Seitsemän kuukautta kestäneen hankkeen tavoitteena oli selvittää, miten uudet teknologiat, kuten robotiikka, automaatio ja tekoäly voivat edistää vieraslajien tehokkaampaa hallintaa.
Puulan, Kivijärven ja Joroisvirran reitin padotus ja juoksutusselvityksissä on kartoitettu ilmastomuutoksen vaikutuksia ja mahdollisuuksia niihin varautumiseksi29.10.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Puulan, Kivijärven ja Joroisvirran reitin padotus- ja juoksutusselvityksissä tarkasteltiin ilmastonmuutoksen vaikutuksia vesistöjen vedenkorkeuksiin ja virtaamiin sekä mahdollisuuksia muutoksiin varautumiseksi. Selvityksissä esitetään suositukset Mäntyharjun reitillä sijaitsevan Puulan, Viitasaaren reitillä sijaitsevan Kivijärven sekä Joroisvirran reitillä sijaitsevan Maaveden säännöstelyn muuttamiseksi. Säännöstelyjen vaikutukset ulottuvat laajalle ja koskettavat mm. ranta- ja loma-asukkaiden elämää sekä vesistöjen virkistyskäyttöä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme