
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry kuuluu kokonaisuuteen
Erikoiskaupan liitto Etu ry
Ruohonjuuri investoi Tampereen keskustaan – Hämeenkadun myymälä avautui uudistettuna
2.11.2026 16:11:02 EET | Erikoiskaupan liitto Etu ry | Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry | Tiedote
Ruohonjuuren Hämeenkadun myymälä Tampereella avattiin remontin jälkeen 29. lokakuuta 2026. Uudistus on yritykselle merkittävä investointi tulevaisuuden kasvuun. Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto pitää panostusta rohkaisevana esimerkkinä terveyskaupan ja keskustojen kivijalkapalvelujen kehittämisestä.

Ruohonjuuri on palvellut Tampereella jo vuodesta 2003. Hämeenkatu 15:ssä sijaitsevan myymälän uudistus tuo Ruohonjuuren uudistettua myymäläkonseptia Tampereen keskustaan. Tavoitteena on helpottaa kestävien ja hyvinvointia tukevien valintojen tekemistä ja tehdä myymälässä asioinnista entistä houkuttelevampaa.
Ruohonjuuren toimitusjohtaja Päivi Paltolan mukaan uudistetun myymälän ensimmäiset päivät ovat osoittaneet asiakkaiden kiinnostuksen.
– Hämeenkadun myymälän uudistus on meille merkittävä satsaus tulevaisuuden kasvuun. Avauspäivien vilkkaus ja asiakkaiden innostunut vastaanotto ovat ilahduttaneet meitä. Haluamme tehdä kestävistä ja hyvinvointia tukevista valinnoista entistä helpompia ja houkuttelevampia, Paltola kertoo.
Valikoima, ammattitaito ja henkilökohtainen palvelu terveyskaupan vahvuuksina
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton toiminnanjohtaja Mika Rönkkö näkee uudistuksessa esimerkin siitä, miten terveyskaupan yritykset kehittävät fyysisiä myymälöitään.
– Ruohonjuuren investointi on rohkaiseva viesti terveyskaupan tulevaisuudesta. On arvokasta, että yritys panostaa myös olemassa olevaan myymälään Tampereen keskustassa. Viihtyisät liikkeet ja asiantunteva palvelu antavat asiakkaille syitä tulla keskustaan ja tukevat sen elinvoimaa, Rönkkö sanoo.
Liiton mukaan terveyskaupan myymälöiden kehittämisessä on tärkeää yhdistää sujuva asiointi, asiakkaiden tarpeita palveleva valikoima ja henkilökunnan osaaminen.
– Terveyskaupan vahvuuksia ovat erikoistunut ja monipuolinen valikoima, henkilökunnan ammattitaito sekä henkilökohtainen palvelu. Asiakas saa apua tuotteiden vertailuun, valintaan ja käyttöön. Kun myymäläympäristö tuo valikoiman selkeästi esille ja tukee asiantuntevaa palvelua, investointi palvelee sekä asiakasta että yrityksen pitkäjänteistä kehittämistä, Rönkkö jatkaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi PaltolaToimitusjohtajaRuohonjuuri Oy
Puh:+358 40 7688 704paivi.paltola@ruohonjuuri.fiwww.ruohonjuuri.fiMika RönkköToiminnanjohtajaSuomen Terveystuotekauppiaiden Liitto
Puh:+358 500 430 818mika.ronkko@terveystuotekauppa.fiwww.terveystuotekauppa.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry on valtakunnallinen luontaistuote- ja terveyskauppojen yhteistoimintajärjestö, jonka tavoitteena on parantaa luontaistuotealan erikoiskaupan toimintaedellytyksiä ja kannustaa kuluttajia terveellisiin elämäntapoihin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry
ECOteekki täyttää 40 vuotta – perheyrityksen tarina jatkuu jo kolmannessa polvessa19.10.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Arja Korhosen vuonna 1986 Joensuussa perustama ECOteekki juhlii tänä vuonna 40-vuotista taivaltaan. Nykyisin yritystä luotsaavat Niko Korhonen, hänen puolisonsa Maria ja heidän poikansa Ville. Kolmen sukupolven perheyritys palvelee asiakkaita Joensuun ja Kuopion myymälöissä sekä verkkokaupassa.
I love me 2026 kokoaa hyvinvoinnin, terveyden, kauneuden ja muodin Helsingin Messukeskukseen15.10.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
I love me -messut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 16.–18.10.2026. Tapahtuma kokoaa kolmen päivän ajaksi saman katon alle kauneuden, muodin, hyvinvoinnin ja terveyden ilmiöt, tuotteet, asiantuntijat ja kävijät.
Jämsän Terveyskauppa & Hyvinvointikeskus uudistui – yli 75-vuotias terveyskauppa laajensi palvelukonseptiaan15.10.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Jämsän keskustassa toimiva Jämsän Terveyskauppa & Hyvinvointikeskus on uudistanut myymälänsä ilmeen, verkkosivunsa ja palvelukonseptinsa. Uudistuksen myötä yritys viestii toiminnastaan uudella Terveys on asenne -ilmeellä.
Terveystuotepäivä 2026 kokosi alan ammattilaiset Helsinkiin31.8.2026 09:01:08 EEST | Tiedote
Lauantaina 29. elokuuta Helsingin Messukeskuksen Siivessä järjestetty Terveystuotepäivä 2026 kokosi yhteen noin 250 terveystuote- ja hyvinvointialan ammattilaista eri puolilta Suomea. Täyteen varattu tapahtuma tarjosi monipuolisen asiantuntijaseminaarin, yritysnäyttelyn sekä mahdollisuuden alan toimijoiden kohtaamisiin ja verkostoitumiseen.
Raw Organic avaa uuden myymälän Turun Hansakortteliin – kasvu jatkuu13.8.2026 09:57:37 EEST | Tiedote
Kotimainen hyvinvointialan yritys Raw Organic jatkaa kasvuaan avaamalla uuden myymälän Turun Hansakortteliin. Uusi myymälä vahvistaa yrityksen asemaa Varsinais-Suomen hyvinvointituotteiden erikoiskaupassa ja tuo Raw Organicin palvelut näkyvälle paikalle Turun keskustaan. Raw Organicilla on ennestään myymälät Turun Skanssissa, Raision Myllyssä ja Vantaan Jumbossa sekä verkkokauppa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



