Eurooppalainen yrityskysely: Suomalaisyritysten luottamus tulevaan on eurooppalaisittain vahvaa

3.11.2026 09:00:00 EET | Keskuskauppakamari | Tiedote

Jaa

Edellisvuoden vastaava aikaan tehtyyn selvitykseen verrattuna suomalaisyritysten seuraavaa vuotta koskevat odotukset paranivat. Tiedot käyvät ilmi Euroopan kauppakamarien kattojärjestön Eurochambresin kyselystä, johon vastasi yli 40 000 yritystä 27 maasta.

Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist. Kuva: Liisa Takala

Liiketoimintaympäristön paranemista ensi vuodelta odottaa 45 prosenttia suomalaisista yrityksistä ja heikkenemistä vain 13 prosenttia. Molemmat lukemat ovat viime vuotta parempia. Yritysluottamuksessa Suomi nousi eurooppalaisessa maavertailussa 11. sijalta seitsemänneksi.

Kasvua odotetaan etenkin kotimaisesta liikevaihdosta, mutta myös vientiä, työllisyyttä ja investointeja koskevat odotukset ovat kohtalaisen valoisia. Suurin huoli liittyy energian ja raaka-aineiden hintoihin ja niiden saatavuuteen.

”Kyselytulokset valavat uskoa siihen, että tänä vuonna lupaavasti käynnistynyt talouden elpyminen saa jatko ensi vuonna”, toteaa Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.

Myös laajemmin Euroopassa ensi vuotta koskevat näkymät kohenivat sekä kotimaisen liikevaihdon että viennin osalta. Molemmat ovat pitkän aikavälin keskiarvon tuntumassa. Sen sijaan odotus liiketoimintaympäristön yleisestä kehityksestä heikkeni. Näiltä osin suomalaisyritysten arviot ovat selvästi valoisampia kuin isoissa euroalueen maissa, kuten Ranskassa, Saksassa ja Espanjassa.

Suomessa kulmakerroin paranee

Suomalaisyritysten odotukset seuraavalle vuodelle olivat kohtalaisen hyviä myös vuosi sitten, mutta nyt ne ovat entistä parempia.

Kotimaisen myyntinsä kasvua odottaa 51 prosenttia vastaajista. Heikkenemistä odottaa hyvin harva eli 11 prosenttia. Kotimaisen liikevaihdon kehitystä koskevissa arvioissa Suomi on maavertailussa sijalla 9. Henkilöstön lisäämistä ensi vuonna suunnittelee 29 prosenttia yrityksistä, mikä oikeuttaa kahdeksanteen sijaan eurooppalaisessa vertailussa. Sen sijaan viennin kehityksen osalta Suomi oli vasta sijalla 16.

”Suomen sijoitus vientiodotusten vertailussa on yllättävän vaisu. Osaltaan se kertoo siitä, että viennin näkymät ovat pääsääntöisesti myönteisiä koko Euroopassa, mikä on lähtökohtaisesti hyvä asia meidänkin teollisuutemme näkökulmasta.”

”Talous ei ole nollasummapeliä”, Appelqvist huomauttaa.

Energia nousi suurimmaksi huoleksi

Vuosi sitten suomalaisyritysten suurimmat haasteet liittyivät työvoimakustannuksiin ja sääntelyyn. Nyt kärkeen nousivat energian ja raaka-aineiden hinnat ja saatavuus, jotka puolet vastaajista nimeää haasteeksi. Työvoimakustannukset ovat kolmatta vuotta peräkkäin kahden suurimman haasteen joukossa.

Suomalaiset yritykset pitävät useimpia kasvun esteitä lievempinä kuin vastaajat useimmissa muissa maissa. Osaavan työvoiman puute haittaa kolmannesta yrityksistä, mutta valtaosassa maista osuus on selvästi suurempi. Rahoitusolosuhteet erottuivat vuosi sitten keskimääräistä suurempana huolena, mutta nyt ne ovat eurooppalaisen keskitason alapuolella.

”Myönteistä on, että energian hintaa lukuun ottamatta mikään yksittäinen kasvun este ei nouse esiin erityisen voimakkaasti”, Appelqvist sanoo.

Eurochambresin kysely toteutettiin syksyn aikana 27 Euroopan maassa. Vaikka kyselyt tehtiin jokaisessa maassa erikseen, toteutettiin kysely kaikille täsmälleen samanlaisena. Kyselyyn vastasi 40 717 eurooppalaisten kauppakamarien jäsenyritystä. Tulokset julkaistaan yhtä aikaa kaikissa kyselyyn osallistuneissa maissa.

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye